Oopperalaulaja Johanna Rusaselle pääsiäinen on voimaantumisen aikaa – ”Menee koko kärki pois, jos joka paikassa on tipuja ja pupuja” - Viihde - Ilta-Sanomat

Oopperalaulaja Johanna Rusaselle pääsiäinen on voimaantumisen aikaa – ”Menee koko kärki pois, jos joka paikassa on tipuja ja pupuja”

Pääsiäisenä Johanna Rusasen ajatukset kääntyvät sisäänpäin. Hän paastoaa kaikesta turhasta ja on vähemmän somessa.

–Katson hiljaisella viikolla aina taaksepäin, millainen viime vuosi oli ja millaista on nyt. Pääsiäisellä on hyvin symbolinen merkitys. Vanha kuolee pois ja pääsiäisaamusta alkaa minulla kevät, Johanna Rusanen kertoo.­

1.4.2018 16:38

Kun Johanna Rusanen oli lapsi, Kuopion tuomiokirkon alttarilla oli pitkäperjantain messussa viisi korkeavartista punaista ruusua.

– Isä sanoi, että ne symboloivat ristiinnaulitun Kristuksen haavoja, Johanna Rusanen-Kartano kertoo.

Johannan isä oli Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan kanttori. Menestynyt sopraano on elänyt kirkollisen tradition piirissä koko nuoruutensa, ja se on hänelle läheinen perinne edelleen.

– Vavahduttavin hetki on kiirastorstain ehtoollinen ja iltamessu, jolloin alttari puetaan mustaan ja lopuksi lauletaan Käy yrttitarhasta polku. Se on melankolinen mollivirsi, joka lauletaan ilman urkusäestystä. Siitä puuttuu juhlavuus kokonaan.

Viime vuonna Johanna halusi 9-vuotiaan poikansa Aleksanterin kokevan ensimmäistä kertaa kiirastorstain iltajumalanpalveluksen koruttoman kauneuden.

– Aleksanteri sanoi, että se oli tosi vaikuttava ja surullinen. Sanoin, ettei voi kokea pääsiäisen riemua, jos ei ensin koe hiljaisen viikon loppupuolelle kulminoituvaa murhetta.

–Vaikka ei kokisi pääsiäistä alkuperäisessä uskonnollisessa merkityksessä, pääsiäisen voi kääntää valon juhlaksi ja uudestisyntymisen juhlaksi, Johanna Rusanen pohtii.­

– Ilon merkitys tulee paljon suuremmaksi, jos ymmärtää, mitä tapahtuu kiirastorstaina ja pitkänäperjantaina.

Pääsiäisen ydin tiivistyy Johannalle siihen, että Jumala antoi poikansa Jeesuksen ristille, jotta meillä kaikilla on mahdollisuus ylösnousemukseen ja saada synnit anteeksi. Johanna Rusanen-Kartano kokee sen myös hyvin henkilökohtaisena viestinä.

– Voidaksemme syntyä uudelleen meidän pitää kuolettaa kaikki vanha ja paha pois. On hyvä velloa omissa murheissa jonkin aikaa, mutta sieltä pitää tulla ulos. Ihminen voi syntyä uudesti, oppia paremmaksi ihmiseksi ja oppia uusia tapoja.

Oopperalaulajan pääsiäinen alkaa jo palmusunnuntain tienoilla. Tänä vuonna Johanna Rusanen-Kartano oli Puolassa Varsovassa Krzysztof Pendereckin Requiemin eli sielunmessun solistina.

– Kun sitä on harjoitellut, on ajanut itsensä pääsiäiseen sisälle.

Hiljaisella viikolla Johanna syventyy perinteisesti kuuntelemaan Bachin passioita ja muuta vanhaa kärsimysviikon musiikkia. Ajatukset kääntyvät sisäänpäin. Hän laskeutuu hiljaisuuteen, paastoaa kaikesta turhasta ja on vähemmän somessa.

– Jos kokeilee negatiivisten asioiden ja niistä puhumisen paastoa huomaa, että se on aika vaikeaa.

– Katson hiljaisella viikolla aina taaksepäin, millainen viime vuosi oli ja millaista on nyt. Pääsiäisellä on hyvin symbolinen merkitys. Vanha kuolee pois ja pääsiäisaamusta alkaa minulla kevät.

Pitkäperjantaina Johanna laittaa mustan kaitaliinan pöydälle. Se on merkkinä siitä, että alttaritkin puetaan mustaan.

 On tärkeää, ettei keltaista laiteta liian aikaisin. Se on vähän sama kuin joulussa. Pääsiäisestä menee koko kärki pois, jos joka paikassa on tipuja ja pupuja.

Johanna on äidin puolelta vanhaa vienankarjalaista sukua. Jos on aikaa, Johanna tekee lauantain pääsiäisaterialle pashan itse muoteilla ja antaa sen tekeytyä. Sekin on perinne.

– Totta kai syömme myös lammasta.

Pääsiäisaterialla korostuvat kevään värit keltainen ja vaaleanvihreä.

– On tärkeää, ettei keltaista laiteta liian aikaisin. Se on vähän sama kuin joulussa. Pääsiäisestä menee koko kärki pois, jos joka paikassa on tipuja ja pupuja. Pitää ensin vähän laskeutua hiljaiseen ja vaatimattomaan aikaan.

Pääsiäinen on Johannalle uuden syntymisen ja voimaantumisen aikaa. Kaamoksesta ja pimeästä nousemisella on hänelle suuri merkitys.

– Vaikka ei kokisi pääsiäistä alkuperäisessä uskonnollisessa merkityksessä, pääsiäisen voi kääntää valon juhlaksi ja uudestisyntymisen juhlaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?