Ex-missi Lotta Näkyvä kommentoi lähes nollatulojaan – ”Moni mielellään ajattelisi, että elän Kristianin rahoilla” - Viihde - Ilta-Sanomat

Ex-missi Lotta Näkyvä kommentoi lähes nollatulojaan – ”Moni mielellään ajattelisi, että elän Kristianin rahoilla”

Ex-missi Lotta Näkyvä kertoo, että verolistassa näkyvät ansiotulot eivät ole koko totuus.

Lotta Näkyvän vuoden 2016 ansiotulot olivat minimalistiset.­

1.11.2017 13:32

Vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Näkyvän (o.s. Hintsa) ansiotulot olivat vuonna 2016 vain 311 euroa. Pääomatuloja jääkiekkoilija Kristian Näkyvän kanssa kesällä 2016 avioituneelle Näkyvälle kertyi 6210 euroa.

Näkyvä kertoo, että verolistassa näkyvät ansiotulot eivät ole koko totuus. Lotta Näkyvä on missivuotensa jälkeen työskennellyt lifestyle-yrittäjänä.

– Siinä saa ihmiset päätellä, onko kyseessä suuret menot vai pienet tulot, Näkyvä sanoo.

Lotta Näkyvä kertoo, että paiskii ahkerasti töitä.­

Näkyvä kertoo, että lifestyle-yrittäjänä jo pelkästään elämäntyylistä kertyy kuluja.

– Täytyy laittaa kiitokset kirjanpitäjälle, että hän on hoitanut vuoden hyvin, hän jatkaa.

Näkyvän vuosi 2016 oli työntäyteinen, mutta viime syksynä Näkyvällä oli vähemmän töitä, koska meneillään oli suruaika marraskuussa 2016 kuolleen rakkaan isän urheilulääkäri Aki Hintsan vuoksi.

– Pyrin pitämään yrityksen kautta tulevan tuoton mahdollisimman pienenä. Ei ole mitenkään yllättävää, että ansiotulot olivat noin pienet. Tässä kohdassa sijoitetaan ennemmin kuin yritetään tehdä voittoa.

Lotta Näkyvä nauraa, että ihmiset saattavat ansiotulojen perusteella ihmetellä, miten hän pärjää niin pienillä tuloilla.

– Sen verran voin sanoa, että ihan jäätävän kuittipinon vein kirjanpitäjälle viime vuonna. Varmasti moni mielellään ajattelisi, että elän Kristianin rahoilla, mutta ei ole siitäkään kyse.

Lotta Näkyvä menetti vajaa vuosi sitten rakkaan isänsä.­

Lotta Näkyvä on viime aikoina puhunut avoimesti vaikeista ajoistaan, pahasta olostaan ja itsetuhoisista ajatuksistaan. Hän on kertonut, että selvisi kesällä kärjistyneestä olotilastaan puolisonsa tuella.

Voit lukea Ilta-Sanomien uutisen aiheesta täältä.

Näkyvä ei arvannut, että parin ensimmäisestä avioliittovuodesta tulisi heidän elämänsä rankin.

– Siistiä, että selvittiin! Vähän turhan rankka vuosi meille annettiin, mutta voimme olla ylpeitä itsestämme. Missään vaiheessa ei ollut epäilystä, ettemme selviäisi, mutta enemmänkin, että kuinka selväjärkisinä, Lotta Näkyvä sanoi IS:n haastattelussa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?