Näyttelijät Minka Kuustonen ja Aku Sipola saivat esikoislapsen - Viihde - Ilta-Sanomat

Näyttelijät Minka Kuustonen ja Aku Sipola saivat esikoislapsen

Minka Kuustonen vahvistaa IS:lle esikoisensa syntymän.

Minka Kuustonen on pienen pojan tuore äiti.­

27.3.2018 14:50

IS:n saamien tietojen mukaan näyttelijä Minka Kuustonen synnytti äskettäin poikavauvan.

Kuustonen vahvistaa tiedon Ilta-Sanomille ja kertoo heidän olevan näyttelijämiehensä Aku Sipolan kanssa onnellisia pienestä poikavauvastaan.

– Vahvistan, että saimme mieheni Aku Sipolan kanssa poikavauvan. Vauva voi hyvin ja olemme tavattoman onnellisia uudesta ihanasta perheenjäsenestä, Minka Kuustonen vahvistaa.

Minka Kuustonen edusti viimeisillään raskaana Jussi-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa tammikuun lopussa.­

Kuustonen kertoi raskaudestaan viime lokakuussa IS:lle. Näyttelijä paljasti tuolloin iloisena, että noin neljä vuotta yhdessä olleelle pariskunnalle oli tulossa erittäin odotettu ja toivottu esikoinen.

Vielä helmikuun alussa Kuustonen edusti pirteänä Jussi-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa. Hän kertoi tuolloin, että laskettu aika oli helmikuussa ja pari odotti tulevaa, uutta elämänvaihettaan onnellisena. Kuustonen ei paljastanut tulevan pienokaisen sukupuolta ennen syntymää.

– Lapsi on odotettu ja toivottu, ja tämä on ihana asia, 32-vuotias Kuustonen kertoi aiemmin.

Minka Kuustonen ja Aku Sipola poseerasivat yhdessä vuonna 2014.­

Minka Kuustonen tunnetaan muun muassa rooleistaan Onnenonkija-ja Kesäkaverit-elokuvista. Hänet on nähty myös Putouksessa vuonna 2017 ja viimeisimpänä elokuvassa Hevi reissu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?