Sinkku-Milja heitetään pois Temptation Islandilta – varattujen miesten väitteet saavat saarella sylitansseja jakaneen naisen raivostumaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Sinkku-Milja heitetään pois Temptation Islandilta – varattujen miesten väitteet saavat saarella sylitansseja jakaneen naisen raivostumaan

Temptation Island Suomi -ohjelmasta lähtemään joutunut Milja lataa varatuille miehille täyslaidallisen.

18.4.2018 12:58

Temptation Islandilla sinkkujen rivistö harvenee päivien kuluessa. Markuksen ja Nooran keskeytettyä leikin, kolmikoksi typistynyt varattujen miesten ryhmä päättää tällä kertaa yksimielisesti lähettää kotiin Miljan.

  • Katso koko kohtaus ohjelmasta yllä olevalta videolta!

Milja on kritisoinut Eliaksen ja Sammyn käytöstä kovin sanoin, joten lähtöpassit eivät tule naiselle yllätyksenä.

– Mähän en todellakaan pidä Eliaksesta ja Sammysta enkä niiden käytöksestä meitä tyttöjä kohtaan. Mä olen aika kovin sanoin kertonut, ettei niin voi toimia, miten ne toimii. Veikkaan, että se on suurin syy miksi lennän täältä, Milja sanoo.

Milja haukkui varattuja miehiä putoamisensa jälkeen.­

Elias ei näytä murheelliselta Miljan hyvästellessä muut naiset. Milja on ottanut miestä pannuun erilaisissa tilanteissa.

– Milja voi nyt keskenään haistaa v***n, turha paska reaktio. Se tuli tähän sanomaan, että ”et sä voi sanoa ihmisille noin”. Ai niinku totuuden vai, Elias pauhasi aiemmin Markukselle, Inkalle ja Melissalle.

Sammy perustelee miesten päätöstä juontaja Sami Kuroselle.

– Meillä on tosi hyvä, suoraselkäinen, rehellinen ja lojaali mimmijoukko tuossa meitä tukemassa. Sitä halutaan entisestään parantaa, ja sen takia Miljan osalta tanssit on nyt tanssittu, Sammy perustelee.

Milja on sarjassa aikaisemmin muun muassa antanut Sammylle sylitanssin yläosattomissa.

Milja sai lähteä viettelysten saarelta.­

Putoamisensa jälkeen Milja kertoo, ettei hän pitänyt Sammysta, tai niinkään Eliaksesta.

– Elias on ihan hirveä kusipää. Se, miten se on alusta asti käyttäytynyt meitä kohtaan, on ollut tosi ala-arvoista ja mun arvojen vastausta. Sehän pitää meitä ihan pelinappuloina. Niinhän se on itsekin sanonut, että me ollaan pikkupissiksiä ja pelinappuloita.

Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Nelosella klo 22.00

Sammy halasi Miljaa hyvästiksi.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?