Meeri Koutaniemi julkaisi kuvan sairasvuoteelta – sairastui kahteen malariaan ja sai ameeban - Viihde - Ilta-Sanomat

Meeri Koutaniemi julkaisi kuvan sairasvuoteelta – sairastui kahteen malariaan ja sai ameeban

Julkaistu: 10.11.2017 13:56

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi kertoo Instagramissa sairastuneensa Tansaniassa.

Meeri Koutaniemen työmatka Tansaniassa sai ikävän käänteen. Valokuvaaja julkaisi Instagramissa kuvan sairasvuoteelta ja kertoo sairastuneensa malariaan.

Hän kertoo saaneensa myös ameeban.

– Minulla diagnosoitiin kaksi erilaista malariaa ja ameeba. Ajattelen kotia ja rakastani, Koutaniemi kirjoittaa ja on tagannyt kuvaan puolisonsa Sami Yaffan.

Hän on lisännyt kuvaan myös hashtagit ”tämäkin vielä” ja ”olikin jo odotettavissa”.

Koutaniemi on kertonut Instagramissaan olevansa Tansaniassa työkeikalla.

Meeri Koutaniemi on lukuisia kertoja palkittu valokuvaaja, joka on työskennellyt hyvin laajalti eri puolilla maailmaa ja jonka kuvia on julkaistu muun muassa arvostetussa yhdysvaltalaisessa Time-aikakauslehdessä.

Vuonna 2014 Koutaniemi herätti huomiota ja saavutti tunnustusta Helsingin Sanomissa julkaistulla kuvareportaasilla kenialaiseen maasai-heimoon kuuluvien nuorten tyttöjen ympärileikkauksista. Hänet on kahdesti palkittu vuoden lehtikuvaajana Suomessa.