Vakavista terveysongelmista kärsivää näyttelijä Jet Litä, 55, ei ole tunnistaa uudesta kuvasta – muuttunut ulkonäkö säikäytti fanit

Julkaistu:

näyttelijätähti
Näyttelijä Jet Listä otetut tuoreet kuvat ovat herättäneet paljon huolta tähden faneissa.
Näyttelijä Jet Li on yksi Hollywoodin tunnetuimmista toimintatähdistä ja itämaisten taistelulajien taitaja. Li, 55, tunnetaan elokuviensa näyttävistä taistelukohtauksista ja päätä huimaavista stunteista.

Viime vuosina Li on kuitenkin vähentänyt merkittävästi näyttelijäntöitään, sillä hänellä todettiin vuonna 2010 kilpirauhasen liikatoiminta. Näyttelijän tiedetään kärsivän myös pahoista selkäongelmista, jotka ovat seurausta Lin elokuvissa tekemistään toimintakohtauksista. Hän on kertonut haastatteluissa, ettei pysty kivuista johtuen enää harjoittamaan taistelulajeja samalla tavalla kuin ennen.

– Minulla on kipuja, mutta olen onnellinen, Li rauhoitteli tuolloin faneja diagnoosin jälkeen.

Pari viime vuotta Li onkin pysytellyt poissa julkisuudesta ja keskittynyt hyväntekeväisyystyöhön. Launtaina tähdestä julkaistiin sosiaalisessa mediassa kuva, joka on herättänyt paljon huomiota maailmalla. Kuva on The Hollywood Reporter -lehden mukaan otettu Tiibetissä, jossa näyttelijä on ollut vierailemassa.
Kuvassa tummiin vaatteisin pukeutunut Li vaikuttaa saavan apua kävelemiseen nuoremmalta mieheltä. Näyttelijä näyttää hyvin erinäköiseltä kuin edellisen kerran, kun hänet nähtiin julkisuudessa. Sosiaalisessa mediassa fanit ovat kommentoineet hämmästyneinä Lin muuttunutta ulkonäköä.

– Mitä ihmettä hänelle on tapahtunut? fanit kirjoittavat Twitterissä.

– Häntähän ei ole enää tunnistaa.

Osa faneista kuvailee muutoksen olevan niin suuri, että he epäilevät kuvan olevan muokattu.

– Onko tuo todella Jet Li? Ei voi olla totta. Hän näyttää hauraalta.
Listä otettu tuore kuva on noussut otsikoihin ympäri maailmaa ja tähden manageri on vahvistanut kuvassa olevan todellakin Jet Li. Manageri on kuitenkin vakuutellut mediassa Lin voivan hyvin.

– Arvostamme ihmisten huolenpitoa, mutta Jet on kunnossa. Hänessä ei ole mitään vikaa. Hän on loistavassa kunnossa, manageri Steven Chasman toppuutteli faneja USA Todayn haastattelussa.

– Se on yksi kuva, josta ihmiset ovat vetäneet johtopäätöksiä. Jos minustakin otettaisi kuva huonona päivänä ja huonosta kuvakulmasta, niin kyllä minäkin näyttäisin hauraalta, manageri napautti.


Nyt myös toimintatähti itse on kommentoinut terveydentilaansa. Li kirjoittaa Facebookissa olevansa tietoinen siitä, että tuore kuva on herättänyt paljon huolta faneissa.



– Haluan kiittää kaikkia fanejani, jotka ovat olleet huolissaan terveydestäni. Olen kunnossa ja voin loistavasti. Olen hyvin innostunut päästessäni jakamaan lähitulevaisuudessanne kanssanne muutamat projektit, joita olen työstänyt. Mutta siihen saakka, kiitos kaikille huolenpidostanne, Li kirjoittaa.

Tähden tiedetään kärsineen myös sydänongelmista. Li on kertonut haastatteluissa, että lääkärit antoivat hänelle vuonna 2013 vakavan varoituksen: jos hän ei lopettaisi toimintaelokuvien tekemistä, hän voisi päätyä pyörätuoliin.


Li kommentoi terveydentilaansa edellisen kerran vuonna 2016, ja paljasti, ettei selkäongelmien vuoksi pysty seisomaan pitkiä aikoja. Hän huomautti stunttien näyttävän elokuvissa helpolta, mutta todellisuudessa ne olivat vaatineet veronsa tähden terveydestä.

– Olen ihan tavallinen kaveri, en kung fu -sankari, Li kommentoi.

South China Morning Post -lehti kertoo Lin myös vitsailleen tuolloin väitteistä, joiden mukaan hän olisi joutunut pyörätuoliin.

– Ystävänikin ovat huolissaan ja kyselevät miten voin. En tiedä onko pyörätuoliin liittyvät huhut pannut liikkeelle pyörätuolia valmistava yritys, tavoitteenaan kasvattaa myyntiä. Ehkä joku yritys haluaisi minut keulakuvakseen, Li vitsaili.

Edellisen kerran Li nähtiin valkokankaalla vuonna 2016 kiinalaiselokuvassa League of Gods. Hänen odotetaan palaavan valkokankaalle Disneyn rakastetun Mulan-piirretyn näytellyssä versiossa, joka saa ensi-iltansa vuonna 2020.


South China Morning Post -lehti kertoo L

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt