Esko Salminen on näytellyt yli 60 vuotta – ”Kyllähän siinä on oma vaaransa, kun lapsena viettää aikaansa teatterissa”

Julkaistu:

Henkilö
Legendaarinen Esko Salminen, 77, on näytellyt yli 60 vuotta. Sukurasite, hän sanoo: pikku-Esko vietti aikaa Kansallisteatterin kulisseissa vanhempien tehdessä töitä. Ja tarina jatkuu. Kansallisteatterin uutuudessa lavalla on kaksi hänen lastaan.
Kun Esko Salminen istuu edessäni, muistot tulvivat mieleen. Tein hänestä ensimmäisen haastattelun jo 35 vuotta sitten.

Tuolloin hän oli esittänyt vuoden Arthur Millerin Näköala sillalta -näytelmän pääroolia. Sen jälkeen – ja jo ennen sitä – Salmisella on ollut toinen toistaan hienompia rooleja niin näyttämöllä, televisiossa kuin valkokankaalla.

– Juuri eräänä päivänä havahduin siihen, että tein ensimmäisen Arthur Miller -näytelmän roolin jo 60 vuotta sitten. Tuolloin olin avustajana, hän naurahtaa.

Nyt Salminen, Santeri Kinnunen, Aino Seppo ja Eero Aho ilahduttavat katsojia Helsingin Kaupunginteatterissa Arthur Millerin Hinnassa.

– Santeri Kinnunen on upea näyttelijä ja hän on keskeisessä roolissa näytelmässä, Salminen hehkuttaa.

Miller kirjoittaa aina täyteläiset hahmot, eikä oikeastaan kukaan ole hänen teksteissään sivuosassa.

Hinnan Miller kirjoitti anteeksipyyntönä veljelleen, sillä tämä luopui urastaan pitääkseen huolen heidän isästään. Näin veli antoi Arthurille mahdollisuuden jatkaa työtään kirjailijana.

Salminen muistelee, että hänelle tarjottiin Kinnusen roolia 80-luvulla. Silloin Mainostelevisio ajatteli tehdä siitä tv-version.

– Millerin agentuuri kielsi televisioversion, Salminen sanoo.

Arthur Miller on hänen lempikirjailijansa.


Esko Salmisen huikea ura jatkuu vielä. Hän on henkeen ja vereen näyttelijä – tosin mies on 77 vuoden iässä jo hieman hidastanut tahtia. Hinta-näytelmän jälkeen hän hengähtää hetken ennen kuin tarttuu jälleen uusiin projekteihin.

Legenda ei osaa luopua urastaan kuten teki Millerin uhrautuva veli.

Esko Salmisen esiintymiskipinä syttyi jo pikkupoikana 40-luvulla, jolloin Esko näyttelijäperheen lapsena oli vanhempien mukana teatterissa. Hänen vanhempansa Unto Salminen ja Kyllikki Väre olivat kummatkin Kansallisteatterin näyttelijöitä. Perhe asui Kruununhaassa, ihan lähellä teatteria.

– Kyllähän siinä on oma vaaransa, kun lapsena viettää aikaansa teatterissa. Kai tämä on eräänlainen sukurasite. Mutta kipinä elää edelleen, mihin se siitä sammuisi, hän naurahtaa.

Salminen sanoi haastattelussani 35 vuotta sitten työn olevan hyvää terapiaa. Hän painotti työn pitävän ihmisen käymistilassa. Salminen oli sitä mieltä, että työ ja yksityiselämä pitävät toisiaan tasapainossa.


Yksityiselämässään Salmisella on liitoistaan kolme lasta, jotka kaikki ovat näyttelijöitä: Kristo, Kreeta ja Sonja. Vaimon, näyttelijä Aino Sepon, 59, tytär Saara on myös aina kuulunut perheeseen.

Salminen on neljän lapsen isoisä. Häntä kutsutaan ukiksi.

– Kun tapasin Ainon 30 vuotta sitten, se oli kertaheitolla menoa. Olemme olleet naimisissa 20 vuotta ja jokainen päivä on ollut hyvä pienine riitoineen ja sovintoineen.

– Aino on kuin valtameri, ei häntä voi hallita ja hänellä on suuressa meressä omat virtauksensa. Se on tehnyt yhteisestä elämästä mielenkiintoisen, Esko naurahtaa.

Aino Seppo synnytti pariskunnalle Sonja-tyttären, joka esiintyy nyt Kansallisteatterin lavalla Julia ja Romeo -näytelmässä yhdessä Kriston kanssa.

Tällä viikolla oli ensi-ilta, ja näyttelijöiden isänä Esko jännitti niin paljon, ettei oikein öisin saanut unta.

– Kaikki kolme ovat omanlaisiaan, ja heillä kullakin on oma tiensä tässä teatterimaailmassa. Isä ei voi muuta kuin tukea, Esko Salminen sanoo.

Tällä viikolla lehdissä on kirjoitettu Sonjan terveydestä. Siitä Esko Salminen ei puhu, koska kyseessä on tyttären yksityisasia.


Pitkällä uralla on monia taiteellisia voittoja ja Salminen on saanut Suomen näyttelijäliiton ylinäyttelijän arvonimen. Tittelistä mies on kiitollinen, mutta eniten hän kiittää uraansa ja niitä lukuisia rooleja, jotka ovat kasvattaneet ja opettaneet vieden häntä uralla eteenpäin.

Salmisen varsinaiset näyttämövuodet alkoivat Samppalinnan kesäteatterissa, kun hän pääsi 19-vuotiaana teatterikoululaisena esittämään Kullervoa ammattilaisten kanssa. Sen jälkeen tuli kiinnitys Kansallisteatteriin, jossa hän loisti muun muassa Nummisuutarien Eskona. Syrjähypyn hän teki Helsingin Kaupunginteatteriin, josta siirtyi 1971 muutamaksi vuodeksi Turun Kaupunginteatteriin.

Helsingin Kaupunginteatteriin Salminen palasi Turusta vielä muutamaksi vuodeksi ja teki siellä suuret roolit; Shakespearen Othellon, Ibsenin Peer Gyntin ja Millerin Näköalan sillalta.

Monen teatterimatkan jälkeen Salminen päätyi takaisin Kansallisteatteriin 1992.

Työtään hän kuvailee mielenkiintoiseksi ja aina haastavaksi. Jokainen rooli on ollut oma matkansa.

”Näyttelijän on ymmärrettävä toista ihmistä ja tunnettava empatiaa. Sitä kautta hän voi olla elämän ja roolien lähetti. Silloin, kun näyttelijä pystyy tuntemaan toisen tuskaa, hän on aidoimmillaan”, Salminen sanoi haastattelussa 35 vuotta sitten.

Kun hän kuulee tuon repliikkinsä nyt, hän pudistaa päätään.

– En ymmärrä lainkaan, mitä tuolloin sanomallani tarkoitin. Sen voin kyllä alleviivata edelleenkin, että näyttelijä on elämän lähetti, hän naurahtaa.


Tunteiden välittäminen on hänen työtään. Kun Salminen puhuu elämästään, rooleistaan tai lapsistaan, hänen tunteensa nousevat pintaan. Mies on herkkä, eikä sitä peittele. Vaikka vuosia on kulunut ja hehkutusta on tullut, alun pullistelut jäivät aika nopeasti. Kyynisyys ei koskaan päässyt nousemaan pintaan.

– Olen iloinen, että saan edelleen työskennellä kaikenikäisten kollegoiden kanssa. Lasteni kautta olen saanut tuntea eri ikäluokan näyttelijöitä. Nykynäyttelijöiltä vaaditaan paljon ja he ovatkin valtavan monipuolisia, hän kehuu.

Muistellessaan uransa alkuaikoja Salminen sanoo tehneensä niin paljon töitä, että luuli ohimenevän hetken olevansa suuri tähti. Nyt hän velmuilee, että putosi nopeasti vuoren huipulta mäen rinteelle.

– Olin muistaakseni 19-vuotias ja minulle oltiin antamassa jotakin palkintoa. Odottelin vanhan Messuhallin takatiloissa vuoroani lavalle. Yhtäkkiä minua kohti alkoi juosta suuri joukko nuoria naisia. Ajattelin, että tätä siis kuuluisuus on, hän muistelee.

– Egoni sai kuitenkin aika nopeasti kolauksen, sillä naiset juoksivat ohitseni. Hieman minun takanani seisoi nimittäin sen hetken nuorisoidoli, laulaja Lasse Liemola. Kaikki halusivat hänen nimikirjoituksensa, Esko muistelee.


Vuosia on kulunut, ja Esko Salmista voi huoletta kutsua teatterimaailmamme legendaksi, jonka ura hakee vertaistaan. Hän on tunnettu myös siitä, että keskittyy työhönsä äärimmäisellä vakavuudella.

Kun taiteilija keskittyy itseensä ja tuleviin töihinsä, siinä saattavat lähimmäiset kärsiä. Avioliitossa toinen näyttelijä ymmärtää toista ja antaa tälle tilan, jos on tarpeen.

– Aino ymmärtää, mitä tässä työssä vaaditaan, hän kiittelee.

– Olen saanut Ainolta aina sen tilan, minkä olen tarvinnut.

Salmisen mielestä näytelmä tai elokuva on tiimityötä. Siinä jokaisella on oma roolinsa.

– Teatteri jos mikä on joukkuepeli, sitä tehdään aina yhdessä ja yhteiseen maaliin. On hyvä painottaa, että ilman vastanäyttelijää et ole mitään, hän huomauttaa.


Kun Esko miettii uraansa ja elämäänsä, kiitollisuus on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen.

– Kaiken sisukkuuden, työn ja lahjakkuuden lisäksi näyttelijä tarvitsee myös hyvää onnea. Olen saanut tavata ihmisiä, jotka ovat potkineet eteenpäin ja auttaneet minua, hän kuittaa.

Esko Salminen on niin sanotusti antanut palaa niin elämässä kuin työssä, kuten pitääkin tehdä.

– Toki olen saanut turpaan, mutta sellaista se on, jos ja kun on tekemisissä vahvojen ihmisten ja roolien kanssa. On hyvä, että elämässä on ihmisiä, jotka sanovat vastaan. Näin pysyy sopiva balanssi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt