Viihde

Aku Hirviniemeltä näyttävä sisääntulo Tuntemattoman sotilaan maailmanensi-iltaan: muiskautti suukon Pirkka-Pekka Peteliuksen huulille

Julkaistu:

tuntematon sotilas
Tuntematon sotilas -elokuvan kutsuvierasensi-illassa nähtiin hauska hetki.
Aku Hirviniemi teki näyttävän sisääntulon Tuntematon sotilas -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.

Hän asteli punaiselle matolle kesken kaiken, kun Pirkka-Pekka Petelius poseerasi kuvaajille naisystävänsä Erika Skönin kanssa. Hirviniemi käveli Peteliuksen luo, nappasi häntä kasvoista kiinni ja muiskautti pusun Peteliuksen huulille.
  • Katso muiskautus artikkelissa olevalta videolta.
Molemmat miehet nähdään myös elokuvassa. Hirviniemi nähdään elokuvassa yhdessä neljästä pääroolista, sillä hänet nähdään Hietasena. Petelius puolestaan esittää kapteeni Kaarnaa.


Hirviniemi toteaa, että on todella iloinen siitä, että sai esittää Hietasta, sillä hän on hahmo, joka muuttuu todella paljon elokuvan aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ilopilleristä ja hauskuuttajasta tulee sotaan jopa masentuneesti suhtautuva henkilö, näyttelijä kertoo Ilta-Sanomille.


Hirviniemi oli itse pitkään pois julkisuudesta burn outin vuoksi. Hän jäi lomalle töistään vajaa vuosi sitten marraskuussa. Suurin osa Tuntemattoman sotilaan kuvauksista oli tuolloin jo tehty.

– Suurin osa materiaalista oli kuvattu, kun jäin ”burn out -lomalle”. Kaksi viikkoa oli helmikuussa talvikuvauksia, ja kyllä se oli mukava päästä tekemään välillä näyttelijän töitä. Siellä neljän seinän sisällä sitä vasta hulluksi tulee, Hirviniemi vitsaili.

Viime sunnuntaina Hirviniemi palasi julkisuuteen Kaikki vastaan 1 -ohjelmassa. Nyt hän kiertää erilaisissa edustustehtävissä ja ensi-illoissa ja suunnittelee tulevia produktioita.

– Mahtavaa olla back in business.

– Yritän elää kiltisti ja siivosti.


Aku Louhimiehen ohjaama yli seitsemän miljoonan euron budjetilla tuotettu massiivinen Tuntematon sotilas –elokuva on yksi tämän vuosikymmenen odotetuimmista kotimaisista elokuvista.

Tänään pitkä odotus on joillekin ohi, sillä 2000 ihmistä pääsee näkemään Tuntemattoman sotilaan kutsuvierasensi-iltaan. Kutsuvieraille tarkoitettu maailmanensi-ilta järjestetään Helsingin Tennispalatsissa ja kaikki elokuvateatterin 17 salia on varattu tapahtumaa varten. Paikalle on kutsuttu Suomen silmäätekeviä laidasta laitaan.

Elokuva virallinen kaikille avoin ensi-ilta koittaa 27. lokakuuta.

Louhimiehen ja Jari Olavi Rantalan käsikirjoitus pohjautuu paitsi Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen, myös Linnan Sotaromaaniin, eli klassikkoteoksen alkuperäiseen, sensuroimattomaan versioon.

Tuntemattoman sotilaan pääosia näyttelevät Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen ja Aku Hirviniemi. Muissa rooleissa nähdään lukuisia sekä entuudestaan tuttuja että suurelle yleisölle uusia nimiä, esimerkiksi Hannes Suominen, Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen ja Diana Pozharskaya.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt