Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

Arvi Lind kertoo Kaj Kunnaksen uutuuskirjassa suuresta surustaan: hän menetti lapsensa auto-onnettomuudessa.

23.10.2017 14:00

Suomen luotettavin mies -arvonimen saanut Arvi Lind työskenteli Yleisradion television uutistoimituksessa 38 vuotta. Eläkkeelle hän jäi 31. joulukuuta 2003.

Lindillä ja hänen vaimollaan on kolme lasta: Tuomas, kiekkotähti Juha Lind ja tytär Minna.

Lind koki suruista musertavimman, kun esikoispoika Tuomas kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1972. Tuomas oli 4-vuotias.

Onnettomuus tapahtui välillä Varkaus - Helsinki. Vanhan miehen ohjaama iso auto oli lähtenyt heittelehtimään liukkaalla tiellä ja törmäsi Lindien autoon Paason kylän kohdalla.

– Tuomas istui takapenkillä takanani. Siihen aikaan ei ollut lasten turvaistuimia. Turvavyöt olivat juuri tulleet autoihin. Voit kuvitella, että oman lapsen kuolema on kova paikka. Se on katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä, Lind kertoo Kohtaaminen-kirjassa Kaj Kunnakselle.

Suurin kysymys Lindin mielessä pojan kuoleman jälkeen oli: miksi?

– Kulosaaren kirkkoherra totesi hautajaisissa, että kuolema on osa elämää. Hänen sanojensa lohdullisuus lievensi tuntemaani tavatonta katkeruutta, uhmakkuuttakin. Ne tunteet alkoivat tehdä tilaa kauniille muistoille, jotka jäävät elämään, kun menetys ja paha tapahtuma häipyvät pikkuhiljaa taustalle.

Elämäntyöpalkinnon saanut ex-uutisankkuri Arvi Lind Venla-patsaan kanssa Kultainen Venla 2016 -gaalassa.­

Lind kertoi IS:lle vuosi sitten, että hän on muuttanut vaimonsa kanssa omakotitalosta kerrostaloon.

– Muutimme kesällä kerrostaloon. Omakotitalossa oli niin paljon remontoitavaa, lumitöitä ja nurmenleikkuuta, että oli viisaampi vaihtaa asumismuotoa, Lind sanoi.

Elämänmuutos oli suuri.

– Se oli viisas ratkaisu, vaikka omakotitalossa asuminen onkin ihanaa.

Lind esiintyy edelleenkin, vaikka hän on ollut eläkkeellä yli kymmenen vuotta. Hän käyttää itsestään termiä ikäihminen.

– En koe sanaa vanhus kovinkaan sopivana vielä kuvaamaan itseäni. Ikäihminen on hyvä suomalainen sana. Meidän ikäihmisten tulee olla armeliaita itsellemme. Itse kunkin pitää liikkua mahdollisuuksiensa rajoissa. Mutta jos tielle tulee esimerkiksi liikuntaa rajoittavia sairauksia, ainahan voi harrastaa esimerkiksi kutomakerhoja, kulttuuririentoja ja lukemista.

Tulevaisuudessa Lind toivoo pysyvänsä toimintakykyisenä.

– Terveyden jatkumistahan sitä itselle tässä iässä vain toivoo.

Kaj Kunnas yllätti hiljattain jättämällä uskaliaasti vakipestin Yleisradiossa. –Pääsyy lähtööni olivat saamani aivoinfarkti ja vaimon rintasyöpä. Tajusin, että niitä eläkepäiviä ei välttämättä tule, mies totesi IS:lle viime kesänä häkellyttävän suorasukaisesti.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?