Rita Tainola Show - Ressu Redford tekee comebackin: Nuorempi jengi ei edes tiedä kuka olen - Viihde - Ilta-Sanomat

Ressu Redford tekee comebackin: Nuorempi jengi ei edes tiedä kuka olen

Muusikko Ressu Redford on tehnyt pitkän uran maamme musiikkimaailmassa.


27.1.2018 7:49

Muusikko Ressu Redford on tuottaja, säveltäjä ja laulaja. Viime vuosina mies on tehnyt musiikkia enemmänkin muille artisteille kuin itselleen. Tänä vuonna tahti jatkuu, mutta nyt on vuorossa musaa myös miehelle itselleen.

– Teen nyt musiikkia itsellenikin ja ehkä sen jälkeen minua tullaan kuulemaan ja näkemään julkisuudessa enemmän, Ressu Redford miettii.

Redfordia ei ole paljon lehtien palstoilla nähty ja hänestä se on ollut terapeuttista ja paineetonta.

– Biisien tekeminen muille ei ole aiheuttanut paineita, sillä se on niin ammattimaista – ei silloin voi odotella inspiraatiota, hän huomauttaa ISTV:n Tainola Show’ssa.

Ressu Redford tuli kuuluisaksi Bogart co. -yhtyeestä. Nyt hän väittää, ettei tuolloin nuorella miehellä mennyt suinkaan liian lujaa, vaan hän oli aivan innoissaan.

– Tuo aika oli nuorelle jätkälle mahtavaa, koska ei ollut aiempaa kokemusta sellaisesta hysteriasta. Kyllähän se hiveli mieltä ja se oli hauskaa silloin – ja sen jälkeenkin, Redford muistelee.

Kaikki kuitenkin loppui jo 1989, jonka jälkeen syntyi oma tuotantoyhtiö, sooloura ja Sound of R.E.L.S.

– Olin 28-vuotias ja katsoin ikkunasta ulos. Mielestäni olin liian vanha poppariksi. Siitä se sooloura sitten lähti ja siitä tulikin sitten musiikillisesti Bogartia suurempi, Redford muistelee.

Miehen musiikillinen ura on nyt jälleen uuden edessä. Poppia sisältävä levy ilmestyy tänä vuonna.

– Minulla on jo sopimus levy-yhtiön kanssa ja hyvä niin, 56-vuotias mies innostuu.

Musiikillisen elämänsä rinnalla Ressu on myös kahden, 17- ja 19-vuotiaan pojan isä. Hän huomauttaa poikiensa katsoneen isänsä julkista elämää sen verran, etteivät nuoret miehet halua julkisuutta.

– He harrastavat musaa ja miettivät fiksuina miehinä enemmänkin koulua sekä koulutustaan, Ressu kertoo.

Ressu sanoo, ettei ole neuvonut poikiaan, vaan on aina tukenut heitä siinä, mitä he ovat halunneet tehdä. Ressu erosi jo vuosia sitten ex-vaimostaan Ninasta, ja pojat ovat viihtyneet molempien vanhempien luona.

Redford palaa siis oikein kunnolla julkisuuteen, kun hän julkaisee tänä vuonna uuden levyn. Mies ei ota tulevasta paineita.

– Nuorempi jengi ei edes tiedä kuka olen, hän päättää.

Katso Ressu Redfordin koko haastattelu oheiselta ISTV:n Tainola Show’n videolta!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?