Keskiviikkona 60 vuotta täyttänyt Eppu Normaalin kitaristi ja säveltäjä Mikko ”Pantse” Syrjä tunnetaan perinteisten arvojen vaalijana. Jotain Syrjän boheemiluonteesta kertoo se, että hän on asunut jo 43 vuotta yhdessä ja samassa torpassa Ylöjärvellä, vajaan parinkymmenen kilometrin päässä Tampereelta.
– Tänne sitä on tullut juurruttua, eikä oikein tiedä, mihin täältä edes osaisin lähteä. Rakastan tätä paikkaa, Pantse Syrjä sanoo.
– Olin yhdeksänvuotias, kun perheemme muutti tänne. Sittemmin asuin pari vuotta Helsingissä opiskeluiden vuoksi ja muutaman vuoden tuossa vieressä Rantalassa, josta tuli nuoruuden mytologiassamme kuuluisa, hän viittaa bändin treeniasuntoon.
Eppu Normaali esiintyi Vesa Keskisen 50-vuotispäivillä heinäkuussa Tuurissa.
Eppujen taiteellinen johtaja sanoo tunteneensa yksinäisyyttä vain heti teini-iän jälkeen, jolloin valtaosa hänen kavereistaan asui Tampereen keskustassa tai sen liepeillä.
– Siitä vaiheesta ylipäästyäni en ole tuntenut mitään kärsimystä. Poikamiehenä mulla oli pitkään tapana lähteä useammaksi päiväksi Tampereelle humputtelemaan ja etsiä yösija esimerkiksi baarista. Kun voimani loppuivat, sitten oli taas mukava hurauttaa tänne maaseudun rauhaan akkuja lataamaan – kunnes koitti taas uusi reissu.
Tätä nykyä Syrjä asuu omakotitalossaan kahdestaan teini-ikäisen poikansa kanssa. Kaksikon arki kuluu pitkälti arkisissa askareissa.
– Mopoauto, jolla hän kulkee kouluun ja harrastuksiin. Kun isän kyytiapua ei tarvita enää samalla tavalla, aikani kuluu pitkälti lukiessa ja teeveetä tuijottaessa. Niin, enkä aina pääse pakollisia remppa- ja siivoushommia karkuun.
Syrjä ei tunnu potevan ikäkriisiä. Hänen mukaansa varsinkaan rockgenressä kasvaneet eivät usein edes huomaa vanhentuneensa.
– En tunne itseäni nyt kovin erilaiseksi kuin eilen, jolloin olin 59-vuotias. Olemme sitä sukupolvea, jolle vanhenemisesta ei ole enää mitään hyötyä. Ennen ikääntyville ihmisille jaettiin palkankorotuksia ja kultakelloja, mutta meidän ei kannata leikkiä arvokkaan ja vanhan näköisiä. Päinvastoin, Syrjä näkee.
Pantse Syrjä esiintymässä Espanjassa Fuge-festareilla.
– Musiikki on pitänyt nuorena. Jotkut rokkarit toki käyttävät huumeita ja alkoholia niin paljon, että tulevat varhain vanhan näköisiksi, mutta kun yrittää henkisesti elää kuin nuorena, omaa ikääntymistä ei edes huomaa. Itsekin siirryin nuoruudesta suoraan myöhäiseen keski-ikään.
Pantse ei ole järjestämässä kuusikymppisjuhliaan. Tuttuun tyyliinsä taiteilija vetää tässäkin asiassa matalaa profiilia.
– Päivän aikana olen saanut jonkin verran tekstarionnitteluja. En ole Facebookissa, joten kovin paljon viestejä ei edes voi tulla, hän linjaa.
Syrjän kuuluisat vanhemmat, kirjailijat Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä, muistavat poikaansa illalla.
– Lähden vanhempieni kanssa syömään. Luulen, että siinä on juhlallisuuksia jo ihan riittävästi, en nimittäin ole juhlijatyyppiä, Syrjä toteaa.