Viihde

Sannin uusi Pornoo-kappale nosti metelin somessa – näin poptähti vastaa kritiikkiin: ”En tee biisejä lapsille”

Julkaistu:

Sannin tuore kappale on herättänyt kritiikkiä jo ennen sen julkistamista.
Laulaja Sannin uusi single Pornoo julkaistaan huomenna. Jo ennen julkaisua kappale, tai pikemminkin se nimi, on puhuttanut sosiaalisessa mediassa. Arvostelijoiden mukaan laulu ja sen sanoma eivät ole sopivia Sannin lapsifaneille.

– En tee biisejä lapsille. Teen biisejä, jotka elämästäni ammennettuja. Julkaistuna niistä tulee koko kansan asioita ja ymmärrän sen huolen, mikä tulee vanhemmilta. Tarkoituksenani ei ole pilata nuorisoa vaan kertoa tarinaa ja parhaimmillaan herättää ajattelua, artisti vastaa kritiikkiin.

Sanni kuvailee kappaleen syntyneen vahingossa studiopäivän jälkeen, kun artisti tarttui vielä kerran mikrofoniin ja hassutteli.


Vaikka kappale on seksisävytteinen, ei Sannin mukaan kappaleen tärkein sanoma liity seksiin vaan toisen ihmisen kohtaamiseen ja rakastamiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tässä informaatiotulvan maailmassa tuntuu moni asia olevan pornoa. On seksipornoa, ruokapornoa, videoita, joissa tungetaan sormia limaan, glitteripornoa. Instagramissakin on pehmopornomeininkiä, joka on normalisoitumassa. Tarvitaan stimulantteja, että päästään virittäytymään pois siitä arjen tunnetilasta.

– Biisi kertoo siitä, kun toinen on vain niin ihana, ettei tule mieleenkään kaivata mitään stimulanttia siihen. Että miten voi sanoa jollekin, ettei tarvitse mitään ylimääräistä, vain sinut.

Kyse ei ole ensimmäisestä kerrasta, kun Sannin kappaletta kritisoidaan seksiin viittaavasta sanoituksesta. Poppari kuitenkin pitää kiinni siitä, ettei ala sensuroida itseään ja uskaltautuu itsekin rikkomaan omia rajojaan.

– Mitä enemmän minusta tuntuu kiusalliselta, sitä enemmän olen, että joo. Vaikka koen olevani avoin ja pyrin siihen, etten häpeäisi asioita, jos kipristelen niin silloin ajattelen, että se pitääkin sanoa. Jos rupean sensuroimaan itseäni, ei se kiinnosta ketään. Mutta kohuhakuisesti en tätä tee vaan sen takia, että koen, että minulla on asiaa.


Sanni puhuu sanojen voimasta. Siitä, kuinka yksi sana riittää suututtamaan toiset, mutta toiset eivät ole moksiskaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Rakastan sanoja ja sanojen voimaa. Sanat ovat niin hassu konsepti, koska kaikille ne tarkoittavat vähän eri asioita. On ollut hauska huomata, että aikuisista joku on sanonut, ettei näe biisin nimessä mitään ongelmaa ja, kun lapsi kysyi mitä se tarkoittaa, on kertonut. Jotkut ovat taas, että ei missään tapauksessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt