Viihde

Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali metsästää vapaallaan kyyhkyjä ja potkii renkaita – ”Ostin juuri traktorin leikkikaluksi”

Julkaistu:

Henkilö
Santtu-Matias Rouvali, 32, on yhtenä päivänä huippuorkesterin kapellimestarina maailmalla, toisena anivarhain kyyhkymetsällä. – Oikeasti olen omimmillani maatilalla, kun iltaisin lämmitän saunaa ja savustan lohta, hän sanoo.
Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali virnistää Tampere-talon työhuoneessaan.

– Täällä Tampereella kulkee huhu: Olin myöhässä harjoituksista, koska olin ollut metsällä aamulla, kyyhkysetkin olivat vielä autossa. Sitten nyljin linnut täällä Tampere-talon parkkipaikalla kesken harjoitusten, koska kuusi tuntia kyyhkyjen ampumisesta oli tulossa täyteen. Sitten palautin verisen veitsen intendentille, joka puolestaan palautti sen Tampere-talon keittiöön. On muuten tositarina.

Hetken päästä tahtipuikko napauttaa nuottitelineeseen. Orkesteri nostaa soittimensa valmiusasentoon. Kapellimestari kohottaa kätensä, ja musiikki alkaa virrata sormenpään ensi liikahduksesta.

On Filharmonian harjoitukset. Taas puikko nakuttaa nuottitelineeseen, kun Rouvali, 32, huomaa orkesterinsa soinnissa jotakin korjattavaa. Eteenpäin jatketaan, kun juuri oikea rytmitys ja painotus on löytynyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Olin myöhässä harjoituksista, koska olin ollut metsällä aamulla, kyyhkysetkin olivat vielä autossa. Sitten nyljin linnut täällä Tampere-talon parkkipaikalla kesken harjoitusten.

Kun Rouvali johtaa orkesteriaan, koko hänen alle 170-senttinen, vinttikoiramainen vartalonsa elää mukana. Musta t-paita paljastaa jäntevät käsivarret. Löysät farkut lököttävät lanteilla. Välillä Rouvali istuu, useimmiten seisoo, välillä jopa hyppää.

Toisinaan viuhtovat kädet rauhoittuvat kuin hennosti tuulessa kieppuviksi perhosen siiviksi tai maahan laskeutuvaksi höyheneksi. Hypnoottista. Kuin musiikkia synnyttävää tanssia. Ajoittain Rouvali muistuttaa vallattomassa kiharatukassaan menninkäistä.

Tahtipuikko lentää hyppysistä. Viereinen viulisti poimii sen vikkelästi ja ojentaa takaisin maestrolle.


Tampere Filharmonia on soinut Rouvalin johtamana vuodesta 2013, ja viime vuoden päätteeksi sopimus neuvoteltiin toistaiseksi voimassa olevaksi. Orkesteri on noussut tänä aikana aivan uudenlaiseen kukoistukseen. Tampereen kaupunki on palkinnut orkesterin, yleisö on palkinnut orkesterin täyttämällä salit usein viimeistä penkkiä myöden.

Tampere-talossa harjoitukset ovat ohi. Hiestä märkä Rouvali livahtaa tupakalle työhuoneensa parvekkeelle, kun muusikot vasta keräilevät soittimiaan. Millainen pomo tämä vieläkin varsin nuori tähtikapellimestari oikein on?

– Työskentely hänen kanssaan on hyvin intensiivistä ja hetkessä elämistä. Santtu ei säästä itseään vaan panee itsensä koko ajan peliin. Hän ei kuitenkaan nosta itseään esiin, vaan pääosassa on koko ajan musiikki. Meillä on hyvä meininki, viulisti Anne Angervo sanoo.

Samoilla linjoilla on viulisti Heikki Hannikainen.

– Santtu on hyvin leppoisa pomo. Hän vaatii, mutta hyvässä hengessä. Hän saa positiivisella olemuksellaan orkesterista eniten irti. Yhteistyö on hyvin luontevaa ja rentoa, kaikki tykkäävät hänestä kovasti, töihin on aina mukava tulla.


Työhuoneessaan Rouvali katselee käsiään, jotka aika ajoin kesken haastattelunkin lähtevät kuin itsekseen tapailemaan työn alla olevaa teosta. Suupielestä saattaa samalla karata kuin varkain muutama sävelkin. Hän on tovin hiljaa kuultuaan soittajiensa arvioita itsestään.

– Olen soittajieni kanssa kaveri, olemme samalla tasolla. Olen helposti lähestyttävä, hän sanoo.

– Monesti kapellimestareista ajatellaan, että he ovat vähän diivoja, vaativat luksusta takahuoneisiinkin. Mä olen oikein tyytyväinen kebabiin.

Vaikka Rouvali on vielä varsin nuori, hänellä on takanaan jo pitkä ja menestyksekäs ura myös kansainvälisesti. Hän on kiertänyt konserttisaleja niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa.

 

Mä olen oikein tyytyväinen kebabiin.

Hiljattain hänet nimettiin Esa-Pekka Salosen johtaman Lontoon Philharmonia-orkesterin päävierailijaksi, ja viime syksynä hän aloitti myös Göteborgin sinfonikkojen ylikapellimestarina. Tampereen orkesteri on kuitenkin vienyt hänen sydämensä.

– Tämä on ihan yhtä hyvä kuin mikä tahansa orkesteri Euroopassa, mutta meidät on vähän kuin hukattu tänne peräkylille. Se on suuri harmi.

– Tampereen Filharmoniasta on tullut näin hyvä, koska ilmapiiri on ihan eri kuin muissa orkestereissa: täällä kaikki haluavat oikeasti tehdä yhdessä ja soittaa musiikkia – fiilis on ainutlaatuinen. Siksi halusinkin jatkaa täällä ”ever green” -sopimuksella.


Ensin oli rummut. Kunnon rokkisetti rumpuja, joiden kimppuun Santtu pääsi jo neljävuotiaana.

– Rummut on hyvä tällaiselle vähän adhd:lle, pääsee purkamaan itseään, hän nauraa.

Rytmi vei pojan mennessään, mutta rokkirummut vaihtuivat nuoriso-orkesterin rummuiksi. Orkesteriharjoituksissa Santtu seurasi tarkasti muita soittajia omien taukojensa aikana ja luki partituureja. Hän alkoi ymmärtää, kuinka orkesteri toimii kokonaisuutena.

– Ajatus hallita koko orkesteria alkoi tuntua siistiltä, hän muistelee.

Lopulta hän pääsi Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalle. Professorina oli legendaarinen kapellimestari ja säveltäjä Leif Segerstam.

– Hän vaikutti minuun just hyvällä tapaa. Olemme edelleen hyviä kavereita ja paljon yhteyksissä. Hänen hulluuteensa on helppo samaistua, vaikka nuorena hänen juttunsa jopa pelottivat välillä. Kerrankin, kun kysyin häneltä neuvoa, kuinka eräs kohta tulisi johtaa, hän vastasi: ”Ajattele valkoisia hevosia, ne tuli jo”, Rouvali nauraa.


– Mielestäni on paljon Leifin ja hänen karismansa ansiota sekin, että suomalaiset kapellimestarit harvoin jäävät ulkomailla kakkosiksi missään. Leif opettikin, että kun olet kapellimestari, sinä päätät, ja mutinat pois!

Matkustaminen ja maailman näkeminen ovatkin Rouvalin mielestä hänen ammattinsa parhaita puolia.

– Koko ajan reissataan, tutustutaan ihmisiin, yksikään viikko ei ole samanlainen, saa tehdä musiikkia – ja tästä kaikesta vielä maksetaan, ihan mahtavaa!

Rouvali kokee työnsä elämäntapana, mutta sillä on varjopuolensa.

– Olet koko ajan keskipiste, jota tarkkaillaan. Koko ajan on pieni stressi päällä, vaikka en ole edes stressaajatyyppiä. En myöskään pidä tästä, että olen se, ketä seurataan, Rouvali sanoo ja luo merkitsevän katseen toimittajaan.

– Mutta se kuuluu asiaan. Samoin kuin se, että minun on asuttava paljon hotelleissa, vaikka mieluiten asuisin aina farmillani Lepsämässä. Ystäville jää tosi vähän aikaa, koska vapaallakin minun on jo luettava seuraavan työni partituureja. Se on aika yksinäistä.

– Mutta auta armias, kun juhannus koittaa! Sitten mä saunon, auta armias että saunon, ja muutaman kaljankin otan.

Rouvali nauraa hiuspehko tutisten.


– Juhannusloma, jokasyksyinen kahden viikon metsästysloma ja joululoma ovat minulle elintärkeitä hengähdyshetkiä. Ilman niitä palaisin loppuun. Helppoa tämä ei myöskään ole, kun minulla on lapsi. Niin jo odotan sitä, että poika on tarpeeksi vanha, että voin ottaa hänet mukaani tänne harjoituksiin.

– Hänellä on hyvin rytmitajua ja sävelkorvaa, mutta vielä hän ei ole kiinnostunut minkään tietyn instrumentin opettelusta, enkä kyllä pakotakaan. Sen sijaan traktorit on kova juttu. Ostin itsellenikin leikkikaluksi juuri traktorin. Sillä me sitten ajellaan yhdessä.

 

Kerrankin, kun kysyin Leif Segerstamilta neuvoa, kuinka eräs kohta tulisi johtaa, hän vastasi: ’Ajattele valkoisia hevosia, ne tuli jo’.

Isyys. Neljä vuotta sitten Rouvali ja avopuolisonsa, pianisti Heini Lehto, toivottivat tervetulleeksi maailmaan pienen poikansa. Santulle isäksi tuleminen merkitsi hidastamista, kun koko siihenastinen, kosmopoliitin hektinen elämä ja arvojärjestys menivät uusiksi.

– Kun olen kotona, olen varmaan tosi hyvä isä. En ole tiukka. Kaikkeni teen poikani eteen, totta kai. Mutta monesti ottaa päähän, kun en voi olla mukana kaikessa. On sydäntäsärkevää, kun poika soittaa ja kysyy, koska tuun, ja on vielä viikkokin aikaa. Se on pienelle ikuisuus.

– Kerran olen joutunut perumaan yhden ulkomaanreissun, kun poika oli kipeä. Kyllä lapsi menee edelle, jos tarvitsee priorisoida. Aina löytyy joku tuuraaja, töissä ei kukaan ole korvaamaton, Rouvali tietää.

Hän sanoo tehneensä hommiaan jo niin kauan, että on varaa jo himmata.

– Voin itse valita ja suunnitella, kuinka paljon viikkoja ja missä teen.

Rouvali ei usko, että isyys on muuttanut häntä kapellimestarina, mutta jatkuvan kaipuun se on tuonut tullessaan.

– Kärsin kun olen poissa.


Hän on joutunut opettelemaan myös paljon tehokkaammaksi aikatauluttajaksi, eikä vapaa-ajan ongelmiakaan enää ole.

– Kun tulen kotiin, toinen saa vapaata. Ei se ole helppoa. Vaikka olisin kuinka väsynyt ja haluaisin kotiin tullessani yhden vapaapäivän, se ei ole mahdollista: poika haluaa tietenkin heti leikkiä isänsä kanssa. Toisaalta, se on juuri hyvä tapa nollata: työt unohtuvat heti, kun leikin lapseni kanssa.

– Mulle on eräs kollega sanonut, että kapellimestarille ei sovi perhe-elämä. Riippuu varmasti tyypistä. Mulla tämä toimii.

Vanhemmuus oli jo toinen suuri muutos Santun elämässä lyhyen ajan sisään. Vain kaksi vuotta aiemmin Santtu ja Heini olivat muuttaneet Helsingistä Nurmijärven Lepsämään ostettuaan hetken mielijohteesta 22 hehtaaria metsää ja peltoja sisältävän tilan, vaikka olivat tapailleet toisiaan vasta pari viikkoa – muusikot toki olivat tunteneet toisensa jo Sibelius-Akatemian ajoista.

Ensimmäisen vuoden he asuivat vuonna 1927 valmistuneessa, lähes alkuperäisessä kunnossa olevassa tuvassa ilman sähköä ja vettä, kunnes uusi omakotitalo alkoi olla asuttavassa kunnossa. Tiluksilla on myös tynnyrisauna ja vanha navetta, johon Santtu haaveilee laittavansa vielä oman palvaamon.


Rouvali on viihtynyt Lepsämässä erinomaisesti, ja taiteilijat on otettu vastaan hienosti.

– Siellä ihmiset ovat hirveen jämptejä, joten kun mukaan tuli taiteilijaelämää, riittihän siinä ihmeteltävää, molemmin puolin, hän nauraa.

Hän kehuu naapuriavun toimivuutta nykyisessä kotikylässään.

– Jos apua tarvitsee, menee puoli tuntia, ja joku ukko on jo paikalla. Puolestani annan sitten kiitokseksi konserttilippuja tai kuskaan tänne Tampereelle.

– Naapurin peltiseppä on iso apu tilan järjestyksessä pitämisessä. Hän on vissiin katsonut, että tällainen tunari tarvitsee vähän apua. Hän jäi juuri eläkkeellekin ja on isällinen hahmo meidän Oliverillekin, Santtu kiittelee.

– Maalla asumisen hyvä puoli on siinä, että kukaan ei osaa puhua musiikista kuten täällä; siellä mietitään, millainen sylinterin pitäisi olla. Maalla en myöskään ole keskipisteenä, vaan jutun keskiössä voi olla vaikkapa kylän ojarumpu, ja mä saan vain potkia renkaita!

 

Ostin itsellenikin leikkikaluksi juuri traktorin.

Siirtymä kansainvälisen kapellimestaritähden elämästä arkeen kotitilan isäntänä ei kuitenkaan aina suju ihan sormia napauttamalla. Yksi apukonsti on rutiiniksi tulleet maratonpuhelut hyvän kaverin kanssa, kun Rouvali ajaa puolentoista tunnin matkaa Tampereen ja Lepsämän välillä.

– Siinä höpötellään ihan kaiken maailman asiat ja puretaan kaikki vitutus. Se on todellista terapiaa.

– Mutta kun tulen himaan työreissulta, olenhan mä aina vähän pihalla. Voi mennä parikin päivää, kun ihmiset odottelee, että palaan tähän maailmaan. Olen ollut esimerkiksi Amerikassa, jossa on esiinnytty, juhlittu ja mua on kestitetty samppanjalla – sellaisen jälkeen voi olla vähän vaikea laittaa taas pesukonetta päälle, Rouvali sanoo kulmiensa alta katsoen.

Ruoanlaitto on hyvä konsti päästä arkeen kiinni.

– Mulla on aina paljon riistaa, kyyhkyn rinnat ja peuramakkara ovat bravuureitani, itsepyydettyinä tietenkin.

Metsästyksen pariin Rouvali halajaa aina kun mahdollista. Joka elokuu hän pitää kahden viikon metsästysloman, kun kyyhkyjahti alkaa. Metsälle on päästävä myös reissujen jälkeen ja viikonloppuisin, joskus jopa jo aamuviideltä ennen kuin hän ajaa kymmeneksi harjoituksiin Tampereelle. Metsästyskausien ulkopuolella Santtu hoitaa omaa riistapeltoaan, jolla kasvattaa rehua riistan talviruokintaa varten.


Mutta milloin Rouvali on omimmillaan, kapellimestarin korokkeella vai vapaalla?

– Olen aina mä, siviiliminä ja työminä ovat sama asia, puheenaiheet vain vaihtuvat. Orkesterin edessä on oltava oma itsensä. Mutta oikeasti olen omimmillani maatilalla, kun iltaisin lämmitän saunaa ja savustan lohta tai kun käyn naapurin kanssa katsomassa supiloukkua, hän kuvailee.

– Mutta toisaalta, yhtä luontaista mulle on se, kun teen musiikkia. Olen rela silloinkin.

Santtu-Matias Rouvali

  • Ikä: 32
  • Ammatti: Tampereen Filharmonian ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja, Göteborgin Sinfonikkojen ylikapellimestari, Lontoon Philharmonia-orkesterin päävierailija.
  • Perhe: Avopuoliso pianisti Heini Lehto, 4-vuotias Oliver-poika
  • Plus: Sakari Oramo kutsui 23-vuotiaan Rouvalin 2009 pikavaroituksella johtamaan Radion Sinfoniaorkesterina kapellimestari Xiang Zhangin sairastuttua. Tämä avasi ovet maailmalle. Rouvali oli nuorin RSO:ta johtaneista kapellimestareista, kunnes 21-vuotias Klaus Mäkelä johti RSO:ta viime torstaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt