Jussi Vatanen kommentoi Aku Louhimiehen kanssa työskentelyä – osoittaa tukensa naisnäyttelijöille: ”Mahtavaa, että asiat ovat tulleet esille” - Viihde - Ilta-Sanomat

Jussi Vatanen kommentoi Aku Louhimiehen kanssa työskentelyä – osoittaa tukensa naisnäyttelijöille: ”Mahtavaa, että asiat ovat tulleet esille”

Näyttelijä Jussi Vatanen saapui Jussi-gaalaan juhlamielellä, vaikka mieltä hieman painoikin viikon raskaat keskustelunaiheet.

23.3.2018 21:31

Perjantai-iltana järjestettävässä Jussi-gaalassa palkitaan vuoden 2017 parhaat elokuvat ja niiden tekijät.

Jussi-gaalan punaiselle matolle saapui myös näyttelijä Jussi Vatanen, joka on ehdolla parhaasta miessivuosasta. Vatanen teki kehutun roolisuorituksen Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa Vilho Koskelana.

– Olen hyvällä fiiliksellä siinä mielessä, että suomalaista elokuvaa on syytä juhlia. Se on tärkeää ja arvokasta. Meillä on paljon mahtavia ja taitavia elokuvantekijöitä Suomessa, joita tunnustetaan ulkomaita myöten, Vatanen sanoo.

Jussi-gaalan ja koko elokuva-alan ympärillä on ollut paljon kohua kuluneen viikon aikana.

– Ei voi kieltää, etteikö tämä viikko olisi ollut aika erikoinen, vähän ristiriitaiset fiilikset kaikesta, Vatanen myöntää IS:lle.

Useat naisnäyttelijät ovat syyttäneet ohjaaja Aku Louhimiestä muun muassa nöyryyttämisestä ja manipuloimisesta elokuviensa kuvauksissa.

– Olen työskennellyt Louhimiehen kanssa vain Tuntemattomassa sotilaassa. Ei voi sanoa, että minulla olisi vastaavanlaisia kokemuksia. Yhteistyö oli luontevaa ja hedelmällistä, Vatanen kertoo.

– Ihan mahtavaa, että asiat ovat tulleet esille, ja niistä puhutaan. Se on alku. Aika näyttää, pystytäänkö keskustelua viemään eteenpäin, niin, ettei näitä tilanteita syntyisi enää uudelleen, Vatanen pohtii.

– Edes täydellistä elokuvaa metsästäessä kaikki keinot eivät ole käytössä, Vatanen painottaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?