Viihde

Kuvat: Renny Harlinin ex-vaimo Geena Davis, 61, pelmahti upeana gaalaan – nuorekas olemus ihastutti: Jekku asussa sopii myös ”taviksille”

Julkaistu:

glamouria
Geena Davisin pukeutumiskikka sopii mainiosti kenen tahansa suomalaisnaisen pikkujoulukikaksi.
Näyttelijätähti Geena Davis, 61, ponnahti kansan tietoisuuteen esiinnyttyään vuonna 1991 hittielokuvassa Thelma & Louise. Viime vuosina tähti on esiintynyt muun muassa tv-sarjoissa Greyn anatomia, Rouva presidentti ja The Exorcist.

Maailmantähti ilmestyi tiistai-iltana Wonder-elokuvan Los Angelesissa järjestettyyn kutsuvierasensi-iltaan puolisonsa kanssa säteilevän nuorekkaana.

Kaunottarella oli huomaamaton ehostus, kauniisti leikattu kampaus ja yksinkertaiset kokomustat vaatteet.


Tähti käytti asussaan klassista pukeutumiskikkaa, joka saa olemuksen näyttämään ovelasti nuoremmalta ja takuuvarmasti tyylikkäältä: Hänellä roikkui kaulassa näyttävä kaulakoru, joka vie huomiota muulta vartalolta. Temppu sopii mainiosti kenen tahansa suomalaisnaisen pukeutumiseen vaikkapa pikkujouluissa.


Suomalaiset muistavat Davisin myös avioliitosta elokuvaohjaaja Renny Harlinin kanssa. Pari oli naimisissa vuosina 1993–1998. Nykyisen puolisonsa, kirurgina työskentelevän Reza Jarrahyn kanssa hän on ollut naimisissa vuodesta 2001. Parilla on yhdessä kolme lasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Thelma ja Louise -elokuvasta niin ikään tuttu Susan Sarandon ja Davis ovat edelleen läheisiä ystäviä. Daily Mailin mukaan Davis puhui ystävyydestä hiljattain haastattelussa.

– Ajan hänet hulluksi. Puhun hänestä aina sankarinani. Hän on varmaan ihan täynnä sitä, Davis nauroi.


Molemmat naiset yrittävät puhua naisten ja miesten välisen tasa-arvon puolesta elokuva-alalla. Davis oli mukana rahoittamassa tutkimusta, josta selvisi, että vain 31 prosenttia Hollywoodin äänirooleista menee naisille.

– Nyt tiedän täsmälleen, mitkä ne luvut ovat. Se on aivan kauheaa, Davis harmitteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt