Viihde

Taiteilija Johanna Oras teki riskialttiin päätöksen – osti vanhan metsästysmajan: ”Kävimme monta kertaa kuolaamassa paikkaa”

Taiteilija Johanna Oras teki riskialttiin päätöksen – osti vanhan metsästysmajan: ”Kävimme monta kertaa kuolaamassa paikkaa”

Julkaistu:

elämänmuutos
Johanna ja Reijo Oras haaveilivat vanhasta metsästysmajasta monta vuotta. Lopulta he saivat sen – ja Johanna löysi itsestään suomalaisen luonnon kuvaajan.
Piitanoja Kokemäellä on jo Johanna Oraksen kolmas ateljee. Vanha metsästysmaja ja sen ympärillä oleva perisuomalainen luonto on ollut innoituksen lähteenä taiteilijan lukuisiin ”Sivellin, joka soi Suomelle” -teeman maalauksiin ja ensi kesän 25-vuotistaiteilijajuhlan teoksiin.

”Minustako maisemamaalari? Ei ikinä”, Johanna Oras vannoi uransa alkuaikoina 25 vuotta sitten. Hänen siveltimensä synnytti alusta lähtien maalauksia, joissa maisemien sijaan oli runsaita renessanssimaisia asetelmia ja hyvin paljon symboliikkaa. Hedelmät, kyntteliköt, enkelit, nallet ja muotiteemat ovat olleet ominta Johannaa.

Piitanoja todisti hänelle sen, ettei koskaan pitäisi sanoa ”ei koskaan”. Johanna alkoi toden teolla viihtyä 1920-luvulla rakennetun metsästysmajan rantakallioilla ja ateljeessaan piharakennuksessa. Hän tallensi näkymiä ja työsti kankaalle suomalaisen luonnon sisintä.

Kukkakauppojen eksoottisten kallojen ja liljojen sekä hedelmätiskien viinirypäleiden ja granaattiomenoiden lisäksi Johanna on löytänyt metsän kukat ja asukkaat.


– Nyt kun minulla on metsähenkinen ateljee, tuntuu luonnolliselta löytää inspiraatiota metsästä.

”Vaelsin vihreissä sammalmättäissä, kohti kirpeitä karpalosoita, tunsin vanamon huumaavan tuoksun, näin tuhannet tuikkivat metsätähdet ja polvistuin polun reunamille”, on Johanna kuvannut.

Hän on pohtinut suomalaista identiteettiä ja alkuperää. This is Finland -maalaus tältä vuodelta on todellinen runsaudensarvi. Asetelmassa komeilevat hirvi, koivut, päivänkakkarat, sinikellot, horsmat, ruisleipä, maito, kahvi ja monet muut jokaiselle suomalaiselle tutut asiat.

Suomen 100-vuotisjuhlavuodeksi hän maalasi teoksiinsa myös karhuja, joutsenia ja Suomen leijonia. Kalevala innoitti Johannaa tekemään muun muassa maalaukset Ilmatar ja Sampo.


Jo seitsemän vuotta sitten Johanna ja hänen miehensä Reijo kävivät katsomassa entistä Rauma-Repolan ja UPM-Kymmenen omistuksessa aikoinaan ollutta metsästysmajaa ja sen lukuisia piharakennuksia.

– Kävimme monta kertaa kuolaamassa tätä paikkaa, mutta hinta oli saavuttamattomissa, Johanna kertoo.

Vuosia kului ja pikkumökkejä myytiin 80-neliöisen päärakennuksen ympäristöstä. Johanna ja Reijo olivat tarkkana ja huomasivat, että oli tullut heidän tilaisuutensa.

Jäljellä oli rantakallion ylimmällä huipulla oleva soma ikkunaluukullinen metsästysmaja, tilava rantasauna sekä iso piharakennus, josta saisi hyvän ateljeen.

– Ostajaehdokkaita oli kymmeniä. Kun loppupeleissä tuli tietoon, ettei rakennusten ulkokuoreen saisi tehdä muutoksia, suurin osa ostohalukkaista luopui aikeistaan – kuullessaan sanan Museovirasto.

Johanna ja Reijo ovat vanhojen rakennusten lumoissa, joten yksi vanha rakennus jo olemassa olevien lisäksi sopi hyvin kuvioihin.

Koskella sijaitseva pariskunnan koti sekä Johannan ateljee on rakennettu vuonna 1910. Punkaharjun Taidekartano on puolestaan valmistunut vuonna 1857. Piitanojan metsästysmajaan ei tarvinnut tehdä kuin pieni pintaremontti.

Johanna tunnustaa suoraan, että kolmas ateljee on suuri haaste.

– Se tietää sitä, että töitä on tehtävä lujasti ja mahdollisesti vieläkin enemmän kuin tähän asti.


Piitanojasta tuli Oraskallio. Nimen Johanna hyväksyi, jos saisi maalata keittiön kaapistot vaaleanpunaisilla ruusuilla. Kaapistoista ruusun köynnös lähtee kiemurtelemaan valkoista jääkaappia pitkin.

Neljännesvuosisadan yhdessä ollut pariskunta ei saa aikaan riitaa isommista asioista. Pienistä sisustuksellisista yksityiskohdista he sen sijaan jaksaisivat jauhaa pitempäänkin. Johanna on kuitenkin saanut pitää superromanttisen tyylinsä, vaikka Piitanoja onkin melko kruusailematon.

Upea järvimaisema avautuu kolmeen ilmansuuntaan majan suurista päätyikkunoista. Alunperin ikkunoiden ja tuvan välissä oli ollut ikkunaseinä.

Tarina kertoo, että vuorineuvos Tauno Matomäki Rauma-Repolan omistamisen ajoilta oli kehottanut puhkaisemaan terassin ja tuvan välisen ikkunaseinän, koska kaksi pitkää pöytää eivät muuten olisi mahtuneet tupaan.

– Ikkunat oli onneksi säästetty. Saimme niistä ikkunat piharakennuksen ateljeehen.


Oikeastaan metsästysmajassa vallitsee jatkuva joulutunnelma, sillä kynttelikköjä ja tuikkuja on jokaisella pöydällä ja tasolla. Tuleva joulu on poikkeuksellinen, sillä Johanna ja Reijo viettävät sen Sri Lankassa.

Johanna ja Reijo kävivät siellä lomamatkoilla ennen tyttärensä Olivian syntymistä. Nyt heistä tuntui, että aika on sopiva lähteä jonnekin kauas pois. Tytär on nyt aikuinen ja omillaan.

Ilouutisena Johanna kertoo, että tyttärelle avautuu opiskelumahdollisuuksia ulkomailla.

– Olemme onnellisia siitä, että ulkomaille muuton avulla hän pääsee lopullisesti eroon Turun ongelmaisista piireistä, jotka aiheuttivat paljon murhetta ja päänvaivaa hänen lukioaikanaan.

Ylioppilaaksi Olivia kuitenkin ponnisteli vanhempiensa yllätykseksi viime keväänä. Koulun vaihto juuri ennen kirjoituksia Turusta kotipaikkakunnan lukioon oli ratkaisevaa.


Johannalla oli ennätyskiireinen vuosi Suomen täyttäessä sata vuotta. Näyttelyitä oli paljon ja töitä sen mukaan.

– Joulu tuli kovin äkkiä. Halusimme kerätä uusia voimia kauempaa. Ensi vuonna voimia taas tarvitaan, sillä 25-vuotisjuhlanäyttelyni avataan ensi kesänä Punkaharjulla.

Johanna on iloinen menestyksestään. Hän muistuttaa, ettei ole saanut sitä ilmaiseksi eikä yksin.

– Minulla on ollut elämässäni ripaus onnea, mutta menestykseni eteen olen tehnyt paljon töitä. Kaksistaan emme olisi olleet mitään. Meillä on ollut hyviä ihmisiä ympärillämme, jotka ovat osa tätä tarinaa.

Viimeisin kunnianosoitus tuli menneellä viikolla, kun Varsinais-Suomen liitto myönsi hänelle Aurora-mitalin tunnustuksena kulttuurin ja taiteen saralla tehdystä työstä.

Johanna sanoo, että 25 vuotta taiteilijana on mennyt tosi nopeasti.

– Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin vuodet kuluvat. Vuosiin mahtuu paljon iloa ja myös suurta surua. Näin joulun alla päällimmäisenä nousevat mieleen Reijon lastenlasten Akun ja Nooran kuolemat.

Reijon pojan Noora-tytär kuoli 19-vuotiaana vuonna 2012 auto-onnettomuudessa. Reijon tyttären Aku-poika kuoli vain kaksivuotiaana päiväkotionnettomuudessa seitsemän vuotta aiemmin.

Johanna ja Reijo sanovat, että loputtomasta surusta huolimatta heillä on ollut päämäärä: selviytyminen.

– Suru on ja pysyy, Reijo sanoo takkatulia sytyttäessään.


Hän kuitenkin vahvasti uskoo, että Aku ja Noora elävät enkeleinä tai tähtinä taivaalla, jossakin hyvin lähellä.

– He ovat osa elämääni, vaikka ovatkin muualla. Näen heistä unia ja unissa he ovat kuin eläisivät. Se luo lohtua.

Johanna ja Reijo sytyttivät pihakappeliinsa valot jo marraskuussa. Valot saavat palaa yli joulun. Valo merkitsee toivoa ja elämää.

– Siitä päivästä, jota juuri parhaillaan elää, on tehtävä se tärkein päivä. Näin olemme opettaneet itseämme ajattelemaan. Hetkessä eläminen ei kuitenkaan ole helppoa, kun pitää suunnitella tulevaisuutta ja lyödä lukkoon asioita, Johanna sanoo.

Läheisten poismenot ovat muuttaneet Johannan ja Reijon suhtautumistapaa elämästä ja kuolemasta.

– Elämä ja kuolema kulkevat aina käsi kädessä. Elämässä ei voi odottaa vain niitä hyviä päiviä ja asioita. Hyvä asia voi tapahtua tässä ja nyt. Vaikka elämänsä alkutaipaleella olevan kuolema tuntuu väärältä, surun hallitsemaksi ei voi jäädä. On etsittävä uutta elämänhalua, Johanna pohtii.

Johanna Oras kuuluu maamme tuotteliaimpiin taiteilijoihin. Hän on saanut oppia lukuisista taidekouluista Suomessa ja ulkomailla.

Käänteentekevää hänen urallaan oli pääsy opiskelemaan Pietarin Taideakatemiaan akateemikko A.A. Melnikovin työhuoneelle vuonna 1994.

Reijo muistuttaa, että Johannan kutsuminen kyseiseen akatemiaan tarkoitti sitä, että he halusivat Pietarin Taideakatemian liitettävän Johannan nimeen ja päinvastoin.

Pietarissa Johanna oppi flaamilaisen maalaustekniikan. Hän jatkoi taideopiskelujaan Firenzessä. Vaikka hän on ammentanut maalauksiinsa vaikutteita flaamilaisesta maalaustyylistä, hän haluaa käsitellä asetelmaa omalla modernilla tavallaan.


– Innoittajinani ovat kirjat, elokuvat, maailmantapahtumat, muoti ja trendit, vaikka maalaustyylini onkin ollut vanha.

Tyhjän taulun mysteeri on tuttu työteliäälle Johannallekin.

– Vaikka sisälläni tiedän, mitä minun pitäisi tehdä, aloittaminen on aina yhtä vaikeaa. Etenen vaihe vaiheelta. Jos tuntuu, etten osaa jatkaa, siirryn toisen maalauksen pariin. Ja aina se työhön kiinni pääseminen on yhtä suuri ihme.

Johanna lisää, että prosessi kulkee eteenpäin omaa tietään, eikä oikopolkuja ole.

Kun maalaamisen rytmi on vielä haussa, Johanna sulkeutuu omiin oloihinsa.

– Kokemus on opettanut minua pysymään silloin pois jaloista. Annan Johannalle täyden rauhan, kun hän maalaa, Reijo sanoo.

Perfektionistina Johanna vie maalauksensa tarinan mielellään henkilökohtaisesti perille sinne, minne se on tarkoitettu: maalauksen itselleen hankkineelle.

Kun yksi hänen tämänvuotisista päätöistään ostettiin tänä syksynä Australiaan, halusi Johanna itse viedä suuren Sampo-maalauksensa Sydneyyn.

– Minulle on tärkeää tietää maalausteni määränpää. Enhän minä itselleni maalaa. Maalaus tarvitsee todentuakseen sen toisen ihmisen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt