Viihde

Traaginen tapaturma ajoi Kotikatu-näyttelijän sairaseläkkeelle: ”Joka päivä mietin, voiko tämä olla mun elämää”

Julkaistu:

Lapsuudenkodissa näyttelijä Risto Autio luki aina jouluevankeliumin. Äidin kuoltua kolarissa kaikki muuttui.
Risto Aution olohuoneen hyllyssä Hämeenlinnassa on neljä koottavaa purjelaivaa.

Sairaseläkkeellä oleva näyttelijä osti ne kirpputorilta kaksi vuotta sitten. Autio oli eronnut silloin 8-vuotiaiden kaksospoikiensa äidistä ja muuttanut yksin kerrostalokaksioon. Piti saada vähän tekemistä.

– Fiksailin niitä, että oli jotakin kädentyötä, hän kertoo.

Muutos entiseen elämään oli valtava. Autio kertoo olleensa ensimmäiset viikot pienessä kaksiossa ”ihan zombiena”. Vanha koti Hausjärven Oitissa oli kuin toisesta todellisuudesta. Entisessä pankki- ja apteekkitalossa oli yli 600 neliötä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Risto ja hänen isänsä Simo olivat ihastuneet siihen ensisilmäyksellä 1991.

Talo oli täynnä mahdollisuuksia. Se muistutti heitä Helsingin Kannelmäen ala-asteesta, jossa perhe asui Riston lapsuudessa vahtimestari-isän työn takia.

Isä ja poika kävivät joka ilta laittamassa koulun ovet lukkoon.

– Koulurakennus ruokki mielikuvitusta. Sieltä löytyi vaikka mitä: veistoluokka, tarpeistonhuone, kirjasto, jumppasali...


Hausjärvellä vierähti 25 vuotta. Taloon liittyi paljon muistoja. Simo-isä muutti sinne Riston perheen kanssa 1991. Lapsilla oli tilaa leikkiä. Aution ensimmäisestä avioliitosta syntyneet lapset ovat nyt jo aikuisia.

Kaiken kaikkiaan Risto Autio asui isänsä kanssa 45 vuotta. Viimeiset 11 vuotta hän oli muistisairaan isänsä omaishoitaja.

– Uskon, että kaikki elämässäni pohjautuu kolariin, Risto Autio sanoo. 49 vuoden takaisella liikenneonnettomuudella on ollut pitkä varjo.

Kolarissa kuoli Riston äiti ja isä loukkaantui vakavasti.

Risto muistaa, kuinka hän teini-iässä katseli isää, kun tämä lenkkasi. Hän tunsi isäänsä kohtaan suurta rakkautta ja huolenpitoa. Se kirkastui armeija-aikaan lomilla.

– Isän luona odotti aina hieno ateria. Olimme hyvin läheisiä. Kun faija on pitänyt musta hyvää huolta, päätin, että mun on korvattava se ja pidettävä hänestä huoli.

Risto Autio katselee ulos Hämeenlinnan kotinsa lasitetulta parvekkeelta. Kauempana erottuu Hämeen linna.

Isä on läsnä muistoissa. Hän kuoli 2010.

Jouluna heillä oli tapana koristella koko talo ulkovaloilla.

– Oitissa oli aivan hirveät systeemit ja kilometritolkulla ulkovaloja ja joka ikkunaan piti saada kynttilät. Joulutunnelmaa on tärkeä luoda.

Tänä vuonna Risto on laittanut parvekkeelle jouluvalot jo kaksi viikkoa ennen joulunpyhiä. Siitä alkoi joulu.

Äitinsä kuoleman jälkeisistä jouluista hänellä ei ole paljon muistoja.

– Ennen äidin kuolemaa joulu oli meille tosi tärkeä. Mummo oli aina joulut meillä. Meillä oli perinteinen joulu. Äiti teki aina lipeäkalaa. Minä luin jouluevankeliumin. Äidin kuoleman jälkeen jouluja ei juuri vietetty. Olimme siskojeni kanssa jo murrosikäisiä ja teinejä.


Joulu merkitsee Risto Autiolle rauhoittumisen aikaa. Hän myöntää olevansa jouluihminen. Jouluna syödään hyvin ja ahmitaan suklaata ja pelataan lautapelejä.

– Joulu on yhdessä olemisen aikaa.

Parvekkeella on pieni muovinen joulukuusi. Lapset ovat tulossa kylään tapaninpäivänä. Muovikuusi on hyvä, sillä joukossa on allergikkoja.

– Täällä parvekkeella kuuntelimme kesällä kaksosten kanssa ulkoilmakonsertteja, jotka kantautuivat läheisestä puistosta.

Pojat ovat isällä joka toinen viikonloppu ja joka toinen keskiviikko. He käyvät yhdessä lätkämatseissa ja uimassa ja kesällä moottoriradalla.

– Jos olen rehellinen, niin yksin asuminen on välillä aika karmeaa. Aikaisemmin oli hirveän helppo kirjoittaa hälinän keskellä. Tuli tietynlainen turvallisuudentunne, kun olin perheen kanssa.

– Silloin Hausjärvellä mun työnhuone oli maan tasalla ja näkymä oli sisäpihalle. Mulle riitti nurmikon tuijottaminen luomaan mielikuvituksesta vaikka mitä. Nyt kun on oikeasti aivan fantastinen näköala, mielenmaisema on niin runsas, että on vaikea rypistää siitä mielikuvamaailmaa.

Hausjärven talosta luopuminen oli raskas päätös.

Yksin asuvalle miehelle talo oli kuitenkin liian iso. Jokainen nurkka huusi apua. Nurmikon leikkaamiseen meni puoli päivää.

– Olin itse niin rääpäle kuntoni kanssa, että en pystynyt enää pitämään taloa, Risto Autio sanoo.

62-vuotias näyttelijä on ollut aina ammattinsa takia hyvässä kunnossa. Hän on juossut 15 maratonia. Tavoitteena oli juosta yksi joka vuosi. Vuoden 2010 maraton jäi viimeiseksi.

Kotikadun Hanneksen roolista tunnettu Autio on ollut sairauseläkkeellä alkutalvesta 2011, jolloin hän kaatui Helsingissä kohtalokkain seurauksin. Vasen reisilihas repeytyi irti pakarasta. Kuntouttaessa iski vielä reuma. Sen seurauksena Autiolta on leikattu molemmat olkapäät ja yksi polvi.

– Ehkä kovinta tässä sairaudessa on ollut liikuntakyvyn menettäminen.


Autio ei näytä ulkopuolisen silmin potilaalta. Kävely vaikuttaa normaalilta. Havainto ilahduttaa häntä.

– Ehkä olen oppinut olemaan, etten näytä kipua.

Takapuolessa on kaksi ”ankkuria”, joilla lihakset ja jänteet on kiinnitetty. Kipuja on nytkin.

– Käsiä särkee ja peffaa ja reisi menee kramppiin.

Päiväannostukseen kuuluu kahdeksan lääketablettia. Kerran kuukaudessa Autio käy laboratoriokontrollissa, viimeksi haastatteluaamuna.

– Nyt kun tuli syksy ja kosteat aamut, menee pari tuntia, että pääsee liikkeelle. Katselin tänään labrassa tyyppejä, jotka meni mua ennen sisälle. Sanoin labran hoitajalle, että kaikki sun asiakkaat tulee sisään samalla vauhdilla kuin minäkin, kun ei vaan lähde, Risto Autio naurahtaa.

Autio kertoo tarinaansa hyväntuulisesti. Päivät kuluvat omaan tahtiin. Aamulla hän lukee sanomalehtiä pari tuntia. Sosiaalinen media vie oman aikansa. Autio pyrkii käymään joka päivä kävelyllä. Kun vauhti on hidas, niin siinä päivä hurahtaa.

– Joka päivä mietin, että voiko tämä olla mun elämää. Yritän olla katkeroitumatta ja elää niin kuin opetan. Siihen liittyy itsensä hyväksyminen.

Autio viittaa Teatterikorkeakoulun aikaisiin tapahtumiin, jolloin häneltä meni itsetunto kahdeksaksi vuodeksi. Siitä huolimatta, että hän oli ollut Finnairilla stuerttina ja nähnyt jo paljon maailmaa.

Rehtorina oli Jouko Turkka, jolle ei kelvannut mikään.

Valmistumisen jälkeen Risto Autio pestattiin Helsingin kaupunginteatteriin.

– Minulla oli koko ajan tunne, etten kelpaa. Pääsin suoraan Cats-musikaaliin kissaksi. Tämän kokoinen äijä konttasi lavalla häntä perseessä ja trikoot päällä. Ajattelin, että onko tämä taiteen tekemistä. Se oli jotakin aivan muuta kuin olin kuvitellut.

Samoihin aikoihin hän muutti perheineen Oittiin.

– Maalle muuttaminen oli pelastautuminen. Sieltä löytyi tavallisen ihmisen olotila.


25 vuotta sitten Risto Autio koki valaistumisen. Eräässä tilaisuudessa esiintyi pullea nainen, joka tursusi hikeä mutta hymyili ja oli täynnä itsevarmuutta. Aloittaessaan puheensa hän hylkäsi puhujakorokkeen ja seisoi keskellä lavaa. Hän asettautui sataprosenttisesti ihmisten katsottavaksi, nosti kätensä ilmaan ja sanoi: Ihanaa, että olette tulleet kaikki tänne.

– Kun hän lopetti, hän sai hirveät aplodit. Istuin ja mietin, mitä täällä tapahtuu. Ensimmäinen tunne oli häpeä.

– Oivalsin, että häpesin sitä, että se nainen pesi mut esiintyjänä mennen tullen. En olisi ikinä uskaltanut mennä minkään yleisön eteen ja nostaa kädet ylös ja sanoa, että olen Risto Autio.

Siihen mennessä Autio oli tuntenut olevansa aina jonkun roolin vanki. Kysymys kuuluikin, mitä hän pystyy tekemään omana itsenään.

– Näyttelijänä sulla ei ole muuta instrumenttia käytettävänä kuin mikä sä itse olet. Minulle tuli katharsis, että mun on turha haikailla jotakin muuta kuin itse olen. Sen jälkeen kaikki tuntui helpolta. Uskalsin antaa itselleni anteeksi. Ei ole täydellistä ihmistä eikä ole täydellisyyttä.

– Heti tämän jälkeen duunit lähti lentoon. Yhtäkkiä oli pilvin pimein töitä.

Kodin ikkunasta näkyy teatteri. Se on toisella puolella katua.

– Ihan kuin itseäni kiusaten asun teatterin toisella puolella. En voisi asua pahemmassa paikassa. Haluan koko ajan sinne, Risto Autio naurahtaa.

Tekemistä on hirveästi ja koko ajan tulee lisää. Autio on Hämeen taidetoimikunnan uusi jäsen ja päättämässä maakunnan apurahoista. Paikalliset eläkeläisyhdistykset ja omaishoitajayhdistykset ottivat heti yhteyttä. Autio on ollut yhden kauden kansanedustaja ja profiloitui omaishoitajien asioissa.

– Omaishoitajien tilanne ei ole muuttunut yhtään, hän harmittelee päätöksenteon hitautta.

Kirjoittaminen ei ole jäänyt. Viime keväänä Risto Autio kirjoitti ja ohjasi tilaustyönä näytelmän. Autio kuuluu myös rock- ja countrymusiikkia soittavaan bändiin, joka keikkailee harvakseltaan. Bändikeikoilla hän istuu. Istuessakin ankkurit alkavat painaa takapuolessa.

– Että kyllä tässä tapahtuu enkä ole tulevaisuudesta huolissaan muuten kuin terveyden osalta. Toivon, että terveys pysyisi edes tällä tasolla, Risto Autio sanoo ennen kuin lähtee ostamaan jouluaiheisia tabletteja ruokapöytään.

Tulkoon joulu!

Edit klo 17:49: Jutun otsikkoa täsmennetty.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt