Viihde

Valokuvaaja turmeli pariskunnan hääkuvauksen: yli 500 otosta täysin käyttökelvottomia – keskittyi ikuistamaan morsiusneitojen kurveja

Julkaistu:

häät
Vuonna 2015 naimisiin mennyt pariskunta päätyi haastamaan valokuvaajansa oikeuteen heidän mielestään epäonnistuneiden hääkuvien vuoksi.
Britanniasta kotoisin olevat Steph ja Paul Unwin palkkasivat vuonna 2015 järjestettyihin häihinsä ammattikuvaajan ikimuistoisen hetken taltioimiseksi. Daily Mail kertoo, että pariskunnan kauhuksi kuvat heidän elämänsä tärkeimmästä päivästä paljastuivatkin aivan muuksi kuin he olivat kuvitelleet.

Daily Mail kertoo, että kuvaajana toiminut Dave Kilcourse otti juhlista yhteensä 1 636 kuvaa, joista 559 oli epäteräviä ja siksi pilalla. Morsiamen valokuvaaja ikuisti vain 70 kuvaan ja sulhasen puolestaan ainoastaan 11 otokseen. Sulhasen vanhemmista ei reilun 1 600 kuvan joukossa ollut ainuttakaan ruutua.

Morsiusneidot sen sijaan olivat itse hääparia paremmin edustettuina, sillä heistä oli napattu yhteensä 96 kuvaa. Brittimedian mukaan Unwinit pettyivät kuviinsa karvaasti ja tuomitsivat ison osan niistä täysin sopimattomiksi.

Valokuvaaja oli heidän mukaansa keskittynyt morsiusneitoja kuvatessaan näiden poviin ja takamuksiin, ja osa kuvista oli rajattu niin, ettei niissä näkynyt mitään muuta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Hän otti kuvia morsiusneitoni rinnoista ja joitakin hänen takamuksestaan. Morsiusneidoista oli enemmän kuvia kuin mistään muusta. Olen varma, että hän teki sen tarkoituksella, ärtynyt Steph Unwin kertoo Daily Mailille.

– Tiedän, että eri ihmiset tulkitsevat valokuvia eri tavalla, mutta kun hän ottaa kolme kuvaa jonkun takamuksesta, ei se ole vahinko, hän jatkoi.
Voit katsoa lisää kuvia Daily Mailin sivuilta.

Unwinien mukaan valokuvaajan oli myös tarkoitus ikuistaa koko hääpäivä aivan sen alusta saakka. Tarkoituksena oli saada kuvia morsiamen valmistautumisesta, mutta parin mukaan valokuvaaja saapui paikalle vasta kun kaikki olivat jo valmiita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hääkuviinsa pettyneet Unwinit päättivät ryhtyä pöyristyttävät kuvat nähtyään toimenpiteisiin valokuvaajaa vastaan. Vastanainut pari nosti tätä vastaan oikeusjutun.

– Meiltä puuttuu niin monia hetkiä suuresta päivästämme. Teen mitä vain, ettei hän tee tätä kenellekään muulle, Steph Unwin totesi.
Kilcourse syytti Daily Mailin mukaan kuviensa epäonnistumisesta huonoa säätä. Hän myös väitti, että Unwinit rajasivat hänen ottamiaan kuvia saadakseen ne näyttämään siltä, että niissä oli ainoastaan morsiusneitojen rinnat tai takamus.

Daily Mailin mukaan Kilcourse ei saapunut oikeuskäsittelyyn ja Unwinit voittivat näin ollen itselleen noin 680 euroa. Valokuvaaja korosti, että hänen yrityksensä oli kuvannut yli tuhannet häät ja niistä vain noin kymmenestä oli tullut valituksia. Kilcoursen mukaan Unwinien oikeuskanne vaikutti hänen työhönsä hyvin negatiivisesti.

– Se osa elämästäni on ohi. He tuhosivat minut, hän totesi Daily Mailille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt