Viihde

Saija Lentosta pyydettiin näyttämään rinnat koekuvauksissa – lupaava näyttelijä sai lopulta tarpeekseen elokuva-alasta

Julkaistu:

Näyttelijä Saija Lentonen oli kymmenen vuotta sitten useiden suomalaiselokuvien päärooleissa ja matkalla kohti tähteyttä. Sitten hän kyllästyi alalla vallitsevaan seksismiin.
Näyttelijä Saija Lentosta, 40, ei ole nähty valkokankailla pääroolissa peräti kymmeneen vuoteen. Vielä 2000-luvun alussa tahti oli kova: Lentonen muistetaan etenkin Levottomat 3 -elokuvasta ja pääroolistaan Jussi-ehdokkuuksia kahmineessa Sooloilua-elokuvassa.

Onhan kiireistä yksinhuoltajaäidin arkea elävä Lentonen toki viime vuosinakin näytellyt, mutta kyse on ollut teatterirooleista ja pienemmistä rooleista erilaisissa televisiosarjoissa, kuten Salatuissa Elämissä ja Ex-Onnellisissa. Elokuvien osalta varsinaiset läpimurtoroolit odottavat vielä toteutumistaan.

Kun Lentonen pääsi 20-vuotiaana Teatterikorkeakouluun, hän hihkui onnesta. Unelma näyttelemisestä oli ollut balettiakin harrastaneelle nuorelle naiselle aina ykkösenä.

Työtarjouksia alkoi tulla heti opiskelujen aikana. Nuori nainen oli onnensa kukkuloilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Seuraavien vuosien ajan uraansa aloitteleva Lentonen joutui kuitenkin menestyksen varjopuolena kohtaamaan miesvaltaisen elokuva-alan nurjat puolet silmästä silmään.

Omia rajojaan piti venyttää useaan otteeseen. Lentonen muistaa, että 2000-luvun alussa näyttelijöiltä vaadittiin estottomuutta ja avoimuutta.

– Minua on esimerkiksi pyydetty koekuvauksissa nostamaan paita ylös, että voidaan katsoa, millaiset rinnat minulla on.

Vaatimukset ja ulkonäkökeskeisyys alkoivat pian tuntua yhä enemmän ja enemmän painolastina niskassa, vaikka työrintamalla sujui muuten hyvin.

Vaikka ura näyttelijänä oli kaikkea, mistä Lentonen oli haaveillut, hän ei silti ollut onnellinen.

Lopulta lähes 10 vuotta alalla ollut Lentonen päätti, ettei kaikkea tarvitse niellä.

– Kun sain tarpeekseni, jäin työttömäksi. On tietysti vaikea sanoa, mikä johtuu mistäkin, mutta silloin aloin tosissani miettiä mitä haluan ja miten haluan työskennellä.

Lue lisää Lentosen kohtaamasta seksismistä loppiaisen jättilehdestä tai digilehdestä.