Pamela Tolalta täystyrmäys Aku Louhimiehen anteeksipyynnölle A-studiossa – kommentoi nyt kohua: ”Meidän kärsimyksemme on ollut silminnähtävää” - Viihde - Ilta-Sanomat

Pamela Tolalta täystyrmäys Aku Louhimiehen anteeksipyynnölle A-studiossa – kommentoi nyt kohua: ”Meidän kärsimyksemme on ollut silminnähtävää”

Pamela Tolan mukaan Louhimiehen väite siitä, että kukaan ei ole kertonut kärsineensä kuvauksissa on valhe.

Pamela Tola on kertonut ohjaaja Aku Louhimiehen käytöksestä elokuvia tehdessä.­

20.3.2018 15:51

Yle julkaisi maanantaina laajan artikkelin, jossa useat suomalaiset eturivin näyttelijät kertovat ohjaaja Aku Louhimiehen käyttäneen elokuviensa kuvauksissa kyseenalaisia metodeja, joilla ohjaaja on pyrkinyt saamaan näyttelijät eläytymään rooleihinsa mahdollisimman syvällisesti.

Näyttelijät kertoivat Ylen haastattelussa joutuneensa Louhimiehen ohjauksessa tilanteisiin, joita he pitivät nöyryyttävinä ja kokivat tulleensa manipuloiduiksi. Näyttelijä Pamela Tolan kohdalla traumatisoivat kokemukset kulminoituvat Paha maa -elokuvan kuvauksiin.

Aku Louhimies on joutunut kohun keskelle.­

Tola vieraili Jenni Alexandrovan haastattelussa Radio Aallon iltapäivässä. Haastattelussa hän tuo esille turhautumisensa Louhimiehen esiintymiseen Ylen A-studiossa maanantai-iltana. Tolan mukaan Louhimiehen väite siitä, että kukaan ei ole kertonut kärsineensä kuvauksissa on valhe.

  • Kuuntele alla olevalta nauhalta koko haastattelu.

– Nämä jutut, mitä olen kokenut Louhimiehen tuotannossa ovat tapahtuneet 15 vuotta sitten. Olen käsitellyt ne ja päässyt eteenpäin urallani, hän selvittää lisäten, että haluaa ajatella laajempaa kuvaa ja tulevaisuutta.

– Haluan olla mukana tekemässä sellaista elokuvakenttää, missä jokainen voi olla turvassa. Uskon siihen, että hyvään lopputulokseen voidaan päästä ilman tällaista henkistä ja fyysistä kiusaamista, Tola tilittää.

Tolan mukaan vyyhti lähti purkautumaan siitä, että näyttelijät tunsivat toisiaan ja kokemuksia alkoi kerääntyä.

– Huomattiin, että kuviossa oli tiettyä systemaattisuutta.

Tolaa harmittaa se, että Louhimies A-studion haastattelussa kielsi näyttelijöiden kokemuksia ja niitä asioita, joita on tapahtunut kuvaustilanteissa. Hän korostaa, että tapahtumille on todisteita.

– Hän ei pahoitellut sitä, millä tavalla hän on meitä kohtaan toiminut, vaan kielsi ne ja pahoitteli sen sijaan sitä, että hänelle ei ole pystynyt puhumaan. Työryhmänkin jäsenet ovat pystyneet todistamaan, että meidän kärsimyksemme on ollut silminnähtävää.

– Mutta se asema on ihan hirveän vaikea, kun nuorena naisnäyttelijänä teet ensimmäisiä roolejasi. Kukaan ei sano, että ei ole ok, että tällä tavalla täällä toimitaan.

Tolan mukaan on kohtuutonta Louhimieheltä siirtää kuvauksissa kaikki vastuu nuorelle näyttelijälle, jolla ei ole vastaavista tilanteista kokemusta.

– On kohtuutonta sysätä se meidän niskoille ja sanoa, että hän olisi lopettanut, jos olisimme vain sanoneet, että tämä ei käy, hän tuumaa.

Tola kertoo muun muassa soittaneensa Louhimiehelle asiasta. Keskusteluissa ei ole kuitenkaan näyttelijän mielestä ollut vuorovaikutusta.

– Ne ovat olleet joko sitä, että kielletään tai lähetään yhtäkkiä kääntämään johonkin ihme asiaan sitä keskustelua.

Tolan mielestä Louhimiehen tulisi nähdä omat virheensä ja muuttaa toimintatapojaan radikaalisti.

– Tällaista ei yksinkertaisesti voi taiteenkaan nimissä sallia. Tämä on ihmisten murskaamista ja kiusaamista, hän päättää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?