IS uutisoi maanantaina, että vuoden 1995 tangokuningatar Marita Taavitsainen ja hänen miehensä Tomi Natri ovat eronneet.
– Totta, vahvistan tietonne. Olemme eronneet ja minä hain eroa, kuvaajana ja toimittajana työskentelevä Natri vahvisti IS:lle.
IS tavoitti tekstiviestitse myös Taavitsaisen, joka vastasi eroasian viestittämällä itkevän hymiön kuvan.
Tomi Natri kertoi IS:lle hakeneensa eroa. Pari oli yhdessä 10 vuotta.
Natri julkaisi erouutisen jälkimainingeissa tänään tiistaina haikean kuvan Instagramiin. Intiimissä, mustavalkoisessa otoksessa hän suutelee Marita Taavitsaista, josta hakee parhaillaan avioeroa.
– Kiitos kaikesta, Natri kirjoittaa kuvatekstissä.
Hän on lisännyt kuvan yhteyteen myös aihetunnisteet ”surullista, mutta totta”, ”sentään me yritimme” ja ”rakastin sinua yli kaiken”. Natri on myös merkinnyt vaimonsa kuvaan.
Marita Taavitsainen ja Tomi Natri menivät naimisiin vuonna 2008, ja heillä on kaksi tytärtä: Iines ja Stella.
Pariskunnalla on kaksi lasta. Kuva vuodelta 2015.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun pariskunta on päätynyt eroon. Suomalaiset hämmästyivät, kun viime keväänä uutisoitiin Taavitsaisen ja hänen miehensä erosta. Taavitsainen oli postittanut tuolloin eropaperit yksipuolisesti.
– Me emme enää osanneet puhua asioista. Kun sitten yritimme selvitellä ongelmia, keskustelut kärjistyivät. Olen siinä suhteessa taiteilija, että boheemina ihmisenä tein sitten sellaisen nopean päätöksen, Taavitsainen selitti eropapereiden lähettämistä viime kesänä.
Lähes kymmenen vuotta kestänyt liitto oli kuitenkin molemmille todella tärkeä, joten pariskunta istui alas ja he päättivät yrittää jatkaa liittoaan.
Vielä viime syksynä perhe jatkoi elämäänsä onnellisen oloisena. Muun muassa sosiaalisesta mediasta käy ilmi, että töidensä ohessa he ovat matkustelleet paljon yhdessä ja harrastaneet lastensa kanssa erilaisia urheilulajeja. Kaikki vaikutti sujuvan hyvin.
Jotain kuitenkin tapahtui ja Tomi Natri haki eroa.