Viihde

Kivut piinasivat vuosia näyttelijä Seppo Pääkköstä – edessä vaikea leikkaus: ”Tätä ei kovin heppoisin perustein tehdä”

Julkaistu:

Näyttelijä Seppo Pääkkönen joutuu ensi viikolla suureen leikkaukseen, jossa luudutetaan hänen niskaansa.
Näyttelijä Seppo Pääkkönen on monille tuttu sekä teatterilavoilta että tv:stä ja elokuvista. Mies on työskennellyt näyttelijänä 1980-luvulta lähtien ja hän on ehtinyt olla monessa mukana.

Viime aikoina mies on nähty Kansallisteatterissa Korjaamo-nimisessä näytelmässä yhdessä Jukka-Pekka Palon kanssa. Keskiviikkoiltana nähtiin kevään viimeinen esitys ja seuraavat ovat vasta syksyllä, joten nyt Pääkkösellä on edessään loma.

Kovin iloisissa tunnelmissa loma ei kuitenkaan ala, sillä ensi viikolla näyttelijällä on edessään suuri leikkaus.

– Olin juuri kaksi päivää mökillä tekemässä raskaampia hommia pois alta, koska minulla on ensi viikolla tulossa iso leikkaus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Niska on päässyt tosi huonoksi ja sitä yritetään nyt saada kuntoon, Pääkkönen kertoo.


Pääkkönen kertoo, että hänellä on ollut jo vuosien ajan todella kovia kipuja ja lihasheikkouksia, joiden syy löytyi niskasta.

– Kyseessä on luudutusleikkaus. Pari nikamaväliä luudutetaan, tehdään uudet välilevyt ja porataan niitä juurikanavia auki, Pääkkönen kertoo tulevasta operaatiosta.

– Tätä leikkausta ei kovin heppoisin perustein tehdä.

Lue Pääkkösen koko haastattelu torstain Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt