Viihde

Veljekset Niila ja Paulus Arajuuri luovat uraa maailmalla – jalkapallo ja musiikki veivät mennessään: ”On ollut monta miinaa matkalla”

Julkaistu:

veljekset
Arajuuren veljekset Paulus ja Niila tekevät uraa ulkomailla. Toinen musiikin, toinen jalkapallon saralla.
Näyttelijä Aila Arajuuren lapsenlapset eivät ole tehneet elämässään niitä kaikkein helpoimpia valintoja. Molemmat tavoittelevat paikkaa auringossa aloilla, joiden terävimpään kärkeen riittää tunkua. Niila valitsi musiikin, Paulus jalkapallon. Kivikkoisesta polusta huolimatta molempien miesten nuoruuden unelmat ovat käyneet toteen.

Paulus pelaa kolmen vuoden sopimuksella Tanskan Superliigassa Brøndby IF:n riveissä. Hän on kuulunut myös Suomen vakiomiehistöön Jalkapallon MM-karsinnoissa 2016–17.

Niila puolestaan solmi kaksi vuotta sitten kansainvälisen levytyssopimuksen levy-yhtiöjätin, Saksan Universal Musicin kanssa ja valmistelee nyt Berliinissä toista levyään.

Kun yhtälöön lisää vielä siskon, joka opiskelee näyttelemistä Kööpenhaminassa, on kolmen suora valmis.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaikki tämä on mahdollista rakastavan kodin tuella.

– Mitä enemmän tulee ikää, sitä paremmin ymmärrän, kuinka onnekas olen. Kotona on välitetty ja kannustettu. Mitä enemmän näkee maailmaa, sitä paremmin tajuaa kuinka kiitollinen pitää olla, Paulus huokaa.

– Me ollaan aina saatu olla sitä, mitä ollaan, Niila lisää.

– Me ei olla tehty niitä maailman turvallisimpia valintoja ja on ymmärrettävää, että vanhemmat toivovat lapsilleen turvallista reittiä. Mutta eivät he koskaan yrittäneet suunnata mua mihinkään tiettyyn juttuun. Keksin musiikin yläasteella. Nyt kun muistelee niitä sen aikaisia biisejä, niin eivät ne ole voineet kuulostaa sellaisilta, että vanhemmat ovat voineet katsoa toisiaan ja todeta, että se on siinä, Niila nauraa.


– Ollaan aina saatu olla sitä mitä ollaan, ja vanhemmat on tukeneet ehdoitta oli kyseessä sitten urahaaveet tai päähänpisto jostain käsittämättömästä hiusmallista. Jälkimmäinen pääosin mun kohdalla, Niila jatkaa.

Pauluskin on innoissaan musiikista, mutta jalkapallo vei miehen jo varhaisteininä.

– Halusin tehdä musaa, mutta se ei ole osa mun DNA:ta. Pelaajanakaan en ollut koskaan se paras pelaaja. Se oli vain hemmetin kivaa ja nautin siitä. Olihan porukat aika ihmeissään, kun aloin itse soitella eri jengeihin, että pääsisikö mukaan.

Musiikki on aina poreillut Arajuurten kotona. Laulut soivat ja soittimia oli aina saatavilla. Lopullinen niitti Niilan musiikkiuralle ja kipinä biisien kirjoittamiseen syttyi kuitenkin kaverin kotona.

– Menin frendini luokse ekaa kertaa yökylään. Hänellä oli tietokoneellaan helppokäyttöinen musiikin tuottamisohjelma. Testasin sitä ja se jysähti päässä tosi kovaa. Ihan ekat viritelmät kuulostivat jo oikeilta biiseiltä. Istuin koko yön siinä penkillä. Ei pyydetty toista kertaa yökylään, Niila hekottaa.


Myös Paulus koki vastaavanlaisen herätyksen jalkapalloon. Perhe asui silloin Nummelassa, jonne oli avattu hieno sisähalli.

– Oli talvi ja kylmä. Olin vetänyt sinä päivänä jo kahdet treenit. Silti lähdin myöhään illalla kolmatta kertaa hallille, josko vielä pääsisi pelaamaan jonkun kanssa. Silloin tajusin, että voihan vitsi, tämähän on siistiä.

Paulus pelasi vanhempien poikien kanssa. Kokeili useaan otteeseen omia rajojaan. Mietti mihin hänestä on, millaiseksi hän haluaa kehittyä. Jotain miehen itsevarmuudesta kielii, että hän otti puhelimen käteen ja alkoi soitella oma-aloitteisesti pelipaikkaa pääkaupunkiseudun joukkueista.

– Jäätävä itseluottamus oli päällä. Kuulosti, että nyt olisi vähintään Ronaldon tasoinen kaveri tarjolla. Että tämähän on hyvä ihan kaikessa, Niila nauraa.

– Ihailtavinta siinä oli kuitenkin se Pauluksen työmoraali ja määrätietoinen eteneminen omaa unelmaa kohti, veli kehuu.

– En nyt sano mitään nimiä, mutta HJK:n valmentaja ei ottanut mua joukkueeseen, kun oli kuulemma ennestään liikaa lössiä, Paulus muistelee hymyssä suin.


Niila on tehnyt musiikkia jo pitkään. Viime vuonna täyttyi kymmenen vuotta hellitty unelma, kun muusikko allekirjoitti levytyssopimuksen.

– Olen koettanut nauttia tästä matkasta. Kymmenen vuotta on silti pitkä aika odottaa ja uskoa. Tiedostaa se, että jos ei itse usko tähän hommaan, niin sitä ei ole järkeä tehdä. On ollut niitäkin päiviä, kun on tehnyt mieli heittää kitara takkaan. Silti olen jollain hullulla tavalla sisälläni uskonut, että tulen onnistumaan.

Veljensä menestyksestä nauttii myös Paulus.

– Nipa on ollut aina mun idoli ja inspiraation lähde. Hänen unelmansa toteutumista on ollut kiva seurata.

– Mullakin on ollut niin monta miinaa matkalla, että on tehnyt mieli lopettaa jalkapallon pelaaminen. Niinä hetkinä kun on kyseenalaistanut uransa, olen tajunnut kuinka suuri lahja se on, että on löytänyt intohimon ja asian mihin uskoo. Onni ei tule menestyksestä, vaan siitä, että saa tehdä mitä haluaa.

– Tavallaan on aika ironista, että haaveilin niin kauan levytyssopimuksesta. Sehän oli vasta startti. Kantaako siivet? Mulla on tavoitteet korkealla, mutta samaan aikaan seuraavaa virstanpylvästä ei saa tuijottaa liikaa. Koetan nauttia siitä, että saan tehdä musiikkia, Saksassa keskikokoisia klubeja loppuunmyyvä Niila teroittaa.


Unelmat. Mitä ne lopulta ovat? Mitali kaulassa? Tuhansia myytyjä levyjä? Kirkuvat fanilaumat?

– Mulla on omat fudisunelmat, ne ajavat eteenpäin ja jaksan treenata. Mun ammattia ei voi kuitenkaan jatkaa elämän loppuun saakka. Mulla on viisi tai kuusi vuotta jäljellä. Toivon, että löytäisin futarin uran jälkeen intohimon, kipinän ja oman paikkani jonkin muun asian parissa. Vielä ei ole selkeää pläniä.

Mutta missä on levottoman sydämen koti, kuten Niilan biisissä Restless Heart kysellään?

– Sitä ei vielä tiedä, Niila hymyilee.

– Sama vastaus. Mua kiehtoo ajatus, että kaikkea ei ole vielä löydetty, Paulus komppaa.

– Paljon puhutaan urasta ja uratavoitteista, mutta me tiedostamme, että se ihan aito onni ja rauha pitää elämässä löytää kuitenkin aivan muista asioista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt