Aivan kuin äitinsä! Tom Cruisen ja Katie Holmesin Suri-tytär on jo 11 vuotias – tältä hän näyttää nyt

Julkaistu:

Katie Holmes esitteli tyttärensä kanssa seuraavan esiintyjän.
Katie Holmesin ja Tom Cruisen harvoin julkisuudessa nähty tytär Suri nousi perjantaina konserttilavalle toivottamaan tervetulleeksi seuraavana esiintyneen Taylor Swiftin. Holmes esiintyi konsertissa äitinsä kanssa, People-lehti kertoo.

– Hän on yksi meidän lempiesiintyjistämme ja, kuka hän on? Holmes kysyi, johon Suri-tytär innokkaasti vastasi:

– Taylor Swift!

11-vuotiaan tytön esiintyminen ihastutti niin paljon, että Huffington Post sanoi kyseessä olleen ”yksi illan parhaimmista hetkistä”.

Suri Cruise on yksi seuratuimmista lapsijulkkiksista. Vuonna 2008 Forbes listasi tuolloin vain 2-vuotiaan tytön vaikutusvaltaisimmaksi pikkulapseksi.


Tom Cruise ja Katie Holmes erosivat kesäkuussa 2012 kuuden vuoden yhdessäolon jälkeen. Suri Cruise on heidän ainoa yhteinen lapsensa.

Parin ero ei ollut helppo. Holmesin on kerrottu vaatineen Cruisea pysymään poissa Surin elämästä, sillä tämä pelkäsi Cruisen uskonnollisen vakaumuksen vaikuttavan heidän tyttäreensä. Cruise tunnetaan skientologian harjoittajana. On myös epäilty, että skientologiyhteisö olisi kehottanut Cruisea pysymään kaukana negatiivisesti uskontoon suhtautuvasta ex-vaimostaan ja myös tyttärestään.

Eron jälkeen Cruisen ja tämän tyttären etäiset välit nousivat useasti esille lehdistössä. Lokakuussa 2016 US Magazine kertoi, että isä ja tytär olivat tavanneet toisensa ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.


Katie Holmes on pyrkinyt olemaan osallistuva äiti. Huhtikuussa Holmes kertoi Town&Country-lehdelle Surin olevan tärkein asia hänen elämässään.

– Lapseni on minulle tärkein ihminen, hänen kasvatuksensa on nyt tärkeämpää kuin työni. On tärkeää, että olen läsnä ja hänellä on vakaa, viaton lapsuus.

Äiti ja tytär onkin kuvattu usein kävelemässä käsi kädessä.