Pertti

Viihde

Markku Alénin poika Andrei näytteli Tuntemattomassa Rahikaista: ”Uran paras kokemus”

Julkaistu:

tainola show
Näyttelijä Andrei Alén asuu Lontoossa, mutta vietti kuukausia Suomessa Tuntemattoman Sotilaan kuvauksissa.
Andrei Alénin sukunimi on monelle tuttu. Hänen isänsä on nimittäin rallilegenda, Teknavi-ohjelmassa esiintyvä Markku Alén. Andrei naurahtaa, ettei hänestä olisi koskaan ollut rallikuskiksi.

– Anton-veljestäni tuli rallikuski. Minä olen huono kuski ja isän taidot periytyivät Antonille, Andrei naurahtaa ISTV:n Tainola Show’ssa.

Omalla tavallaan ammattikuljettajan ja näyttelijän työ sivuavat toisiaan. Andrein mielestä molemmissa pitää olla rohkeutta ja tilannetaju kohdallaan.

Alénit asuivat aikoinaan isän työn takia Englannissakin. Kotia hoiti Marianne-äiti, sillä Markku Alén matkusti maailmalla rallia ajamassa.

– Koti oli äidin vastuulla ja hän onkin ollut mitä parhain äiti. Koska isä oli niin paljon poissa, äiti hoiti kotia. Kun isä sitten oli kotona, hän oli sitä sataprosenttisesti, Andrei muistelee.

Andrei sanoo ymmärtävänsä isänsä ammatin, sillä Andrein mielestä isä toteutti unelmaansa.

– Minäkin toteutan nyt omaa unelmaani, hän sanoo.

Kun Andrei päätti, että hän haluaa näyttelijäksi, hän muutti Englantiin ja valmistui siellä näyttelijäksi 2006. Andrei ajatteli tulla Suomeen, mutta sai samantien töitä ja jäi sille tielleen.

Elämänsä parhaaksi näyttelijäkokemukseksi hän sanoo rooliaan Aku Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa. Andrei esittää sotamies Rahikaista.

– Olin pitkään tietoinen projektista ja sain viime vuoden helmikuussa tietää, että Aku haluaa minut tekemieni koekuvausten perusteella mukaan. Urallisesti filmaukset olivat elämäni paras kokemus, aiemminkin Louhimiehen kanssa työskennellyt Andrei sanoo.
  • Katso Andrei Alénin koko haastattelu oheiselta Tainola Show’n videolta!
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Moni Gmail-käyttäjä yllättyi: Ikävä löytö lähtevien postien kansiossa

  2. 2

    Anniina, 22, voitti Idolsin ja katosi pian julkisuudesta – kertoo nyt, mitä tapahtui ohjelman kuvausten jälkeen: ”Paljon on kasvettu lyhyessä ajassa”

  3. 3

    Eläkeläismies lähti avuksi purjehdukselle: Kertoo joutuneensa keskelle perhehelvettiä, jonka uhri oli 5-vuotias poika – vanhemmille syytteet

  4. 4

    Aviciin vanhemmat kommentoivat poikansa kuolemaa ensi kertaa – koskettava kirje julki

  5. 5

    Yksi maan ahkerimmista peltipoliiseista käräytti kuskin – ylinopeussakko mitätöitiin

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

  2. 2

    Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

  3. 3

    Temptation Island -Eveliinan Instagram-video sytytti someraivon – rasistinen sana oli liikaa: ”En edes halua kuulla mitään anteeksipyyntöä”

  4. 4

    Näyttelijä Liisa Paatso on kuollut

  5. 5

    Minttu menetti työmarkkinatuen kun hänet haastettiin todistajaksi oikeuteen – näin vastaa Kela

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

  2. 2

    Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

  3. 3

    Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

  4. 4

    Sini Ariellin päässä pimahti kesken hääpäivän – pilasi koko juhlan käytöksellään: vasta sulhasen hiljainen itku hääyönä havahdutti

  5. 5

    Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

  6. Näytä lisää