Vuosiksi julkisuudesta kadonnut Amanda Pilke kuvaili Aku Louhimiehen metodeja Ylelle: ”Hän haluaa saada aikaan aidon reaktion” - Viihde - Ilta-Sanomat

Vuosiksi julkisuudesta kadonnut Amanda Pilke kuvaili Aku Louhimiehen metodeja Ylelle: ”Hän haluaa saada aikaan aidon reaktion”

Amanda Pilke kertoi, miten Aku Louhimies sanoi nuorelle näyttelijälle henkilökohtaisuuksia.

Amanda Pilke esiintyi Ylen Perjantai ohjelmassa Tampereella 23. maaliskuuta.­

23.3.2018 22:05

Näyttelijä Amanda Pilke palasi perjantai-iltana julkisuuteen monen vuoden tauon jälkeen. 29-vuotias Pilke esiintyi Yle Perjantain suorassa lähetyksessä.

Aku Louhimiehen ohjattavana ollut Pilke kertoi rankoista kokemuksistaan elokuva-alalla, joiden jälkeen hän katosi yllättäen julkisuudesta.

Nuori, lupaava Pilke katosi yllättäen julkisuudesta vuonna 2012. Hänelle vuosi oli ollut rankka.

Hän näytteli kyseisenä vuonna sekä Aku Louhimiehen ohjaamassa Vuosaari -elokuvassa että Antti J. Jokisen Puhdistuksessa.

Pilke kertoi Yle Perjantaissa, että Aku Louhimiehen metodi ohjata nuorta näyttelijää jätti jäljen ja nakersi itsetuntoa.

– Hänellä on voimakas metodi saada näyttelijästä aidot tuntemukset sanomalla jotakin henkilökohtaista. Hän haluaa saada aikaan aidon reaktion.

Ohjaajan metodina on udella näyttelijältä henkilökohtaisia asioita ja sitten kääntää asiat näyttelijää vastaan.

– Varsinkin, kun rooli oli rankka, se voimisti sitä, että tuli sisäistä epävarmuutta ja surua.

Rankkojen elokuvasuoritusten jälkeen Amanda Pilke poistui alalta.­

Vuosaaressa Amanda Pilke näytteli Millaa. Milla oli valmis tekemään mitä tahansa saadakseen julkisuutta. Hän päätyi pornokuvauksiin.

Vuosaari hätkähdytti rajuilla seksikohtauksillaan. Elokuvissa oli kohtauksia, joissa Amanda Pilke esiintyi alasti. Elokuvassa oli muun muassa suihinottokohtaus.

Kokemus elokuva-alalla vaikutti Pilken mukaan siihen, että hän menetti luottamuksena siihen, että voi olla oma itsensä.

– Kaiken myötä olen ymmärtänyt oman herkkyyteni. Pienestä asti minussa on ollut tiettyjä tapoja, olen halunnut miellyttää ihmisiä ja olen ollut ahdistunut, jos ei ole hyväksytty joukkoon.

Rankkojen elokuvaroolien jälkeen Amanda Pilke vaihtoi maisemaa. Hän yritti unohtaa kokemuksia.

Suuri käännekohta oli nykyisen puolisonsa tapaaminen.

– Mies oli palannut buddhalaisesta luostarista ja elänyt aivan erilaista elämää kuin meikäläinen.

Amanda Pilke tunsi, että hänen pitää pysähtyä. Ei ole hyvä paeta tuntemuksia.

– Luotan Buddhan oppiin, sieltä löytyy ikiaikaista viisautta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?