Jenni Haukion itsenäisyyspäiväpuvun suunnittelija sai tilauksen kesken koulupäivän: ”Olin aika pyörryksissä”

Julkaistu:

Kyseessä on vaatesuunnittelua opiskelevan Heidi Karjalaisen ensimmäinen tilaustyö.
Rouva Jenni Haukion juhlapuvun suunnittelee Aalto-yliopistossa vaatesuunnittelua opiskeleva Heidi Karjalainen, 31. Tilauspyyntö tuli, kun Karjalainen oli koulussa. Tarkkaa ajankohtaa hän ei paljasta.

– Olin aika pyörryksissä hetken aikaa. Tuntui tosi hyvältä. Olen tosi otettu tästä mahdollisuudesta, että pääsin mukaan tällaiseen projektiin.

Kyseessä on Karjalaisen ensimmäinen tilaustyö.

– Nuorissa, lahjakkaissa tekijöissä on Suomen tulevaisuus. Halusin valinnallani sekä kunnioittaa Aalto-yliopistossa tehtävää muotoilualan korkeatasoista, omaleimaista ja kansainvälisesti kilpailukykyistä opetus- ja tutkimustyötä että antaa nuorelle suunnittelijalle mahdollisuuden esitellä osaamistaan ja luovuuttaan, Haukio perusteli suunnittelijavalintaansa.

Maisterintutkintoa suorittava Karjalainen sai viime syyskuussa Vuoden 2017 nuori suunnittelija -tunnustuksen. Tehtävänä oli suunnitella ”Suomi100-kansallispuku”. Karjalaisen kansallispuku oli näyttävä liituraitamekko.


Suunnittelija ei vielä paljasta, millainen puku Jenni Haukion yllä itsenäisyyspäivänä nähdään. Haukio pukeutui viime vuonna yksinkertaiseen, violettiin juhlamekkoon. Aiempina vuosina hänen yllään on nähty niin pitsiä kuin silkkiä. Juhlapukujen värit ovat vaihdelleet vaaleansinisestä fuksiaan.

– Lähtökohtana oli sellainen, että pystyisi luontevasti yhdistämään omaa visuaalista muotokieltä, asiakkaan toiveita ja tätä juhlapukeutumisen etikettiä, Karjalainen sanoo.

Suunnittelija sai laajat vapaudet suunnitella puku, joka poikkeaisi Haukion aiemmista puvuista.

Suunnittelutyötä ohjasi Aalto-yliopiston muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen. Puvun ompeli ja kaavoitti mallimestari Karina Pekola.

Karjalaisen mukaan juhlapuku on viimeistelyä vaille valmis.