Unelmahäät-morsian odotti toisen miehen lasta, kun pariskunta tapasi – sulhasen sydän oli kuitenkin jo valintansa tehnyt: ”Samapa tuo” - Viihde - Ilta-Sanomat

Unelmahäät-morsian odotti toisen miehen lasta, kun pariskunta tapasi – sulhasen sydän oli kuitenkin jo valintansa tehnyt: ”Samapa tuo”

Unelmahäät-ohjelmassa matkataan tänään Pohjois-Savoon.

9.4.2018 7:17

Tuusniemeläiset Ulla, 25, ja Jani, 34, tapasivat vuonna 2012 samassa ravintolassa, jonka pariskunta nykyisin omistaa.

Ulla oli jo lähdössä kotiin, kun hän huomasi Janin ja tämän kaverin. Tylsä ravintolailta vaihtui kuljettajan rooliin, kun Jani pyysi Ullalta kyytiä kotiin itselleen ja ystävälleen.

Ullalla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia hypätä auton rattiin, sillä hän ei ollut juonut mitään koko iltana – raskaana kun oli.

Ulla odotti toisen miehen lasta.

Janilla itsellään oli jo kaksi lasta, joten hän ei antanut Ullan raskauden häiritä itseään. Varsinkin kun Jani ehti mielistyä Ullaan heti ensitapaamisella.

– Joutuihan sitä miettimään, mutta ajattelin, että antaa mennä. Samapa tuo, minulla kun on jo kaksi lasta. Ei se sillä lailla sitten säikyttänyt, Jari kertoo illan jaksossa.

Ulla kehuukin Jarin tapaa suhtautua hänen raskauteensa.

– Tosi hyvin hän otti sen. Paijaili vatsaa. Tiesi, miten päin se on siellä.

 

Lopulta Ulla synnytti pojan. Hän ja Jani päättivät mennä kihloihin ristiäispäivänä. Tai oikeastaan Janin kosinta tapahtui juhlapäivää seuranneena yönä Kuopion torilla, makkaraperunoiden syönnin lomassa.

– Piti käydä hurvittelemassa, kun mummo sanoi, että menkää nyt kun kerran pääsette. Ajattelin, ettei Jani edes muista sitä kosintaa, Ulla nauraa.

Ulla ja Jani muuttivat Janin vanhemmilta tyhjäksi jääneeseen taloon. Tilaa tarvittiin, sillä parille syntyi nopeassa tahdissa vielä kaksi yhteistä poikaa. Lisäksi Janin kaksi lasta vierailevat säännöllisesti pariskunnan luona.

Ullan mukaan he eivät suinkaan suunnitelleet monilapsista perhettä, mutta ihana vauva vaati vierelleen kaverin.

Ulla ja Jani marssivat maistraattiin vuosi sitten, kesän alussa, sillä he halusivat yhteisen sukunimen. Siviilivihkimisen lisäksi pari päätti hankkia myös siunauksen liitolleen. Niinpä kesän lopulla vietettiin häitä paikallisen metsästysseuran omistamalla vanhalla kansakoululla.

Häiden järjestelyssä ei vältytty unohduksilta. Pari päivää ennen häitä Ulla tajusi, että hääkakku on jäänyt tekemättä.

Lopulta pari päätti ”vetää lonkalta koko homman” ja järjestää itsensä näköiset juhlat metsän siimeksessä.

Vaikka hääkakku ei ollut kauneimmasta päästä, se maistui hyvältä. Myös juhlat maittoivat niin hääparille, kuin häävieraille.

Juhlien ollessa ylimmillään railakas häävieras ei malttanut pitää näppejään erossa kuvausryhmästä. Rempseä savolaisrouva nappasi kiinni kameramiehen pakaroista.

– Anteeks, mutta ne oli niin mehukkaat, en voinu mittään, hän totesi tilanteen tuoksinassa.

Unelmahäät TV5:llä maanantaisin klo 21.00.

Ulla ja Jani halusivat siunauksen liitolleen, vaikka he olivat jo menneet naimisiin maistraatissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?