Susanna Ingerttilä huomasi erikoisia ongelmia muistinsa ja jaksamisensa kanssa – sai tietää sairastavansa parantumatonta tautia

Julkaistu:

parantumaton tauti
Susanna Ingerttilä sairasti vuoden alussa keuhkokuumeen. Sen jälkeen hänen vointinsa ei kuitenkaan lähtenyt kohenemaan.
Susanna Ingerttilä sairastui vuodenvaihteessa keuhkokuumeeseen, jonka jälkeen hänen vointinsa ei lähtenyt millään kohoamaan.

Kuukaudet kuluivat, mutta Susannan olo oli jatkuvasti voimaton.

– Ajattelin aluksi, että oireeni johtuvat siitä. Sanotaan että toipuminen keuhkokuumeesta saattaa kestää pitkäänkin, hän kertoo IS:lle.

Oireet olivat rankkoja. Susanna oli jatkuvasti uupunut, väsynyt ja jopa herkistynyt koville äänille.

– Huomasin puuskuttavani jopa noustuani portaat kotona. En myöskään ole pystynyt esimerkiksi käymään ratsastamassa koko alkuvuonna, sillä voimani eivät vain riitä, hän tuskailee.


Lisäksi Susanna huomasi ongelmia myös lähimuistissaan. Oireisiin liittyi myös unettomuutta.

– Unohtelin asioita jatkuvasti. Se oli oikeasti aika pelottavaa, hän myöntää.

Lopulta Susanna ei enää kestänyt mystisiä oireita, vaan varasi ajan lääkäriin.

– Menin lääkäriin ja sanoin, että ei tästä tule yhtään mitään. Verenkuvassa ja muissa perustutkimuksissa ei näkynyt mitään, vaan ongelmat näkyivät vasta kortisoliarvoja mitatessa. Ne olivat todella alhaalla. Myös natrium-arvot heittelivät, hän selvittää.

Lukuisten tutkimusten jälkeen kävi ilmi, että Susanna sairastaa harvinaista Addisonin tautia, joka tunnetaan myös lisämunuaisen vajaatoimintana. Tautiin ei ole parannuskeinoa, mutta sen oireita pystytään lieventämän ja jopa poistamaan kokonaan lääkityksellä.

– Olin siinä aika hämmentynyt, että mistä tämä on tullut. Tämä tunnetaan myös sellaisena stressitautina, Susanna selvittää.

– Tuntuuhan se hurjalta, että näin muuten perusterveenä joutuu syömään lääkkeitä lopun elämäänsä.


Lääkäritkään eivät tiedä, kuinka kauan Susanna on sairastanut Addisonin tautia. Sitä saatetaan sairastaa vuosia ilman, että tajutaan hakea apua oireisiin. Usein infektio laukaisee taudin. Ingerttilä kiittelee lääkäriä, joka otti hänen ongelmansa heti tosissaan, sillä tauti voi olla vaikeaa tunnistaa.

– Hän ei vähätellyt tai epäillyt tuntemuksiani mitenkään, vaan määräsi lisää tutkimuksia.

– Ei tälle voi muuta tehdä kuin syödä kortisonia. Ymmärsin, että sopivan annostuksen löytäminen ei ole mikään helppo homma, sillä määrät ovat siinä hyvin yksilöllisiä. Se on sellaista testailua.

Susanna sai heti diagnoosin saatuaan lähetteen sisätautipoliklinikalle. Hän toivoo pääsevänsä sinne muutaman viikon kuluessa.

– Toistaiseksi pitää ottaa rauhallisesti ja vältellä kaikenlaista stressiä, hän naurahtaa.

– Flunssaan tai muuhun tautiin ei saisi sairastua, sillä kroppa voi reagoida siihen todella rajusti, hän jatkaa.

Kaikesta huolimatta Susanna on positiivinen tulevaisuuden suhteen.

– Kevättä kohti! On helpottavaa tietää, että oireisiin on joku järkevä syy, hän summaa.

Ingerttilä tunnetaan julkisuudessa muun muassa tosi-tv-ohjelmista, 1990-luvun missikilpailuista sekä avioliitostaan ex-uimari Jani Sievisen kanssa. Ingerttilä osallistui Viidakon tähtöset -tosi-tv-kilpaan vuonna 2012 ja Big Brotheriin vuonna 2013.

Addisonin tauti

Addisonin tauti on harvinainen lisämunuaisen sairaus, jonka pääoireita ovat voimattomuus, ruokahaluttomuus ja laihtuminen.

Addisonin taudin hoitona on puuttuvien hormonien nauttiminen tabletteina. Tuhoutunut lisämunuaisen kuorikerros ei enää palaudu, joten hoito on elinikäinen.

Taudin syntyä tai sen oireita ei pystytä ehkäisemään elintavoilla.

(lähde: Terveyskirjasto)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt