Aviciin kohtalokkaasta matkasta Omaniin tihkuu uutta tietoa – lomaili rennosti ystäväporukan kanssa: ”Tim oli täysin normaali” - Viihde - Ilta-Sanomat

Aviciin kohtalokkaasta matkasta Omaniin tihkuu uutta tietoa – lomaili rennosti ystäväporukan kanssa: ”Tim oli täysin normaali”

DJ vietti Aftonbladetin mukaan Omanissa aikaa ystäväporukkansa kanssa.

22.4.2018 22:35

Perjantaina 28-vuotiaana kuolleen huippu-DJ Aviciin viimeisistä päivistä Omanissa on tihkunut uutta tietoa. Aftonbladetin mukaan Avicii, oikealta nimeltään Tim Bergling lomaili Masqatin kaupungissa ystäväporukkansa kanssa. Lehden tietojen mukaan ruotsalaistähti oli viihtynyt Omanissa jo ainakin parin viikon ajan.

Lehden haastattelema lähde tapasi ystäväporukan pari viikkoa sitten.

– Tim oli täysin normaali ja iloinen, hengailimme yhdessä pari iltaa, nimettömänä esiintyvä mies kertoo Aftonbladetille.

Miehen mukaan ystäväporukan ajanvietto oli tavallista lomailua ja matkustamista.

– He olivat täällä lomalla. Tapasimme kaksi viikkoa sitten, hän totesi.

Aftonbladetin tietojen mukaan osa porukasta lähti jo aiemmin kotiin, mutta Avicii jäi vielä jatkamaan lomailuaan Omanissa joidenkin ystäviensä kanssa.

– Luulisin, että hän piti tätä kauniina paikkana ajanviettoon, lehden lähde toteaa.

  • Katso yllä olevalta videolta, miten ihmiset tanssivat Aviciin musiikin tahdissa Tukholman keskustassa järjestetyssä muistotilaisuudessa!

Viimeiset viikot Avicii majoittui Aftonbladetin mukaan Masqatissa sijaitsevassa Muscat Hill Resort -hotellissa. Hotellin henkilökunta kuvaili ruotsalaistähteä äärimmäisen mukavaksi ja ystävälliseksi. Avicii poseerasi yhteyskuvissa työntekijöiden kanssa ja tapasi hotellissa myös fanejaan.

TMZ julkaisi lauantaina sivullaan kuvan, jossa Avicii poseerasi kahden miehen kanssa huvijahdilla. Tähti näytti kuvassa peace-merkkiä sormillaan ja piteli toisessa kädessään juomaa. TMZ:n mukaan kuva oli otettu torstaina, vain päivää ennen kuin Avicii löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan Masqatista.

Aviciin julkaisi viimeisen kuvansa Instagram-tilillään 4. huhtikuuta. Kuvassa hän asteli modernin talon pihalla sijaitsevan vesialtaan yli betonilaattoja pitkin. Kuvatekstissä artisti kertoi, että ”Kaliforniassa on aina aurinkoista”. Maaliskuussa DJ julkaisi kuvan Los Angelesista. Tammikuussa julkaisemassaan kuvassa hän puolestaan poseerasi Pöytävuorella, Etelä-Afrikassa.

Omanin poliisi kertoi viikonlopun aikana, että se on saanut tutkimuksensa päätökseen eikä Aviciin kuolemaan sen mukaan liity rikosta. Poliisi oli vaitonainen kuoleman yksityiskohdista, mutta vahvisti, ettei epäile minkäänlaista rikosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?