Tuovi

Viihde

Yllättävä otos Instagramissa kiinnitti vaimon huomion: Tavallisen näköinen kuva paljastikin pettämisen – selitys ei mennyt läpi

Julkaistu:

pettäminen
Pietarilaisnainen sai miehensä kiinni pettämisestä yllättävällä tavalla.
Muun muassa Metro-lehti kertoo sivuillaan erikoisesta tapauksesta, jossa miehen pettäminen paljastui vaimolle sattumalta kuvapalvelu Instagramia selaillessa. Venäläisen Julia-nimisen naisen tarina on levinnyt nopeasti ympäri maapalloa.

Pietarissa asuva Julia kertoo, että hän selaili somea aivan tavalliseen tapaan läpi aikansa kuluksi, kun hänen silmäänsä osui tutun näköinen valokuva, joka ei ollut hänen itse ottamansa. Kuvan oli jakanut nainen, jolla oli paljon yhteisiä kavereita Julian kanssa, muun muassa hänen oma puolisonsa.
Julia tunnistikin, että hänen huomionsa kiinnittänyt tavallisen näköinen maisemaotos oli napattu hänen miehensä makuuhuoneen ikkunasta.

Tuon kuvan jälkeen Julia löysikin paljon lisää epäilyttäviä kuvia, muun muassa kuvia hänen miehestään vieraan naisen tilillä.
”Kiinni jäämisen” jälkeen mies ja väitetty rakastajatar selittivät, että nainen oli oikeasti yhteisen kaverin tyttöystävä, ja että kuvat oli otettu illanvietossa Julian kotona. Myöhemmin rakastajatar kuitenkin myönsi salasuhteen todeksi. Paljastui myös, että kyseinen nainen ei ollut miehen ainoa salainen kumppani.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mies ei osoittanut katumusta, vaan oli sitä mieltä, että ei ollut koskaan ”henkisesti petollinen”.
Julia päivitteli jälkikäteen, että oli hyvä, että pettäminen paljastui, koska he olivat suunnitelleet miehen kanssa yhdessä perhettä ja hän ei haluaisi sitoutua petollisen miehen kanssa perheen perustamiseen.

Metro-lehden mukaan Julia kertoi pettämistarinastaan lopulta jopa venäläisellä tv-kanavalla. Tv-esiintymisen jälkeen Juliasta tuli esimerkki monille.

– Monet naiset ovat tukeneet minua ja kertoneet, että ovat ylpeitä rohkeudestani, siitä että keskustelen tästä asiasta sarkasmilla ja ironialla. Nyt hekin voivat hankkiutua eroon pettävistä puolisoistaan, Julia sanoi.

Ota kantaa

Oletko itse kokenut henkistä tai fyysistä pettämistä?

Kyllä 63% En 37%
Ääniä yhteensä 43156

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutta tietoa vauvan kuolemaan johtaneesta turmasta Uudessakaarlepyyssä: Ohitus keltaisella viivalla ja nokkakolari

    2. 2

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    3. 3

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

    4. 4

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    5. 5

      Kassakaappivaras iski Heinolassa – tunnistatko turvakameraan tallentuneen henkilön?

    6. 6

      Lumimyräkkä iskee – näin Helsinki-Vantaa tekee sen mihin muut lentokentät eivät pysty: ”2010 ymmärsimme, kuinka hyviä olemme”

    7. 7

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    8. 8

      Erja Häkkinen julkaisi ihanan onnittelukuvan – Hugo-poika täytti 17 vuotta

    9. 9

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    10. 10

      Euroopan sekoittanut talvimyräkkä vyöryy Suomeen – katso animaatiovideolta, kuinka säärintama etenee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    2. 2

      Susi jolkotteli koulun pihalle keskellä kirkasta päivää – ”Se oli siinä käytännössä lasten keskellä”

    3. 3

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    4. 4

      Vauvan hengen vaatinut kolari: isä yritti ohittaa ja törmäsi vastaan­tulijaan

    5. 5

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

    6. 6

      Tätä ovelaa kikkaa lentohenkilökunta käyttää, kun he eivät halua jutella kanssasi

    7. 7

      Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

    8. 8

      2-vuotias poika pilasi suloisen perhepotretin – joulupukkikuvaan ikuistui jotain yllättävää: huomaatko yksityiskohdan?

    9. 9

      Rockmoguli Juhani Merimaa täräytti suorat sanat tv:n laulukisoista – käytti Pete Parkkosta ja Saara Aaltoa esimerkkeinä

    10. 10

      Nainen kertoo ”juorunneensa baarissa” seksuaalisesta häirinnästä – pian sähköpostiin kopsahti lakimiehen terveiset elokuva-alan ammattilaiselta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

    6. 6

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    7. 7

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    8. 8

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    9. 9

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    10. 10

      47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uutta tietoa vauvan kuolemaan johtaneesta turmasta Uudessakaarlepyyssä: Ohitus keltaisella viivalla ja nokkakolari

    2. 2

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    3. 3

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62 kerrosta ja kuoli

    4. 4

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    5. 5

      Kassakaappivaras iski Heinolassa – tunnistatko turvakameraan tallentuneen henkilön?

    6. Näytä lisää