Viihde

Muistatko, mikä ohjelma nosti Oscar-palkitun rocklaulajan Jared Leton kuuluisuuteen? Näin kulttisarjan muille tähdille kävi

Julkaistu:

Sekä Jared Leto että Claire Danes ampaisivat kuuluisuuteen lyhytikäisen teinisarjan myötä.
Ennen vuotta 1994 laulaja ja Oscar-palkittu näyttelijä Jared Leto oli monelle täysin vieras nimi. Samoin myöhemmin useita Emmy ja Golden Globe -palkintoja urallaan voittanut näyttelijä Claire Danes oli suurelle yleisölle tuntematon.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun kaksikko tähditti Niin sanottu elämäni -sarjaa, joka käsitteli Danesin esittämän 15-vuotiaan Angelan elämää.

Vaikka sarjaa tehtiin vain yksi kausi, toimi se ponnahduslautana Leton ja Danesin näyttelijänurille. The Mirrorin mukaan myös muut sarjassa nähdyt nuoret ovat jatkaneet luovalla alalla, vaikka aivan Leton ja Danesin kaltaista menestystä ei olekaan tullut.

Jared Leto eli Jordan Catalano

Niin sanottu elämäni -sarjassa 23-vuotias Jared Leto näytteli hurmuria. Leto oli ennen läpimurtoaan tehnyt pieniä rooleja televisiosarjoissa ja hänen roolinsa teinisarjassa piti myös olla vain yhden jakson mittainen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

The Mirrorin mukaan Leton oli määrä esiintyä vain sarjan pilotissa, mutta nuoren miehen komea ulkonäkö ja vaivaton läsnäolo tekivät vaikutuksen ohjelman tekijöihin.


Nykyisin Jared Leto tunnetaan 30 Seconds to Mars -rockbändin nokkamiehenä ja palkittuna näyttelijänä. Leto sai roolistaan Dallas Buyers Club -elokuvassa (2014) parhaan miessivuosan Oscarin ja Golden Globen.


Tähti saapuu bändinsä kanssa Helsinkiin huhtikuun lopussa.

– Suomi on meille hyvin erityinen paikka. Se on yksi ensimmäisistä paikoista Euroopassa, jossa ihmiset kiinnostuivat musiikistamme. Löysimme sieltä kipinän heti alussa ja saimme yhteyden ihmisiin. Olemme suomalaisille todella kiitollisia siitä, Leto kertoi IS:lle tammikuussa.

Claire Danes eli Angela Chase

Teinisarjan päähenkilönä nähtiin 14-vuotiaan Claire Danesin tulkitsema Angela. Danesin roolisuoritus teki niin suuren vaikutuksen elokuva-alan tekijöihin ja yleisöön, että hänet palkittiin roolistaan Golden Globe -palkinnolla.


Ohjelman luoja Winnie Holzman kertoi Elle-lehden haastattelussa vuonna 2016, että sarjan päätähdeksi haluttiin nimenomaan teini-ikäinen tyttö aitouden takia. Vaihtoehtoina olivat 16-vuotias Alicia Silverstone ja 13-vuotias Claire Danes, joka pilotin jälkeen täytti 14 vuotta.

– Ei millään pahalla Aliciaa kohtaan, mutta tiesimme Clairen olevan se henkilö sillä sekunnilla kuin näimme hänet, Holzman sanoi.

Hittisarjan jälkeen Danes on nähty useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Hän muun muassa näytteli Baz Luhrmanin Romeo + Julia -elokuvassa (1996) Juliaa. Romeona nähtiin Leonardo DiCaprio. Hän on näytellyt pääosaa Isänmaan puolesta -sarjassa. Roolistaan CIA-agenttina, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, Danes on saanut sekä Golden Globe- että Emmy-palkinnon.


Devon Gummersall eli Brian Krakow

Devon Gummersall oli vain 16-vuotias, kun Niin sanottu elämäni -sarjan ensimmäinen jakso esitettiin. Sarjassa Gummersallin esittämä älykäs Brian oli ihastunut Angelaan.


Sarjan jälkeen Gummersall näytteli toisessa 1990-luvun hittisarjassa Felicityssä. 2000-luvulla hän on näytellyt useissa suosituissa televisiosarjoissa: listalta löytyvät muun muassa The Mentalist, Mad Men ja Criminal Minds. Viimeiset pari vuotta mies on viettänyt hiljaiseloa.

Vuonna 2015 mies kertoi Slate-julkaisulle, että jotkut muistavat hänet yhä Brianina.

– Useimmat fanini tietävät, että minulla on oikea nimi enkä oikeasti ole Brian Krakow. He tietävät minut Devonina. Mutta joskus ihmiset edelleen tunnistavat minut tv-sarjasta (Niin sanottu elämäni), Gummersall kertoi.

– On hetkiä, jolloin olen, että ”olen tehnyt muita töitä jo 20 vuotta, mitä ihmettä tässä tapahtuu”. Mutta totuus on, että kun olet niin mukana niin paljon peliä muuttavassa ohjelmassa, se tulee olemaan osa elämääsi.


Devon Odessa eli Sharon Cherski

Vaikka televisiosarjassa Sharonin ja Angelan välit olivat myrkylliset, todellisuudessa hahmojen näyttelijät Devon Odessa ja Claire Danes olivat ystäviä, The Mirror kertoo. Kaksikko pysyi ystävinä myös sarjan jälkeen ja he olivat myös toistensa häävieraina.


Odessa oli näyttelemisestä kokemusta jo ennen suosikkisarjaa. Sarjan päättymisen jälkeen Odessa on nähty vierailevana tähtenä useissa televisiosarjoissa. Silti hänet muistetaan aina Sharon Cherskin roolista.

– Kaikki, jotka tapaan, luulevat käyneensä lukiota kanssani. Se on todella hauskaa, näyttelijä kertoi Elle-lehdelle vuonna 2016.

Odessa on pysytellyt useita vuosia poissa parrasvaloista.


A. J. Langer eli Rayanne Graf

A. J. Langerin tarina on kuin sadusta. Satunnaisesti televisiossa näytellyt Langer avioitui vuonna 2005 Charles Courtenayn kanssa. Courtenaysta tuli vuonna 2015 Devonin jaarli ja Langerista siten kreivitär.


Pariskunta asuu 10- ja 8-vuotiaiden lasten kanssa jaarlin suvun linnassa Englannin maaseudulla.

– Kreivitär on työtittelini, Langer kertoi viime vuonna People-lehden haastattelussa.

– Me olemme yhä A.J. ja Charlie.

Pariskunta asui pitkään Los Angelesissa, mutta Courtenayn isän kuoleman jälkeen he muuttivat takaisin Britanniaan. Langer kertoi asettuneensa maaseudulle hyvin. Hän muun muassa opettaa lapsiaan surffaamaan Englannin hyisessä merivedessä. Lisäksi hän organisoi lukuisia tilaisuuksia linnassa, kuten häitä, konsertteja ja tanssitunteja.


Wilson Cruz eli Rickie Vasquez

Ensimmäistä avoimesti homoa teiniä Yhdysvalloissa televisiossa näytelleen Wilson Cruzin elämä muuttui roolin myötä. Cruz kertoi Time-lehdelle viime vuonna, kuinka hänen isänsä heitti nuoren miehen pihalle, kun tämä kertoi olevansa homoseksuaali. Cruz päätyi nukkumaan autossaan.


Vastaavanlainen kohtaus Niin sanottu elämäni -sarjassa sai näyttelijän isän kuitenkin ajattelemaan.

– Isäni oli salaa katsonut sarjaa, Cruz kertoi.

– Sen jakson jälkeen, jossa Ricky heitetään ulos homoutensa takia, isä soitti minulle ja sanoi, että ehkä meidän on aika puhua. Hän on nyt uskomattoman tärkeä liittolainen elämässäni. Hän on sankarini, koska asetti ensimmäiseksi rakkauden ja perheensä.

Teinisarjan päättymisen jälkeen Cruz on nähty useissa televisiosarjoissa ja elokuvissa, usein tosin vierailijana tai pienemmässä roolissa. Hän näytteli muun muassa Star Trek: Discovery -sarjassa vuosina 2017–2018.


Juttua korjattu kello 21.23: Korjattu Dallas Buyers Club -elokuvan nimi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt