Elton Johnin ja prinsessa Dianan ystävyys oli myrskyisä – välit lähentyivät vain viikkoja ennen traagista kuolemaa: ”Saimme kaiken sovittua”

Julkaistu:

Prinsessa Dianalla oli runsas määrä ystäviä. Elton Johnin kanssa hän sopi riitansa vain viikkoja ennen kuolemaansa.
Legendaarinen laulaja Elton John oli erittäin läheinen edesmenneen prinsessa Dianan kanssa. Aina heidänkään ystävyytensä ei kuitenkaan ole sujunut aivan ongelmitta – ja siitä John avautuu nyt, kun prinsessan kuolemasta on yli 20 vuotta aikaa.

Laulajan ja prinsessan ystävyyssuhde oli mitä ilmeisimmin täynnä ylä- ja alamäkiä.

– Meillä oli riitamme, mutta saimme kaiken sovittua lopulta, John kuvailee Mirror-lehdessä.


Kaksikko ehti tehdä viimeisen sovintonsa ennen Dianan tapaturmaista kuolemaa.

Prinsessa nimittäin tarttui puhelimeen ja soitti Johnille, kun Gianni Versacen raaka murha hätkähdytti maailmaa heinäkuussa 1997.

– Tapahtuma järkytti, ja Diana soitti minulle. Sovittelimme asiamme, John muistelee.

Diana osallistui Versacen hautajaisiin kunnianosoituksena, mutta kuoli itse saman kesän päätteeksi auto-onnettomuudessa Pariisissa.


– Kuusi viikkoa myöhemmin hän oli kuollut. Se oli erikoinen kesä. En voinut uskoa, mitä tapahtui. Hän oli upea ystävä minulle, John muistelee murheellisena.

John esiintyi prinsessa Dianan hautajaisissa laulamalla kappaleen Candle in the wind. Hautajaisia seurattiin tiiviisti ympäri maailmaa.

Dianan kuoltua muusikkolegenda on pitänyt tiivistä yhteyttä Dianan poikiin prinssi Williamiin ja prinssi Harryyn. Hän on nähnyt läheltä nuorten prinssien kasvun aikuisiksi miehiksi.

– Diana olisi heistä ylpeä, ja niin olen minäkin, John kehuu.


– Dianaa rakastettiin, koska hän sai muut tuntemaan, että he ovat tunteneet hänet koko ikänsä. Se on upea lahja, jonka myös prinssi Harry on perinyt, John hehkuttaa.

Laulaja paljasti myös, missä prinssi Harry kertoi hänelle olevansa rakastunut näyttelijärakkaaseensa Meghan Markleen. Pari astuu avioon 19. toukokuuta.

– Vietin hänen kanssaan aikaa Sisiliassa viime kesänä. Huomasin, että hän on aivan rakastunut, John kertoo.

– Hän ei puhunut asiasta kovinkaan paljon, mutta sanoi olevansa rakastunut, John paljastaa.


John ei suostu vielä paljastamaan, aikooko hän esiintyä rakastuneen parin suurena päivänä.

– Mitään ei ole vielä päätetty vielä, John sanoo mystisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt