Jutta Gustafsbergin tunnustus Anna-lehdessä: ”Olen itse joskus pettänyt kumppaniani toisen miehen kanssa” - Viihde - Ilta-Sanomat

Jutta Gustafsbergin tunnustus Anna-lehdessä: ”Olen itse joskus pettänyt kumppaniani toisen miehen kanssa”

Jutta Gustafsberg kertoo Anna-lehden tuoreessa haastattelussa mietteitään rakkauden varjopuolista.

1.2.2018 8:52

Seksuaaliterapeutiksi opiskeleva hyvinvointiyrittäjä Jutta Gustafsberg, 44, tuntuu löytäneen elämänsä miehen – ainakin hän hehkuu estottomasti rakkauden onnea kihlattunsa Juha Rouvisen kanssa.

Pari menee tulevana kesänä naimisiin ulkomailla, Italiassa.

Myös vuodenvaihdetta pariskunta juhlisti kaukana Suomesta Thaimaan rannoilla nauttien rauhassa toistensa seurasta.

Anna-lehden tuoreessa haastattelussa Gustafsberg paljastaa kuitenkin ajatuksiaan rakkauden varjopuolista, sillä hän kertoo mietteitään uskottomuudesta.

– Uskottomuudesta minulla on kokemusta vain niin päin, että olen itse joskus pettänyt kumppaniani toisen miehen kanssa. Se kuuluu niihin asioihin, joista en ole menneisyydessäni ylpeä. En silti kadu tai harmittele sitä, Gustafsberg paljastaa Anna-lehdessä.

Uskottomuus on kuitenkin opettanut hyvinvointiyrittäjälle arvokkaita ohjenuoria elämään.

– Ajattelen, että tällainenkin läksy minun täytyi elämässä kokea kantapään kautta, jotta olen parempi Jutta tänä päivänä. Opin, että pettämiseen en ainakaan halua enää lähteä mukaan, Gustafsberg arvioi Annan haastattelussa.

Pahimmaksi virheekseen hän mainitsee varattuihin miehiin rakastumisen.

– Olen joutunut tekemään asian kanssa itsetutkiskelua. Päättyy kuvio miten tahansa, aina jonkun sydän särkyy, Gustafsberg kertoo Anna-lehden haastattelussa.

Kihlojaan Gustafsberg juhlisti kommentoi kuvalla, jonka yhteydessä hän kertoi haluavansa sitoutua loppuelämäkseen Rouviseen.

– Kulunut vuosi on ollut elämäni paras. Olen saanut osakseni suunnattoman määrän rakkautta ja hyväksyntää. Kun rakastaa toista pyyteettömästi ilman, että haluaa muuttaa toisessa mitään, on luonnollista sitoutua yhteiseen loppuelämään, Gustafsberg kirjoitti hempeän kuvan yhteydessä.

Juha Rouvinen on tv:stä tuttu, sillä hänet muistetaan Unelmien poikamies -ohjelmasta, jossa hän oli mukana pari vuotta sitten. Hän on työskentelee myös teknologiayrityksen johtajana.

Rouvinen ja Gustafsberg tutustuivat kesällä 2016 työasioiden merkeissä ja myöhemmin suhde syventyi sitä myötä rakkaudeksi.

Pariskunta kuvaili IS:n haastattelussa kesällä 2017 arkensa olevan täynnä läheisyyttä.

Pariskuntaa yhdistää syvällinen suhtautuminen elämään. Paljon kokenut Gustafsberg on aina uskonut henkiseen maailmaan ja jälleensyntymiseen. Rouviselle taas luonto ja meditaatio ovat jo pitkään olleet osa elämää.

– Juha teki heti alussa selväksi minulle, etten tee häneen vaikutusta pinnallisilla asioilla, Gustafsberg kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?