Olen aina tykännyt lotota, raaputtaa arpoja ja osallistua arvontoihin. Harmi vain, että yksikään Veikkauksen poteista ei ole yrityksistäni huolimatta osunut kohdalleni.
Jäin äitiyslomalle vuoden 2016 alussa. Vaippojenvaihdon, kotitöiden ja vauvan päiväunien välissä oli aikaa selailla internetiä. Tuoreet äidit ovat todella aktiivisia erilaisilla vauvapalstoilla ja Facebookin vanhemmille ja äidille tarkoitetuissa ryhmissä.
Itselleni erilaiset keskusteluryhmät ja WhatsApp-sovellus olivat keinoja siirtää aivoni hetkeksi ulkomaailmaan. Päivät yksin pienen lapsen kanssa neljän seinän sisäpuolella saattavat pidemmän päälle puuduttaa. Kun vuorokauden kohokohta on lenkki ulkosalla, aikuisten juttuseuraa alkaa kaipaamaan.
Kevään aikana huomasin, että sosiaalisesta mediasta löytyy juttuseuran lisäksi erilaisia arvontoja. Vaikuttaa siltä, että yritykset ovat tosissaan alkaneet hyödyntää sosiaalista mediaa markkinoinnissaan, kuten Facebookissa ja Instagramissa. Moneen arvontaan osallistuakseen riittää yrityksen sivusta tykkääminen sekä kommenttiketjuun mukana-sanan lisääminen.
Lahjakortti sushiravintolaan oli mukava yllätys.
Kilpailuhenkinen kun olen, mielessäni alkoi kutkutella pieni kokeilu. Leikittelin ajatuksella mitäköhän tapahtuisi, jos osallistuisin loppuvuoden ajan kaikkiin eteeni tuleviin nettiarvontoihin. Netistä löytyy useita sivustoja, jotka ovat listanneet kaikki löytyvät kilpailut yhteen paikkaan. Samassa paikassa ovat myös esimerkiksi yritysten ja aikakauslehtien nettisivujen arvonnat.
Jo samana päivänä huomasin ongelman, mikä tosin on hyvä asia yritysten markkinoinnin kannalta. Kilpailuihin lisäämäni kommentit näkyivät nimittäin Facebook-ystävieni uutisvirrassa.
Päätin minimoida julkista häpeää ja tein Facebook-sivulleni päivityksen, jossa kerroin, että olen aloittanut mammalomani iloksi pienen projektin. Tämän vuoksi naamakavereideni ei kannata ihmetellä, jos heidän uutisvirtaansa ilmaantuu ehdotuksia arvonnoista, joihin olen osallistunut. Lupasin myös raportoida päivitykseeni, kun projektini alkaa tuottaa tulosta.
Ja alkoihan se. Jo kahden päivän kuluttua. Kaksi ilmaista yötä missä tahansa Omenahotellissa, missä tahansa huoneessa. Se ensimmäisen voiton adrenaliiniryöppy! Ei sitä voi edes kuvailla.
Ensimmäinen voitto maistui makealta: kaksi yötä missä tahansa Omenahotellissa.
Seuraava onnenkantamoinen sattui kohdalle kymmenen päivää myöhemmin: kaksi lippua Kaustisen kansanmusiikkijuhlille.
Koiranpentupaketti, 24 kappaletta Lion-patukoita, 20 euron arvoinen sushilahjakortti, kaksi lippua Weekend-festivaaleille hampurilaisaterioiden kera, Helsinki City Marathonin osallistumisoikeus, tuubihuivi, marjastusreppu... kun tarpeeksi moneen kilpailuun osallistuu, kääntyvät tilastot väkisinkin eduksi ja voittoja alkaa napsahdella.
Ei tosin ilmaiseksi. Valehtelematta voin sanoa, että osallistuin päivittäin kymmenien ellen sadan eri yrityksen arvontaan. Ja kuten arvata saattaa, siihen kului aikaa. Ja välillä meni hermot. Siinä vaiheessa, kun päivän päätteeksi kaivat kännykän taskustasi, avaat osallistumissivuston ja alat kireänä naputella mukana-sanoja viestiketjuihin, ei paljon naurata. Valitettavasti luontoni ei antanut antaa periksi, kun olin päättänyt.
Osallistuminen oli myös jollain tavalla rentouttavaa aivot narikkaan -puuhaa. Siihen jäi helposti koukkuun. Jos hetken aikaa oli kulunut ilman kilpailuja, sormi halaji jo näppäimistölle.
Instagramin puolelta voitin 50 euron lahjakortin vaateliikkeeseen. Osallistuin myös valokuvalla tyylikilpailuun, josta sain 179 euron arvoisen lahjakortin optikkoliikkeeseen. Postiin saapui myös laatikollinen proteiinipatukoita ja kaksi lippua seuraavan vuoden Tikkurila-festivaaleille. Laskeskelin, että jo muutamassa kuukaudessa olin voittanut lähemmäs tuhannen euron edestä tuotteita tai palveluja. Aika hyvin ihmiseltä, jonka suurin voitto elämän aikana oli ollut Casino-arvan 50 euroa.
Yksi arvokkaimmista voitoista oli Iittalan Sarpaneva-pata.
Elokuvalippuja voitin projektini aikana yhteensä 11 kappaletta. Tampere-talossa kävin katsomassa ystävän kanssa Tshaikovskin Pähkinänsärkijän. Balettiliput voitin kylläkin Eeva-lehden kilpailusta, sillä osallistuin myös aikakauslehtien viikkoarvontoihin, jos ne sattuivat silmiin arvontoja keräävillä sivustoilla.
Aikakauslehden kilpailusta napsahti voitto balettiesitykseen.
Julkaisin jokaisesta voitostani kuvan Facebook-päivitykseni alle. Moni ihmetteli tuuriani, ja jotkut päättivät myös alkaa yrittää. Varsinkin moni mammakaverini osallistui samoihin kilpailuihin vanavedessäni. Huomasin myös, että en ollut ainut kilpailuriippuvuuteni kanssa. Samat nimet näkyivät usein jokaisen kilpailun kommenttikentässä.
Uskon, että kaikki eivät kuitenkaan täysin ymmärtäneet sitä, kuinka paljon aikaa osallistumiseen käytin. Ei se aika toki perheeltäni ollut pois. Näpyttelin kännykkää silloin, kun vauva oli unilla tai päivän päätteeksi ennen kuin sammahdin itse.
Huomasin silti pienen ärtymyksen nousevan pintaan, jos en ollut päässyt tsekkaamaan uusien kilpailuiden tilannetta. Kilpailut olivat vieneet mennessään.
Myös Facebook huomasi päivittäisen aktiivisuuteni. Lokakuussa sain viestin, että minulta on estetty tietty toiminto, kuten viestien lähettäminen, asioiden merkitseminen tai kuvien lataaminen palveluun. Esto kesti muutamia päiviä. Loppukuusta Facebook esti viikon verran sivuista tykkäämiseni.
Miinuksena koin sen, että arvontojen myötä yksityinen sähköpostini alkoi täyttyä roskapostista ja mainosviesteistä. Yritysten sivuilla ja aikakauslehdissä olevat arvonnat edellyttivät usein myös sähköpostiosoitteen kirjaamista lomakkeeseen.
Vuoden aikana voitin 11 kappaletta Finnkinon elokuvalippuja.
Vuoden mieleenpainuvin kokemus oli se, kun suurelta radiokanavalta soitettiin. Olin näpytellyt yhteystietoni kanavan nettisivuilta löytyneeseen lomakkeeseen ja vastannut kysymykseen, miten hemmottelisin itseäni ja kumppaniani lapsiperhearjen keskellä. Pääpalkintona oli, että kyseinen radiokanava toteuttaa tämän toiveen.
Soittaja oli kanavan iltapäivälähetyksen tuottaja, joka kysyi heti puhelun alussa, että olenko osallistunut heidän sivuillaan kyseiseen kilpailuun ja kyseli, mitä olin vastannut. Vastasin, että olen ja kerroin haaveestani päästä mieheni kanssa katsomaan teatteriesitystä ja sen jälkeen illalliselle johonkin hyvään ravintolaan.
Tuottaja sanoi, että nyt olisi mahdollisuus päästä kanavalle kertomaan sama asia. Puhelun tarkkaa sisältöä en muista, mutta itselleni jäi mielikuva, että nyt on päävoitto napsahtanut kohdalle. Sovimme, että lähetyksestä soitetaan parin tunnin kuluttua ja kerron juontajille saman asian kuin tuottajalle puhelimessa.
Pettymys oli melkoinen, kun muutaman minuutin radiolähetyksessä jutustelun jälkeen juontaja sanoi puhelimeen mainosten pauhatessa taustalla, että lähettävät minulle kaksi leffalippua. Siinä se. Kaksi leffalippua siitä, että olin jännittänyt kaksi tuntia ja järjestänyt päiväohjelmani siten, että olen rauhallisessa paikassa, kun puhelin soi.
Kaksi ystävääni pääsivät katsomaan Valioliigan ottelua Liverpooliin.
Kokeiluni venyi lopulta lähes vuoden mittaiseksi. Voitin sen aikana myös monen sadan euron arvoisia palkintoja, kuten Iittalan Sarpaneva-padan ja kaksi Valioliigaottelulippua Vip-katsomoon Liverpooliin Englantiin. Viimeisenä palkintonani voitin iPadin. Jälkeenpäin laskeskelin, että palkintojeni yhteisarvo on ollut yli kolme tuhatta euroa.
Olin osallistunut kilpailuun keväällä 2017. Syksyn alussa sain tiedon iPadin voitosta.
Palasin vanhempainvapaalta töihin huhtikuussa. Sanomattakin on selvää, että työn ja pikkulapsiarjen pyörittämiseltä ei juuri aikaa ylimääräiseen kännykällä näpyttelyyn jää.
Töihin paluuseen loppui myös kilpailuihin osallistumiseni. Ja vaikka aikaa olisi, osallistuminen ei tunnu enää houkuttelevalta. Lähes vuosi kilpailujen parissa oli mielenkiintoinen kokemus, mutta en usko, että otan sitä enää uusiksi.
Vuoden voitot
2 yötä Omenahotellissa
2 lippua Kaustisille
Hau Hau Champion -pentupakkaus
24 Lion-suklaapatukkaa
20 euron sushilahjakortti
2 x 2 päivän lippua Weekend-festivaalille + 2 hampurilaisateriaa
Helsinki City Marathon -osallistumisoikeus
Savonlinjan tuubihuivi
Marjastusreppu
50 euron lahjakortti Vero Modaan
179 euron lahjakortti Instrumentariumiin
2 lippua Habitare-messuille
2 x 2 päivän lippua Tikkurila-festivaaleille
Laatikollinen proteiinipatukoita
2 lippua Dekkarifestivaaleille
Lasten pyöräilykypärä
3 pipoa
2 kangaskassia
Varpaidenerottelija
Kukkalähetys
Fiskarsin aamiaissetti
50 minuutin hieronta
20 euron Lippu.fi-lahjakortti
2 lippua Oasis-elokuvan ennakkonäytökseen
50 euron lahjakortti lakitoimistoon
Koiran alumiinisen kaulapannan nimilaatta
Pussillinen cashew-pähkinöitä ja Karita Tykän terveyskirja
60 minuutin hieronta
Vetcare-heijastinliivi
11 Finnkinon elokuvalippua
SAGA ruoanlaittotuotepaketti
Sateenvarjo
Dekon irtonumero
Semper-lastenruokakassi täynnä lastenruokaa
2 lippua Pähkinänsärkijä-balettiin
Eccon nahkainen clutch
Salaattituotepaketti
50 euron lahjakortti kännykkäverkkokauppaan
Jouluinen herkkukori
Siivouspaketti
50 euron lahjakortti vaateverkkokauppaan
Restelin hotellilahjakortti yhdeksi yöksi
Hieronta ikäihmiselle
Nastakengät talvikeleille
Sisustustaulu
Hiusten muotoiluneste
3 lippua Matkamessuille
Sarjakortti Kino Sheryliin
Minipullo hierontaöljyä
2 lippua Erinin eturivikeikalle
2 lippua Rakennusmessuille
Iittalan Sarpaneva-pata
Suomirock-cd-levyjä
50 euron Nesteen polttoainelahjakortti
Pauligin Keep-up-muki
Kännykänkuoret
2 GoExpo-lippua
Hiustenhoitotuotepaketti
7 lippua Kevätmessuille
200 euron personal trainer -lahjakortti (olisi pitänyt maksaa itse palvelusta paljon enemmän)
4 lounasta kalaravintolaan
2 lippua Supermessuille
Luonnonmukainen deodorantti
Kasvohoito
2 lippua Valioliigan otteluun Englantiin
4 lippua Robinin keikalle Eckerö Linelle.
Satumainen sisustuspaketti
iPad
Oletko voittanut palkintoja arvonnoissa? Ota yhteyttä Ilta-Sanomien toimitukseen: uutiset@is.fi.