Koditon kulkuri pelasti Suomen kirjallisuuden – kuoli kirvessurmassa - Viihde - Ilta-Sanomat

Koditon kulkuri pelasti Suomen kirjallisuuden – kuoli kirvessurmassa

Köyhä paimen kiersi jalkapatikassa ympäri Suomea keräten kirjastolle uuden kokoelman Turun palossa tuhoutuneen tilalle. Hän kuoli 40-vuotiaana rengin kirveeniskuun Viipurissa.

Tapani Lemminkäinen ikuisti Matti Pohdon tauluun vuonna 1955. Kirja-Matin patsas sijaitsee Pohdon kotiseudulla Ylistarossa.­

6.12.2017 9:51

– Matti Pohto oli suuri pienhenkilö, outo lintu, kirjasankari joka teki todella tärkeän työn, kiteyttää tuore kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja, teatteriohjaajanakin tunnettu Juha Hurme.

Pohto (1817–1857), keräsi 1800-luvun puolivälissä 4 000 nidettä Turun palossa tuhoutunutta vanhaa suomalaista kirjallisuutta.

Turun palossa 1827 tuhoutui Turun akatemian kirjasto ja sen koko 40 000 niteen kokoelma, johon kuului mm. koko siihen asti meillä ilmestynyt kirjallisuus lukuun ottamatta harvoja kotilainassa olleita teoksia.

– Ja mikä hirveintä, palossa menivät myös luettelot kaikista siihen asti ilmestyneistä kirjoista, huudahtaa Hurme.

Kuva Turun palon jälkeisestä Turun keskustasta vuodelta 1827 sen jälkeen, kun Suomen tuhoisin kaupunkipalo oli tuhonnut kaupungin lähes kokonaan. Samalla meni Turun akatemian kirjasto.­

Kymmenen vuotta ennen Turun paloa Etelä-Pohjanmaalla Isossakyrössä syntynyt Pohto vietti lapsuutensa paimenessa ja kerjuulla, mutta hän oli myös hyvin innostunut lukemisesta.

Matti Pohdon elämä päättyi kirvessurmaan 1857 miehen ollessa 40-vuotias. Siihen mennessä oli kuitenkin ehtinyt tapahtua enemmän kuin paljon.

Pohdon isä oli juopotellut ja viettänyt rentustelevaa elämää niin pahasti, että perhe menetti tilansa ja joutui loiseksi entiseen kotitaloonsa.

Matti Pohto elätti itsensä 20-vuotiaasta lähtien kulkemalla ympäri Suomea jalkapatikassa ja kaupittelemalla arkkiveisuja. Siinä sivussa hän opetteli myös kirjansitojan ammatin ja keräsi yli 5 000 nidettä kirjoja, jotka hän sitten toimitti julkisiin kokoelmiin.

Juha Hurme muistaa muistuttaa ja korostaa, että Pohto teki keräämistyönsä kävelemällä ja vesikelkkailemalla tuhansia ja tuhansia kilometrejä.

Matti Pohdon tarina kiehtoo teatteriohjaaja ja kirjailija Janne Hurmetta. Oikealla Matti Pohdon itsensä sitoma kirja.­

– Eivätkä nuo kaikki kirjat olleet mitään kevyitä pienpainatteita vaan 2–3 kiloa kappaleelta painaneita lautakantisia järkäleitä. Eli urakka oli myös valtava fyysinen ponnistus.

– Häräntappoaseeksi kutsuttu Se On Coco Pyhä Raamattu Suomexi painoi kuusi kiloa ja sitäkin Pohto kuljetti hylkeennahkarepussaan.

Hurme pohtii, että mahtaako Anna-Leena Härkönen tietää esikoisteoksensa nimeen sisältyvän viittauksen suomalaiseen kirjallisuuteen.

Pohto kohtasi 1847 Helsingissä keisarillisen Aleksanterin kirjaston akatemian kirjastonhoitajan Fredrik Wilhelm Pippingin (1783–1868) joka oli saanut tehtäväkseen perustaa ja koota Turun palossa tuhoutuneen kirjaston uudestaan Helsinkiin. Ja sen työn hän teki apunaan tuo koditon kulkuri Kirja-Matti.

Pohto vieraili Helsingissä Pippingin luona kerran tai kaksi vuodessa kymmenen vuoden ajan ennen kuolemaansa.

Pohto ja Pipping olivat miehinä hyvin erilaisia, sillä oppihistorian professori, senaattori ja valtioneuvos Pipping ei alaisensa mukaan koskaan elämässään tehnyt minkäänlaista matkaa ja oli tuskin astunut kaupungintullien ulkopuolelle 30 vuoteen.

Tapani Lemminkäinen ikuisti Matti Pohdon tauluun vuonna 1955.­

Kulkuri Pohto ei koskaan mennyt naimisiin eikä perustanut perhettä ja eli yksinomaan kirjallisuudelle ja sen keräämiselle.

– Matilla oli yksi ainoa ystävä, Hämeen Kalvolassa ollut Emanuel Kanajärvi, jonka talon ullakolla hän säilytti välivarastossa kirjojaan vuodesta 1850 lähtien ja kuljetti niitä sitten Helsinkiin, kertoo Hurme ihastuksensa kohteen karusta elämästä.

Matti Pohdon merkillisyyksiin kuului myös hyvä näkömuisti, sillä hän pystyi sanomaan yksittäisestä kirjansivustakin, mihin kirjaan ja mihin painokseen se kuului.

Viimeisenä elinvuotenaan Pohto käveli päiväkirjamerkintöjensä mukaan Pohjanmaalta Helsinkiin sieltä Kalvolan Kanajärvelle, Tampereelle, Turkuun, Ylistaroon ja takaisin Helsinkiin sekä sitten Viipurin, jonka lähellä hänet surmattiin heinäkuun lopussa.

Monen aikalaisen käsitys Pohdosta tiivistyy jonkun pohjalaisen mietintään:

Kulukia presuta nyt raavahna miehnä resuusia kirjoja kokuamas. Ei tierä mikä tarkootus sillä oikeen oli.

– Koko Pohdon duuni oli varsinaista narrinmeininkiä, joka huipentui sitten vielä marttyyrikuolemaan. Hän elätti itsensä myymällä arkkiveisuja, roskaväen rallatuksia, aikansa populaarikulttuuria, jota sivistyneistö halveksi.

Matti Pohdon viimeisessä almanakassa vuodelta 1857 on merkintöjä säästä.­

Viinaa tai edes kahvia tai teetä juomaton Matti Pohto kuoli krapulaisen rengin kirveeniskuun täysin vahingossa kirjankeruumatkalla Viipurin takana.

– Ja kuvaan sopii, että Pietari Mansikka teki Pohdon kuoleman jälkeen tuoreeltaan arkkiveisun Pohdon taposta.

Viime vuosisadan alussa ilmestynyt Suomen miehiä -teos summaa hyvin Pohdon: Suomen kansassa on aikojen kuluessa elänyt monta Mattia, mutta varmaan on tämä heistä merkillisimpiä.

Yleisradion KulttuuriCocktail teki tänä syksynä Teemu Laaksosen johdolla monipuolisen teospaketin Matti Pohdon muistolle. Siihen kuuluu Hanneriina Moisseisen animaatio Kulkuri, joka rakasti kirjoja (katso animaatio Ylen sivuilta täältä) sekä Teemu Laaksosen minidokumentti Näin tapettiin Suomen pelastaja Matti Pohto (katso dokumentti täältä), jossa Juha Hurme ja historioitsija Teemu Keskisarja dramatisoivat Pohdon kuoleman.

Arkkiveisu kertoi uutisia

ARKKIVEISUT olivat Suomessa yli 300 vuoden ajan tärkeä tiedonvälittäjä tavallisen kansan keskuudessa. Ne olivat lehtisinä tai arkkeina myytyjä runomittaisia lauluja, jotka oli usein tehty jonkin tutun laulun tai tietyn virren säveleen.

Koska suurin osa kansasta ei osannut aikoinaan lukea, niin arkkiveisut mieleen jäävine riimeineen ja sävelineen auttoivat hyvin uutisvälityksessä. Erityisesti 1800-luvulla ja Matti Pohdon aikaan arkkiveisut muuttuivat maallisiksi ja sivistyneistön paheksumiksi. Viimeiset arkkiveisut painettiin meillä 1930-luvun puolivälissä.

Pietari Mansikan arkkiveisu Matti Pohton murhasta laulettiin virsikirjan virren 395 nuotilla. Tässä katkelma siitä:

Tuli tänne tuonempanta

Vaasan läänistä vaelsi

Keskipaikoilla keseä,

Viimme vuonna, Viipurihin

Matti Pohto mainittuna

Kyrön pienestä pitäästä,

Kirjoin kiitetty nitoja,

Varsin varma hoitajansa,

Halukkaampi hankinnossa

Oivallinen ostamassa. (...)

Niinpä Matti jo makaisi

Pohto unta uudenlaista,

Kust’ ei kuunahan heräjä

Tämän maailman majoissa.

Verta virtana vilisi

Matin otsasta ololta,

Johon kirveellä kilautti

Murhamiesi muhkiasti.

Siis ol’ loppusi sinulla.

Matti-parka maailmassa,

Aivan rutto ja rumainen

Että kuolit kurjan lailla

Tuiki tuimalla tavalla

Kautta mustan murhamiehen

Verta veljensä janovan.

Ihminen kuoleepi itse

Vaan ei muisto multalahan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?