Suomalaiset naisnäyttelijät kertovat, miten alastonkohtaus kuvataan oikein: ”Sama kuin tekisi jotain muuta kohtausta”

Julkaistu:

Alastomuuden tulee olla juonen ja hahmojen kannalta perusteltua, näyttelijät sanovat.
Näyttelijä Lena Meriläinen teki uransa ensimmäisen alastonkohtauksensa Ylen spektaakkelimaisessa draamasarjassa Rauta-aika. Meriläinen oli kohtauksen kuvaamisen aikaan 26-vuotias. Kalevalasta vaikutteita ottanut sarja ilmestyi vuonna 1982.

Meriläinen muistelee jännittäneensä kohtausta etukäteen. Kuvaustilanne sujui kuitenkin ammattimaisesti.

– Se oli ensimmäisiä töitä ja olin hirveän haavoittuvainen. Se oli pelottavaa ja itseään ja ulkonäköään arvioi väärin. Olin kauhean helpottunut siitä tilanteesta, miten se tehtiin, Meriläinen sanoo.


Kohtauksessa Pohjolan tytärtä näyttelevä Meriläinen kahlaa veteen, ui, ja kävelee takaisin rantaan. Kohtausta harjoiteltiin vaatteet päällä ennen kuvausta, joten ottoja ei tarvinnut ottaa montaa.

Kun kuvaamisen aika tuli, ohjaaja Kalle Holmberg tyhjensi kuvauspaikan. Isosta työryhmästä paikalle jäivät ohjaajan ja näyttelijän lisäksi vain äänisuunnittelija, kuvaaja ja puvustaja, joka odotti rannalla pyyhkeen kanssa.

– Minua kohdeltiin niin nätisti enkä yhtään huomannut, että kukaan olisi katsellut väärällä tavalla. Se oli ammattimaista ja hienoa työskentelyä. Minulle jäi siitä tosi positiivinen muistikuva, Meriläinen muistelee.


Meriläinen on sittemmin tehnyt muutamia alaston- tai puolialastonkohtauksia uransa varrella. Negatiivisia muistoja ei minkään kohtauksen tekemisestä ole.

Näyttelijän mukaan alastonkohtaukseen suostumisessa on painanut vaakakupissa se, miten se sopii rooliin.

– Silloin, kun olen roolin lukenut, jos se kuuluu siihen ja sopii juoneen ja kuvataan nätisti, en edelleenkään periaatteesta ole sitä vastaan. Mutta sen pitää olla perusteltua eikä vain mitään paljastelua.

”Suomessa on perinteisesti myyty elokuvia alastomilla naisilla”

Käpy selän alla -elokuvasta julkisuuteen 21-vuotiaana ponnahtanut Kristiina Halkola oli aikansa seksisymboli. Maineeseen vaikutti pitkälti se, että läpimurtoelokuvassa nähtiin paljasta pintaa.

Vaikka alastomuus on henkilökohtainen asia, kohtausten kuvaamista helpotti se, että kuvausryhmä oli pieni ja kaikki tunsivat toisensa.

– Jos leffa on hyvä, ohjaaja on hyvä, näyttelijät hyviä, se on sama kuin tekisi jotain muuta kohtausta. Sen kokee osaksi roolia ja sille on peruste, Halkola kertoo.


Luottamus työryhmässä on tärkeää.

– Jos alastomuuden kokee osaksi markkinointia, sitten se ei ole kiva. Tai jos ympäröivä työryhmä ei ole läheinen, turvallinen ja kannustava, silloin se on myöskin ahdistavaa.

Konkarinäyttelijä muistuttaa, että alastomuudesta tulee puhua ennen kuvauksia. Tärkeää on, että näyttelijä tietää, mikä kohtauksen tarkoitus on juonen kannalta ja miten se kuvataan.


Suorasanaisena tunnettu näyttelijä on myös kieltäytynyt alastonkohtauksista. Yleensä syynä on Hakolan mukaan ollut se, että alastomuutta olisi käytetty pelkästään kaupallisiin tarkoituksiin.

– Suomessa on perinteisesti myyty elokuvia alastomilla naisilla. Vähintään tissit täytyy olla näkyvissä. Usein tuottaja haluaa ja vaatii sitä, esimerkkinä Jörn Donner, joka kävi itse tekemässä alastonkohtauksen elokuvaan Asfalttilampaat, koska ohjaaja kieltäytyi.

Halkola viittaa ohjaaja Mikko Niskasen ja Asfalttilampaiden tuottajan Jörn Donnerin kiistaan, joka juonsi juurensa siihen, että tuottaja oli lisännyt käsikirjoitukseen seksikohtauksia. Yhtä kohtauksista tähditti Donner itse. Niskanen lopulta sanoutui irti elokuvasta kokonaan.


Myös Halkolan ja Donnerin välit rikkoontuivat Donnerin elokuvaan lisäämän seksikohtauksen takia. Halkola näytteli Donnerin kanssa Mustaa valkoisella -elokuvassa. Koska näyttelijä oli kieltäytynyt alastonkohtauksesta, Donner käytti sijaisnäyttelijää.

– Olin puun ja kuoren välissä. Elokuvaan on leikattu kohtaus, jossa näyttää siltä, että paneskelen herra Donnerin kanssa. Jos sanon ääneen, että se on tehty ilman lupaani ja minulta kysymättä, seurauksena on konflikti. Jos pysyn hiljaa, kaikki ihmettelevät, kun olen suurella suulla kieltäytynyt kaikenlaisesta ja sitten tekisinkin noin. Lopulta oltiin oikeudessa.

Seitsemän vuoden jälkeen Halkola voitti oikeusjutun korkeimmassa oikeudessa.

”Sanoin: minähän en tissejäni näytä”

Satu Silvolla oli Matti Kassilan ohjaamassa Niskavuoren naiset -elokuvassa (1984) sängyssä kuvattu kohtaus yhdessä Esko Salmisen kanssa. Elokuvassa näkyy hänen rintojaan, mutta vain hiukan.

– Matti Kassila määräsi ylimääräiset henkilöt pois studiosta, kun kohtausta kuvattiin, Silvo kertoo.

Kassilan ohjaamassa Kaikki pelissä -elokuvassa (1994) Satu Silvo kävelee alasti veteen, mutta kohtaus on kuvattu niin kaukaa, että alastomuus on vain häivähdys. Kohtauksen kuvaamista Silvo ei hermoillut, se kuului elokuvaan.


Satu Silvo oli teatterikorkeakoulussa Jouko Turkan kaudella. Turkka ei yleensä vaatinut turhaan alastomuutta rooleihin, mutta yksi hänen suunnitelmansa herätti Sadussa spontaanin reaktion:

– Kun harjoiteltiin Kamelianaista, Turkka sanoi, että huomenna juodaan nänneiltä samppanjaa. Silloin sanoin: minähän en tissejäni näytä, Silvo muistaa.

Hän oppi paljon Turkalta, mutta Turkka oli myös vallankäyttäjä ja kilpailevaa ilmapiiriä ruokkiva. Nuori näyttelijä koki Turkan taholta myös vähättelyä ja ylimielisyyttä.

– Ja sille annettiin hiljainen hyväksyntä. 1980-luvulla kukaan ei noussut kapinaan epäarvostavan tai syrjivän kohtelun takia.

Silvo tietää, että nykyään ”näillä kilometreillä” hän kykenisi vastustamaan huonoa kohtelua ja myös puolustamaan muita.

Metoo-kampanja on Sadun mielestä todella hyvä asia.

– Siinä on kyse vallankäytöstä, eikä siitä, kuka flirttailee kenen kanssa.


Viime syksynä Silvo sai kirjeen, jossa oli 20 euroa kiitoksena hänen roolistaan Kaikki pelissä -elokuvassa, jonka kirjeen lähettäjä ilmeisesti oli nähnyt vasta nyt. Ehkä ”kiitos” tuli kohtauksesta, jossa hän kävelee alasti veteen, joten eräänlaisesta seksuaalisesta häirinnästä siinäkin oli kyse.

– Pistin rahan kerjäläisen kuppiin, hän kertoo.

Satu Silvo ei ole pohtinut, miten paljon vartaloaan hän suostuisi nykyään paljastamaan, jos rooliin kuuluisi esimerkiksi intiimi rakkauskohtaus.

– Mä olen niin vanha, ettei kukaan halua nähdä mua alasti, Silvo nauraa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt