Uniklubin keulakuva Jussi Selo muistelee yhtyeen jättisuosiota – nyt unohduksiin vaipunut hittibändi tekee paluun: tältä laulaja näyttää nykyisin - Viihde - Ilta-Sanomat

Uniklubin keulakuva Jussi Selo muistelee yhtyeen jättisuosiota – nyt unohduksiin vaipunut hittibändi tekee paluun: tältä laulaja näyttää nykyisin

Uniklubi oli jo matkalla suomirockin kestomenestyjäksi, kun suosio vaivihkaa hiipui.

22.4.2018 8:01

Nightwishin Nemo. Apulannan Vasten mun kasvojani. Egotripin Matkustaja ja Eppu Normaalin Suolaista sadetta. Vuonna 2004 hittilistat näyttivät vielä kotimaisen rockmusiikin kyllästämiltä.

Yhdestä vuoden suurimmista menestyskappaleista vastasi hämeenkyröläinen Uniklubi. Hard rock -kitaroita ja tarttuvia popmelodioita yhdistellyt Rakkautta ja piikkilankaa -single nosti yhtyeen lukioikäiset soittajapojat palvotuiksi nuorisoidoleiksi ja siivitti bändin samaa nimeä kantaneen esikoisalbumin kultakantaan. Emma-gaalassa yhtye palkittiin vuoden rocktulokkaan pystillä.

Laulaja Jussi Selo, 33, muistelee bändin nousukiitoa hyvillä mielin.

– Hommat lähtivät pyörimään silloin tosi nopeasti. Teimme vuodessa sata keikkaa ja koko ajan mentiin eteenpäin tosi haipakkaa. Laittoihan se nuoren miehen pään pyörälle. Mutta oli meillä myös hemmetin hauskaa. Päällimmäiseksi mieleen on jäänyt sellainen nuorten miesten ilottelu pitkin pitäjiä.

Lähtikö mopo tuolloin käsistä?

– Ehkä sillä tavalla sopivasti. Tuli ainakin otettua kaikki irti siitä tunnelmasta. Enää en pystyisi sellaiseen juhlimiseen. Vaikka kyllä me loppujen lopuksi aika kilttejä oltiin. Televisiot eivät lennelleet ikkunoista, eikä saatu muutenkaan aikaan mitään tuhoa.

Menestysputki jatkui myös seuraavina vuosina. Yhtyeen neljä seuraavaa levyä nousivat kukin albumilistan kärkikahinoihin, keikkapaikat täyttyivät odotetusti ja bändin singlet löysivät tiensä radioiden soittolistoille.

Tunnelma yhtyeen sisällä oli kuitenkin muuttunut. Suurin huuma bändin ympäriltä oli karissut ja jännittävältä seikkailulta aiemmin tuntuneet keikkareissut muuttuivat arkiseksi puurtamiseksi. Vuonna 2013 yhtyeen rumpali ja basisti ilmoittivat jättävänsä yhtyeen.

Todelliseen kriisiin Uniklubi syöksyi kuitenkin seuraavana vuonna. Kun syksyllä 2014 julkaistu Sydän janoaa -single floppasi, ilmoitti yhtyeen levy-yhtiö purkavansa yhteistyösopimuksen bändin kanssa sähköpostiviestillä.

Tuntuiko kohtelu epäreilulta?

– Kyllä se tuntui aika nihkeältä. Kyllä mä siinä muutaman kirosanan päästin, kun ymmärsin, että meille ei ole enää mitään käyttöä. Aluksi sitä mietti, että voiko tämä olla tottakaan. Mutta ilmeisesti levy-yhtiössä siivottiin rockbändejä ulos tuolloin muutenkin aika isolla luudalla, Selo muistelee.

Laulaja myöntää hittilevystä toiseen kulkeneen yhtyeen myös turtuneen omaan suosioonsa. Samasta syystä oman aseman menettäminen tuntui tavallista vaikeammalta palalta käsitellä.

– Meillä oli mennyt koko ajan hirveän hyvin, ja oli tavallaan alkanut pitää menestystä itsestäänselvyytenä. Sitten kun se tuuli kääntyi, oli pudotus isompi kuin olisi osannut kuvitellakaan. Siinä mielessä olisi ollut parempi, että ura olisi mennyt askel askeleelta eteenpäin. Meillä se meni juuri päinvastoin.

Vaikeimpina hetkinä yhtyeen jäsenet pohtivat myös bändin lopullista kuoppaamista. Ne ajatukset pyyhkiytyivät kuitenkin nopeasti pois, Selo kertoo.

– Totta kai silloin, kun kahlataan syvimmissä pohjamudissa, sitä väkisinkin kelaa, että onko tässä enää mitään järkeä. Mutta toisaalta uskon duunin tekemiseen ja siihen, että kaikilla pitkän linjan yhtyeillä tulee pakostakin heikompia aikoja. Sellaisen tasaisen nousukiidon pitäminen on musiikkialalla lähes mahdotonta.

Nyt Uniklubi on tekemässä paluuta estradeille. Viime perjantaina ilmestyi yhtyeen kuudes albumi Tulennielijä.

Bändin edellisen levyn julkaisusta on ehtinyt kulua aikaa peräti kahdeksan vuotta. Musiikkimaailmassa se on lähes ikuisuus. Vajaassa vuosikymmenessä hittilistat ovat täyttyneet kotimaisesta hiphopista ja modernista tanssimusiikista. Samalla uusi kotimainen rockmusiikki on ajautunut muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes marginaaliin.

Onko mahdollista, että aika on ajanut Uniklubin ohitse?

– On ihan totta, ettei suomirock ole sitä trendikkäintä musiikkia tällä hetkellä. Mutta toisaalta meillä on ollut keikoilla hyvin jengiä. Pidän sitä itse todellisena mittarina sille, miten lujaa meillä menee. Ei radiossa soiva musiikki kerro koko totuutta siitä, mitä ihmiset haluavat kuunnella, Selo pohtii.

– Enkä itse ylipäätään motivoidu tästä työstä menestyksen vuoksi. En esimerkiksi mieti, mitä muut musiikistani ajattelevat. Teen musiikkia ennen kaikkea itselleni ja bändilleni, en radioille tai levy-yhtiöille.

Pitkään työstetyn levyn julkaisu tuntuu Selosta joka tapauksessa huojentavalta. Hän sanoo pitävänsä sitä todellisena työvoittona ja uutena alkuna tuleville vuosikymmenille.

– Ensi vuonnahan meidän bändi täyttää 20 vuotta ja samalla tulee kuluneeksi 15 vuotta meidän ensialbumista. Ei meillä ole mitään aikeita lopetella näitä hommia. Oikeastaan päinvastoin. Tästä on mielestäni ainoastaan hyvä jatkaa eteenpäin.

Uskotko, että nuoriso tulee vielä löytämään rockmusiikin?

– No, musiikissa erilaiset trendit tulevat ja menevät. En siksi pelkää sitä, että nassikat eivät 15 vuoden päästä tietäisi, mikä on sähkökitara. Mutta jos näin toisaalta käy, niin olkoon sitten niin. Ihan mielelläni olen siinäkin tapauksessa sellaisessa poikkeuksellisessa bändissä, joka soittaa edelleen rockmusiikkia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?