54-vuotias Popeda-tähti loukkaantui skeittionnettomuudessa – jäi spagaattiasennossa rampin kouruun - Viihde - Ilta-Sanomat

54-vuotias Popeda-tähti loukkaantui skeittionnettomuudessa – jäi spagaattiasennossa rampin kouruun

Costello Hautamäki aloitti skeittaamisen viime kesänä.

14.10.2017 16:30

Pehmeästi rullaava ääni rikkoo hiljaisuuden Tampereen Kaukajärven rampeilla. Popeda-yhtyeen kitaristitähti Costello Hautamäki, 54, keinuu rampeilla jouhevasti eteenpäin, välillä ylös- ja välillä alaspäin. Vauhdin momentti ilmiselvästi kiehtoo.

– En ole käyttänyt alkoholia yli vuoteen, ja jotain adrenaliinikorviketta piti tietysti keksiä tilalle. Skeittailussa saa kokea vauhdin ja tietynlaisen vaaran hurmaa, Costello kertoo.

– Tässä saa purettua hyvin paineitaankin.

Kitaristi on jättänyt bailaamisen ja keskittynyt harrastamaan erilaista urheilulajeja, kuten skeittailua ja surffailua.

– Skeittailun aloitin nyt menneenä kesänä, kun sää esti surffaillun. Alkoi ottaa päähän, koska kaipasin jotain rohkeutta vaativaa tekemistä, Costello perustelee.

– Olen skeittailijana vielä aloittelija, mutta koko ajan tapahtuu kehitystä. Tämä on todella innostavaa puuhaa.

Jokin aika sitten Costello sai tuta skeittailuun liittyvät riskit. Popedan kitaristi oli treenaamassa Tampereen Kaukajärvellä, kun hän yhdessä kohtaa menetti lautansa kontrollin ja jäi spagaattiasentoon rampin kourussa.

– Nivusethan siinä pamahtivat paskaksi! Reiteen tuli jalkapallon kokoinen mustelma, ja toipuminen kesti noin kuukauden, Costello kertoo.

– Loukkaantuminen säikäytti siinä hetkessä, mutta ei millään tavalla latistanut intoani. Riskit kuuluvat skeittailuun, ja yleensä virheitä tapahtuu juuri treenaamisen lopussa, kun väsymys alkaa painaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?