Uutuuskirja: Olli Lindholm yritti lyödä isäänsä kirveellä – riita alkoi joulutähden asennosta - Viihde - Ilta-Sanomat

Uutuuskirja: Olli Lindholm yritti lyödä isäänsä kirveellä – riita alkoi joulutähden asennosta

Yö-yhtyeen laulajana tunnettu Olli Lindholm avautuu uutuuskirjassaan vaikeasta isäsuhteestaan.

20.10.2017 12:34

Porista kotoisin oleva, sittemmin tamperelaistunut Olli Lindholm kertoo Yhden miehen varietee (Docendo) -kirjassa halunneensa aina olla huomion keskipisteenä. Lapsuudessa ja nuoruudessa tämä ei ollut helppoa kirvelevän isäsuhteen vuoksi: tekstin mukaan isä ei halunnut tunnustaa Ollia omaksi lapsekseen ja oli aina poissa.

  • Yllä olevalla videolla Olli Lindholm kertoo vaikeista väleistä isäänsä!

Hassua kyllä, hän oli siedettävä silloin kun joi, muuten ei. Sittemmin kahdeksankymmentäluvun alussa se ihminen lähti kokonaan mun elämästä. Ihan hyvä että lähti.

Muistan että joskus murrosikäisenä tulee isän kanssa riita joulutähden asennosta tai jostain, haen kirveen ja yritän lyödä sillä isää.

Mulla oli kaksi eri rooliasua. Kotoa lähdin normaaleissa vaatteissa, en mä voinut siellä pitää korvakorua ja risaisia vaatteita, koska pelkäsin isää niin paljon. Toiset vaatteet oli Vanhassa valimossa sijainneella pienellä punttisalilla ja siellä vaihdoin kamppeet.

Ja on mulla sellainenkin muisto, että sattumalta törmään isääni kun olen kavereiden kanssa liikkeellä kaupungilla. Isä sanoo lopuksi: ”Kerro isälles terveisiä.”

Varmaan isä koki itsensä aika ulkopuoliseksi. Sitä paitsi vaikeahan minäkin olen ollut.

Lindholm on aiemminkin kertonut avoimesti ongelmistaan vuonna 1998 kuolleen isänsä kanssa. Kuten sen, ettei edelleenkään tiedä isänsä hautapaikkaa. Nyt jälkikäteen Lindholm sanoo oppineensa myös ymmärtämään tätä.

– Isä lähti kotoaan 14-vuotiaana, meni 17-vuotiaana vapaaehtoisena sotarintamalle, teki sen jälkeen hanttihommia sekä neljä lasta itseään merkittävästi vanhemmalle naiselle. Repikää siitä huumoria, Lindholm kertoo IS:lle.

– Isällä oli heikot lähtökohdat elämään.

Lindholmin isä menehtyi vuonna 1998.­

Äidiltään Lindholm kertoo aina saaneensa ehdotonta tukea ja rakkautta, mutta vaikeudet isän kanssa muokkasivat hänen persoonaansa.

– Minusta tuli isäsuhteen myötä hyvä miellyttäjä. Olen sopeutunut vaivatta ahdasmielisiin tilanteisiin, enkä ole välittänyt, vaikka joku olisi ollut kuinka paskamainen tyyppi tahansa, hän linjaa.

– Levätköön isä nyt rauhassa siellä, missä ikinä lepääkään.

Tekstin kursivoitu osuus on lainausta kirjasta Yhden miehen varietee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?