Kylie Jenner, 20, sai esikoisensa – salasi raskauden aivan viimeiseen asti - Viihde - Ilta-Sanomat

Kylie Jenner, 20, sai esikoisensa – salasi raskauden aivan viimeiseen asti

Tosi-tv-tähti Kylie Jenner on saanut esikoisensa.

4.2.2018 22:36

Kardashianien tosi-tv-perheen kuopus Kylie Jenner ja räppäri Travis Scott ovat pienen tyttövauvan vanhempia, kertovat amerikkalaismediat.

E! News kertoo Travis Scottin uhkuneen ylpeyttä synnytyssairaalalla ja esitelleen pienokaisen sairaalassa läheisilleen.

TMZ-sivuston mukaan vauva syntyi torstaina Los Angelesissa Cedars-Sinain sairaalassa.

Kylie Jenner kuvattuna Las Vegasissa 23. huhtikuuta 2017.­

Kylie Jenner salasi raskauden aivan viimeiseen asti, eikä missään vaiheessa myöntänyt julkisuudessa raskausuutista. Hän on ollut poissa julkisuudesta noin viiden kuukauden ajan, ja hän katosi yllättäen myös sosiaalisesta mediasta jouluna.

Kylie julkaisi tänään sunnuntaina Instagramissa viestin, jossa hän pahoittelee faneilleen salailua.

– Olen pahoillani, että olen pitänyt teidät pimennossa. Ymmärrän, että olette tottuneet seuraamaan elämääni. Raskauteni oli sellainen asia, jota en halunnut esitellä maailmalle, hän kirjoittaa Instagramissa.

Kylie Jenner ja Travis Scott ovat nyt pienen tyttövauvan vanhempia.­

Hän kuvailee kirjoituksessaan halunneensa olla raskausajan rauhassa ja valmistautua äitiyteen.

– Raskaus on ollut kaunein, voimaannuttavin ja mullistavin asia elämässäni. Tulen kaipaamaan sitä. Arvostan kuinka ystäväni ja perheeni ovat auttaneet pitämään tämän erityisen asian mahdollisimman yksityisenä. Kaunis ja terve tyttövauvani syntyi 1. helmikuuta. En malttanut odottaa, että pääsen jakamaan kanssanne tämän siunauksen, hän kirjoittaa.

– En ole koskaan tuntenut tällaista rakkautta ja onnea. Kiitos ymmärryksestä, hän viestittää faneilleen.

Tosi-tv-tähti on julkaissut YouTubessa myös videon, jossa hän avaa raskausajan tapahtumia faneilleen.

11-minuuttinen video huipentuu synnytyssairaalaan, jonne Kylie asteli kuvausryhmän kanssa. Intiimin videon lopussa nähdään vilaus vastasyntyneestä vauvasta.

Wikipedia paljasti raskauden

Wikipedia vaikutti paljastavan Kylien raskauden vahingossa jo aiemmin tällä viikolla. Kardashianit-sarjan Wikipedian sivuille ilmestyi sarjan tulevien jaksojen ohjelmatiedot. Kylie tähdittää Kardashianit-sarjaa yhdessä kuuluisien siskojensa kanssa. Sarja seuraa perheen elämää julkisuuden pyörteissä.

Kylie Jenner ei missään vaiheessa myöntänyt raskausuutista.­

Lehtien mukaan yhden tulevan jakson tiedoissa kerrotaan, kuinka Kylie ja tämän poikaystävä Travis Scott vahvistavat raskauden.

– Khloén raskausuutista seuraten, myös Kyliella ja Travis Scottilla on uutisia, jotka he haluavat jakaa perheensä kanssa. Kylie on raskaana, ohjelmatiedoissa luki.

Toisen raskautta käsittelevän jakson ohjelmatiedoissa taas kerrotaan parin aloittavan lastenhuoneen sisustamisen ja aikovan hankkia uuden lemmikin.

Wikipediaan ilmestyneiden tietojen mukaan ”Odotamme”-nimellä kulkevan jakson on tarkoitus tulla julki Yhdysvalloissa 25. helmikuuta. ”Se on tyttö” -jakson sen sijaan kerrotaan tulevan televisiosta neljäs maaliskuuta.

Tiedot poistettiin nopeasti Wikipediasta, mutta monet ehtivät silti ottamaan kuvakaappauksia mokasta.

  • Alla olevalla Me naisten videolla kerrotaan Kylie Jennerin urasta. Toisin kuin videolla mainitaan, Jenner on nykyisin 20-vuotias.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?