Viihde

George Michaelin kuolemasta tasan vuosi – jouluaamun traagiset tapahtumat tallentuivat lohduttomaan hätäpuheluun: ”Hän on poissa”

Julkaistu:

suru-uutinen
Poptähti George Michaelin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi tasan vuosi.
Musiikkimaailmassa koettiin viime vuonna järkytys kesken joulunvieton, kun tieto George Michaelin kuolemasta levisi tapaninpäivänä kulovalkean tavoin. Popikoni menehtyi aikaisin joulupäivänä vain 53-vuotiaana kotonaan Oxfordshiressa, Kaakkois-Englannissa.

Michaelin kumppani, Fadi Fawaz löysi poptähden sängystään elottomana. Paikalle hälytettiin ambulanssi, mutta hoitohenkilökunnan saapuessa paikalle mitään ei ollut enää tehtävissä ja tähti julistettiin kuolleeksi. Vuodesta 2012 Michaelin kanssa seurustellut Fawaz julkaisi tiedon kuolemasta Twitter-tilillään.

– Tämä on joulu, jota en koskaan unohda, sillä löysin kumppanini kuolleena sängystä ensi töikseni aamulla. Suukkoja, en tule koskaan unohtamaan sinua, murtunut Fawaz kirjoitti.


44-vuotias Fawaz kertoi traagisesta aamusta myös Daily Telegraph -lehden haastattelussa. Parin oli tarkoitus lähteä joululounaalle, kun Fawas meni makuuhuoneeseen etsimään kumppaniaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Menin sinne herättääkseni hänet, ja hän oli poissa, makasi vain rauhallisena vuoteessaan. Emme tiedä vielä, mitä tapahtui. Kaikki on ollut hyvin monimutkaista viime aikoina, mutta George odotti joulua, aivan kuten minäkin, mies kertoi lehdelle.

Hätäpuhelu, jonka Fawaz soitti, vuosi myöhemmin julkisuuteen. The Sun -lehti kertoi, että tallenteelta kävi ilmi, että Fawaz oli yrittänyt herätellä ja elvyttää Michaelia yli tunnin ajan ennen kuin hälytti apua. Lohduttomassa keskustelussa Fawaz toisteli, että Michael oli kuollut ja eloton.

– Hän on poissa, Fawas sai sanottua.

Hätäkeskuspäivystäjä tiedusteli shokissa olevalta Fawazilta, oliko Michaelia enää mahdollista elvyttää ja oliko kuolema yllättävä. Fawaz sopersi luulleensa Michaelin vain nukkuvan sikeästi.


Michaelin kuolinsyy jäi aluksi mysteeriksi, mutta tähden manageri ilmoitti tämän menehtyneen sydänkohtaukseen. Joulukuun lopussa ilmestyneet ruumiinavauksen tulokset eivät selittäneet odottamatonta kuolemaa.

Huumeiden vaikutusta ei suljettu pois, sillä muutama päivä Michaelin kuoleman jälkeen brittimediassa kerrottiin, että laulaja oli kamppaillut heroiiniongelman kanssa. Michael puhui 2000-luvulla avoimesti huumeongelmistaan. Laulajan kuoleman jälkeen Daily Mail uutisoi, että tähti kiidätettiin kuukautta aiemmin sairaalahoitoon Itävaltaan.

Pian Michaelin kuoleman jälkeen Fawazin Twitter-tilille ilmestyi mystisiä viestejä, jossa poptähden väitettiin tehneen itsemurhan. Fawaz kielsi jyrkästi kirjoittaneensa twiitit ja sanoi tilinsä tulleen hakkeroiduksi.


Michaelin kuolinsyyntutkimus valmistui maaliskuun alussa. Raportista kävi ilmi, että laulaja koki luonnollisen kuoleman, johon johtivat muun muassa sydänlihastulehdus ja rasvamaksa. Michaelin tarkkaan vartioituja hautajaisia vietettiin 30. maaliskuuta, vasta kolme kuukautta hänen kuolemansa jälkeen. Paikalla olivat tähden läheiset, muiden muassa tämän ex-poikaystävä Kenny Goss ja Wham!-kumppani Andrew Ridgeley.


Kreikkalaisenglantilaisen George Michael jäi historiaan 30 vuotisen upean musiikkiuransa ansiosta. Poptähden ura alkoi Wham!-duosta 1980-luvun alussa. Yhtyeen suurimmaksi hitiksi nousi Last Christmas -kappale, joka yhä tänäkin päivänä kohoaa hittilistojen kärkeen joka joulu. Whamin jälkeen Michael siirtyi soolouralle. Hän myi musiikkiuransa aikana yhteensä yli 100 miljoonaa albumia.

Menestyvän uran taustalla Michael kävi läpi lukuisia henkilökohtaisia kamppailuita. Viimeiset vuotensa tähti vältteli julkisuutta ja antoi vain hyvin vähän haastatteluja. Laulajalle ongelmia aiheutti muun muassa vaikea huumeriippuvuus. Hän oli mediatietojen mukaan riippuvainen kannabiksesta, unilääkkeistä ja muuntohuume GHB:stä.


Huumeiden lisäksi ongelmia aiheuttivat myös mielenterveysongelmat sekä avoimesti biseksuaalin Michaelin seksiseikkailut. Hän paljasti julkisuudessa, että hänellä oli ollut yli 500 seksikumppania seitsemän vuoden aikana. Michael joutui skandaalin keskelle vuonna 1998, kun hänet pidätettiin hänen harrastettuaan seksiä puistossa Los Angelesissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt