Krista Siegfrids astelee avioon kotimaisemissaan – paljastaa, miksi kihlauksesta kesti 3 vuotta häihin - Viihde - Ilta-Sanomat

Krista Siegfrids astelee avioon kotimaisemissaan – paljastaa, miksi kihlauksesta kesti 3 vuotta häihin

Krista Siegfrids avioituu syksyllä.

Julkaistu: 30.9.2017 9:36

Laulaja Krista Siegfrids on syksyn upea morsian. Kohta hän sanoo Tahdon pitkäaikaiselle elämänkumppanilleen Janne Grönroosille.

Haastatteluun saapuu silmin nähden onnellinen nainen hymynkare huulillaan. Suomenruotsalainen laulaja ja lauluntekijä Krista Siegfrids, 31, astelee syksyn aikana avioon yli kymmenen vuotta rinnallaan kulkeneen rakkaansa, juontaja Janne Grönroosin, 33, kanssa.

2000-luvun alussa luokanopettajaopintojen parissa Vaasassa tavannut pari kihlautui vuonna 2014 sen jälkeen, kun Marry me -kappaleellaan suomalaiset hurmannut Krista lähti edustamaan Suomea Eurovision laulukilpailuihin Ruotsin Malmöön.

Krista Siegfrids ja Janne Grönroos kihlautuivat 2014.

Janne Grönroos kosi rakastaan hieman viisujen jälkeen romanttisesti yhteisellä matkalla Malediiveilla. Krista oli odotellut kosintaa jo hetken aikaa. Siihen, että pariskunnan häitä vietetään vasta kolme vuotta kihlautumisen jälkeen, on Kristan mukaan luonnollinen syy. Molempien kalenterit ovat olleet täynnä.

– Ei ole myöskään ollut voimia järjestää häitä, koska järjestely vie aikaa. Keväällä päätimme, että nyt olisi oikea hetki. Syksy on myös molemmille tärkeää aikaa: aloimme seurustella, kihlauduimme ja ostimme asunnon, Krista perustelee parin hääpäivän valintaa.

Tällä hetkellä pariskunta asuu Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsia äidinkielenään puhuva Krista on aina halunnut tehdä töitä molemmissa maissa. Kun Jannelle tarjottiin unelmien työpaikkaa ruotsalaisen Aftonbladetin aamushow’ssa, pariskunta ei enää jahkaillut. Parin koti on nyt molemmissa maissa.

Kristan mukaan kiirettä on pitänyt. Sen lisäksi, että kulunut vuosi on ollut keikkoja täynnä, Krista juonsi myös naapurimaassa euroviisuihin keskittyneen erikoisjakson ja Suomessa Uuden musiikin kilpailun.

–En halua tehdä vain yhtä asiaa, se ei sovi minulle. On kiva tehdä kaikkea, mikä kiinnostaa, Krista Siegfrids kertoo.

Elokuun lopussa Krista lauloi Suomen satavuotisjuhlassa Tukholmassa. Eturivissä esitystä istuivat ihastelemassa itse kuningas Kaarle Kustaa, kuningatar Silvia sekä Suomen presidenttipari. Kristalle esiintyminen korkea-arvoisille vieraille oli kunnia-asia, vaikka hän myöntää, että yöunet jäivät edellisyönä vähiin.

– Se oli hullu viikko. Olin edellisenä iltana Vaasassa keikalla, ajoin yöllä Helsinkiin, nukuin kaksi tuntia ja lensin aamulennolla Tukholmaan, Krista naurahtaa päätään pudistellen.

Laulajan työtilanne näyttää hyvältä. Keikkojen lisäksi tulossa on lisää televisiohommia, joista hän joutuu vielä olemaan vaitonainen.

– En halua tehdä vain yhtä asiaa, se ei sovi minulle. On kiva tehdä kaikkea, mikä kiinnostaa, Krista sanoo viitaten monipuoliseen työnkuvaansa.

Hääpuvussa paljon pitsiä

Mutta kohta hän suuntaa Pohjanmaalle. H-hetki lähestyy. Kun Krista astelee miehensä rinnalle lapsuuden kotikulmillaan Kaskisissa, paikalla on vain rakkaimmista läheisistä koostuva joukko.

Synnyinmaisema valikoitui hääpaikaksi, koska Krista haluaa näyttää parin vieraille pienen, idyllisen kaupungin syksyisen kauneuden. Suurten puiden pudottamat kellertävät lehdet ja tumman meren yli pyyhkivän majakan valon.

Tärkeää on myös, että ruoka on hyvää ja paikalla on tunnelmaa luova bändi. Ihana ja hauska, mutta intiimi tilaisuus, sellaisen Krista haluaa elämänsä ikimuistoisemmasta päivästä jäävän mieleen.

– Varmasti jännittää. Se on iso hetki, josta olen aina unelmoinut, Krista sanoo.

Hääpuvussa on paljon pitsiä. Ja se on täydellinen. Se oli myös ensimmäinen, jota Krista sovitti. Sen verran tuleva morsian suostuu paljastamaan puvusta, jota sulhanenkaan ei ole vielä nähnyt. Kristan äiti oli mukana, kun tytär sovitti pukua.

– Sanoin hänelle, että täytyyhän minun nyt käydä muitakin pukuja sovittamassa. Äitini vastasi, että: ”Mene vaan, mutta minä en tule, koska tuo on Se”, Krista nauraa.

Äiti oli oikeassa, kuten äideillä on tapana. Krista kiersi vielä muutaman morsiuspukuliikkeen, mutta pitäytyi ensimmäisessä vaihtoehdossaan.

Ei koskaan riidoissa nukkumaan

Rakastavaisilla on takanaan 13 vuoden yhteinen taival. Se on pitkä aika. Varsinkin, jos suhde on alkanut heti lukiovuosien jälkeen. Krista uskoo, että yhteiset unelmat ovat kasvattaneet parin yhteen. He ovat menneet samaan suuntaan koko ajan. Luokanopettajaopinnot jäivät molemmilta aikoinaan kesken, ja kumpikin työskentelee näkyvässä ammatissa. Krista sanoo, että Janne-rakas on hänen paras tukensa – ja ykkösfaninsa.

– Yhteinen matkamme on ollut ihana. Hän tunsi minut ennen kuin olin julkisuuden henkilö, ja hänelle on aivan sama, mitä teen, hän rakastaa minua.

Krista uskoo, että avioliitto ei parin suhdetta juuri muuta. Mutta avioitumisen myötä suhde saa vielä syvemmän merkityksen.

Pari puhuu paljon, se on Kristan mukaan varmasti yksi pitkän parisuhteen salaisuus. Nukkumaan he eivät koskaan mene riidoissa, vaan erimielisyydet käsitellään heti. Pidempien työreissujen aikana toista kaipaa eri tavalla kuin että tämä olisi koko ajan lähellä.

Krista uskoo, että avioliitto ei parin suhdetta juuri muuta. Mutta avioitumisen myötä suhde saa vielä syvemmän merkityksen. Pari on keskustellut perheenlisäyksestä ja lapset ovat tervetulleita myöhemmin, jos ovat tullakseen. Stressiä ei ole. Kaikki on Kristan mukaan hyvin juuri nyt. Tässä hetkessä.

– Ihanaa, että meillä on elämä edessä. Näen mielessäni paljon ihania hetkiä, joita jaamme yhdessä. Se tuntuu oikealta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?