Viihde

Äärimmäisen lihaksikas Anna, 29, haluaa raskaaksi – lapsen esteenä on vain yksi ongelma: ”Sehän ei ole mitenkään poikkeavaa”

Julkaistu:

Anna Khudayarov haluaa päästä irti treenikoukusta tullakseen raskaaksi.
Tähän aikaan ensi vuonna -ohjelmassa tavataan torstaina turkulainen voimanostaja Anna Khudayarov, 29, ja hänen miehensä Zahir.
  • Katso Annan tarina yllä olevalta videolta.
Annan tavoite on olla vuoden kuluttua raskaana. Hän voi päästä tavoitteeseen vasta lopetettuaan ankaran treenaamisen.

– Tähän aikaan ensi vuonna mä olen päässyt irti urheilukoukusta ja olen silloin raskaana, erittäin lihaksikas Anna kertoo ohjelman juontaja Ellen Jokikunnakselle.


Treenaamisen vähentäminen ei ole Annalle aivan yksinkertaista, sillä hän on urheilija, joka suhtautuu lajiinsa valtavalla intohimolla. Myös hänen miehensä on menestynyt voimanostaja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Mä siis harrastan ammattilaistasolla raakavoimanostoa. Suomessa se on varsinkin naiselle aika harvinaista, maailmalla se on kyllä tosi suosittu laji ja sillä pystyy itsensä elättämään, niin kuin mun mieheni on vuosia jo tehnyt, Anna kertoo lajistaan.
Annan omistautumisesta kertoo se, että hän on raakavoimanostajana varsin menestynyt.

– Olen vuodesta 2011 lähtien joka vuosi voittanut maailmanmestaruuden. Ja itse asiassa vuonna 2013 ensimmäistä kertaa rikkonut oman luokkani maailmanennätyksen, ansioitunut urheilija kertoo saavutuksistaan.

Sekä Anna että azerbaidžailainen Zahir ovat aina tienneet haluavansa lapsia. Anna on jutellut gynekologin kanssa aiheesta ensimmäisen kerran vuonna 2013, kun hän ja Zahir olivat olleet yhdessä puoli vuotta. Aktiivisesti he ovat yrittäneet tulla raskaaksi kahden vuoden ajan, ja heillä on hoitokontakti lapsettomuuspoliklinikalla.
Anna on ammatiltaan lääkäri, joten hänellä on hyvät valmiudet ymmärtää lapsettomuuden taustoja. "Vika" on siinä, että hän treenaa niin kovaa.

– Mitään vikaa ei ole löytynyt, mitään oikeaa lääketieteellistä ongelmaa. Sehän ei ole mitenkään poikkeavaa, että urheilijanainen ei tule raskaaksi ennen kuin pitää taukoa urheilusta, Khudayarov selittää.

Vaikka Anna on intohimoinen voimanostaja, lapsen saaminen menee urheilu-uran edelle.

– Sillä on niin suuri merkitys, että mä olen valmis sen takia luopumaan omasta urheilu-urasta vaikka pysyvästi. Mä koen tämän asian lopulta vielä tärkeämmäksi mun elämäni kokonaisuuden kannalta, Anna sanoo, puhkeaa kyyneliin ja tarttuu Zahirin käteen.

Illalla selviää, kuinka Annalle käy.

Tähän aikaan ensi vuonna torstaina kello 21 Nelosella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tästä 16-vuotiaasta tytöstä tulee miljonääri ennen täysi-ikäisyyttä – sai lapsena ääniroolin, joka muutti hänen elämänsä: Elää hiljaiseloa maaseudulla

    2. 2

      30-vuotias mies ei suostu muuttamaan vanhempiensa luota New Yorkissa – Äiti ja isä haastoivat poikansa oikeuteen

    3. 3

      Junamatkustaja ikuisti Pendolinon ikkunasta kanssamatkustajien järjettömän tempun Tampereella – VR: konduktööri oli vielä erikseen kieltänyt

    4. 4

      Huippusuosittu olympiamitalisti voitti Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – esitteli suomalaisen rakkaansa hetki sitten Instagramissa

    5. 5

      Kimmo Elomaata tutkinut poliisi hämmästyi: television kokoiseen ”Kimmo-sikaan” ja kahteen lippaaseen oli säästetty yli 10 000 euroa kolikoita

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko muna päivässä liikaa vai hyväksi? Tutkimus löysi selvän yhteyden maailman yleisimpiin sairauksiin

    2. 2

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    3. 3

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    4. 4

      Seura: Vainaja ”heräsi henkiin” kahdesti

    5. 5

      Tunnettu hääkuvaaja ihmettelee Meghanin ja Harryn hääpotretin useita teknisiä virheitä: ”Olisi mielenkiintoista kuulla kuvaajan perustelut”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

    2. 2

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    3. 3

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    4. 4

      Mikael Jungner uskoo ymmärtävänsä, miksi Susanna Koski ohitti työttömän haasteen: ”Kuussa ei mene välttämättä kuin muutama sata euroa”

    5. 5

      Huomenna jyrisee: katso, mihin ukkonen iskee laajimmin

    6. Näytä lisää