Kommentti: Yle satsasi euroviisuihin enemmän kuin koskaan – silti Saara Aalto jäi toiseksi viimeiseksi, miksi näin kävi? - Viihde - Ilta-Sanomat

Kommentti: Yle satsasi euroviisuihin enemmän kuin koskaan – silti Saara Aalto jäi toiseksi viimeiseksi, miksi näin kävi?

Britannian oletettiin antavan Suomelle muhkean äänisaaliin, mutta toisin kävi. Useat ulkomaiset viisutoimittajat totesivat, että Suomen show’ssa oli liikaa kaikkea. Samaa mieltä olen minä, kirjoittaa IS:n toimittaja Mira Hurmas.

13.5.2018 17:22

Hello Helsinki, it’s Lisbon calling!

Miten tässä nyt näin kävi? Yle satsasi euroviisuihin tänä vuonna oikein kunnolla, Suomi oli koko kevään ajan hyvissä asemissa vedonlyöntitilastoissa ja Monstersin show’n piti olla maailman huippuluokkaa.

Toisin kuitenkin kävi ja Saara Aallon ”kirous” toisesta sijasta piti paikkansa myös käänteisenä. Aalto myönsi medialle lähetetyssä ääniviestissä avoimesti, että häntä harmittaa euroviisujen sijoitus. Ja ymmärrän, että harmittaa, sillä Aalto teki kaiken, minkä pystyi.

Aallon Monsters-esityksessä oli useita näyttäviä elementtejä: suuri lavarakennelma, tuliefektejä, tanssia ja pyörimistä.

Esitys ei jäänyt kuitenkaan Saarasta kiinni. Hän esiintyi lauantai-iltana Altice-areenan lavalla itsevarmasti, upeasti laulaen ja selvästi olostaan nauttien. Uskon, että yksi suurimmista syistä Monstersin mahalaskuun oli sen lavashow’ssa.

Samaa sanoivat lähes kaikki euroviisuasiantuntijat, joiden kanssa juttelin Lissabonissa ennen finaalia. Tanskalainen Eurovisionary-sivuston toimittaja Jens-Erik Møller kiteytti asian hyvin:

– Show on liian monimutkainen. Sen pitäisi olla paljon yksinkertaisempi ja keskittyneempi vain yhteen asiaan sen sijaan, että se on kuin kaaos.

Kansainvälisten toimittajien mukaan Aallon esitys oli liian täynnä toisistaan irrallisia elementtejä.

Suomen lavashow’ssa oli yksinkertaisesti liikaa yritystä: oli pää alaspäin pyörimistä yhdistettynä lauluun, oli yksityiskohtaiset tanssiliikkeet, oli suurehko lavaste, jonka portaat Aalto juoksi ylös ampumaan tulishow’ta yhdessä tanssijoidensa kanssa tulisateen sataessa ja oli vielä lopussa hurjan näköinen tanssijoiden syliin kaatuminen – ja jälleen oltiin pää alaspäin.

Ähkyhän tuosta tulee! Ja epätoivoinen olo. Kyllä, Suomi ja Saara Aalto, me uskomme, että osaatte! Hillitympi show olisi luultavasti toiminut paremmin.

Kuten euroviisusivusto Esc Dailyn toimittaja Steef van Gorkun totesi IS:n haastattelussa: tuntuu, että kaikki oli tungettu yhteen vain sen vuoksi, että näytetään, että osataan.

Siitä nostan Ylelle kuitenkin hattua, että he muuttivat alkuperäistä Monsters-esitystä. Sillä viritelmällä nimittäin olisi varmaan jääty aivan jumbosijalle. Ei olisi kuitenkaan tarvinnut tunkea kaikkea kolmea UMK:ssa nähtyä esitystä yhteen kolmeminuuttiseen show’hun.

Aalto iloitsi tiistaina semifinaalin jälkeen jatkopaikastaan. Hän kertoi tuolloin hymyssä suin tunnelmiaan ja odotti innolla lauantain finaalia.

On selvää, että Ylen oli tehtävä muutoksia Uuden Musiikin Kilpailuun. Aiempien vuosien tulokset puhuvat puolestaan: Suomi on viimeksi ollut euroviisujen finaalissa neljä vuotta sitten. Itse olisin lähettänyt Saara Aallon euroviisuihin jo vuonna 2016 No Fear -kappaleella. Sen sijaan viisuihin lähti Sandhja kappaleella Sing It Away. Niin juuri, kuka ja mikä oli kappale?

Suomen edustajaksi haluttiin tänä vuonna valita jo entuudestaan tunnettu henkilö. Portugalissa tapaamani brittitoimittajat ja -fanit ovat kaikki kehuneet Saara Aaltoa ja kertoneet ihastuneensa tähän X Factorissa. Lissabonin keskustassa näkyi brittituristeja, jotka kantoivat mukanaan sekä Britannian että Suomen lippua. Siksi oli syytä olettaa, että Suomen muhkein äänisaalis olisi tänä vuonna tullut Britanniasta. Toisin kuitenkin kävi. Ääniä saarivaltiosta tuli vain neljän pisteen verran ja nekin asiantuntijaraadilta. Eivät yleisöltä.

Saara Aallon Monsters-kappaleen show oli hyvin erilainen UMK:ssa kuin viisulavalla. Alkuperäinen esitys keräsi katsojilta runsaasti kritiikkiä ja myöhemmin show laitettiinkin täysin uuteen uskoon.

Pelkkä tunnettu esiintyjä ei riitä viisuvoittoon. Sen todistaa lauantailta myös Norjan 15. sija. Naapurimaatamme tänä vuonna edusti Euroopan ja viisukansan rakastama, jo kertaalleen viisut voittanut, Alexander Rybak. Hänellä oli sama ongelma kuin Suomella: pelkkä tunnettu esiintyjä ei riitä, jos kappale ja lavashow jättävät kylmäksi.

Saara Aalto oli mielestäni erinomainen valinta Suomen edustajaksi. Se, miten valinta hoidettiin ja miten Yle suhtautui asialliseen kritiikkiin, oli tosin ikävää.

Saara Aalto Lissabonissa varmasti kaikkensa. Viisut olivat Aallon pitkäaikainen haave, ja harmittavasti ne päättyivät toiseksi viimeiseen sijaan.

Toivon, että Yle ei ainakaan palaa entisenkaltaiseen Uuden Musiikin Kilpailuun. Kansan voisi silti ottaa valinnantekoon mukaan. UMK:ssa oli kisaajia mielestäni liikaa. Määrän voisi karsia pienemmäksi ja hioa vaikkapa kolmea, eri artistin, esitystä kohti viisulavaa. Lopussa kansa valitsisi niistä parhaimman. Tai mistä minä tiedän, en ole tv-tuottaja vaan toimittaja, mutta jään mielenkiinnolla odottamaan, miten Suomen euroviisuedustaja ensi vuonna valitaan.

Kuka nähdään vuonna 2019 Israelissa ja miten valinta on tehty?

Saara Aalto antoi kaikkensa, siitä kiitos hänelle. Nyt on Ylen vuoro tehdä sama.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?