Vaimon tunnustus ajoi Hugh Hefnerin kaikkien aikojen naistenmieheksi: jakoi vuoteen parhaimmillaan seitsemän kaunottaren kanssa! - Viihde - Ilta-Sanomat

Vaimon tunnustus ajoi Hugh Hefnerin kaikkien aikojen naistenmieheksi: jakoi vuoteen parhaimmillaan seitsemän kaunottaren kanssa!

Julkaistu: 28.9.2017 9:16

Hugh Hefnerin elämä tulvi kauniita naisia, mutta romanssit eivät kestäneet.

91-vuotiaana menehtyneen Playboy-moguli Hugh Hefnerin elämä oli kuin suoraan miestenlehden sivuilta. Kaikkien aikojen naistenmieheksi kutsuttu Hefner oli häikäisevien kauniiden naisten ympäröimänä minne tahansa hän menikään ja eli saman katon alla lukuisten nuorten naisten kanssa.

Playboy-mogulin rakkauselämä olikin yksi niistä asioista, joita seurattiin tiiviisti lehtien palstoilla.

Hefner oli naimisissa kolme kertaa. Liitto Mildred Williamsin kanssa solmittiin 1949. Nuorenparin onni ei kuitenkaan saanut parasta mahdollista alkua, sillä Williams tunnusti pettäneensä Hefneriä tämän ollessa armeijassa. Hefner muisteli myöhemmin tunnustuksen murskanneen hänen elämänsä. Avio-onni kesti kymmenen vuotta ja liitosta syntyi kaksi lasta: Christie ja David.

Hefner muisteli ensimmäistä liittoaan E! Newsin haastattelussa vuonna 2006 ja kertoi hänellä olleen lukuisia suhteita eri naisten kanssa liiton aikana. Hefnerin mukaan vaimo oli hyväksynyt toiset naiset, sillä halusi liiton kestävän. Hefner uskoi myös vaimon katuneen omaa syrjähyppyään ja antaneen siksi hänen harrastaa seksiä muiden naisten kanssa.

60- ja 70 -luvut olivat Playboy-mogulin elämässä täynnä kosteita juhlia ja kauniita naisia. Hefner muisteli haastatteluissa, että hänellä oli noina aikoina suhde ainakin 11 tai 12 Playmaten kanssa. Heidän joukossaan oli muun muassa nykyään Kiss-basisti Gene Simmonsin vaimona tunnettu Shannon Tweed.

Hugh Hefner ja silloinen tyttöystävä Barbi Benton kuvattuna puputyttöjen ympäröimänä 1970.

70-luvulla elettiin seksuaalisen vallankumouksen aikaa ja Hefner on kertonut hänellä olleen seksisuhteita myös miesten kanssa. Playboy-kartanon juhlat olivat eräs viihdemaailman kuohuttavimpia tapahtumia, mutta kaikki muuttui 80-luvun lopussa, kun Hefnerin tytär Christie rupesi johtamaan Playboy imperiumia.

Hefnerin rinnalla entinen tyttöystävä Barbi Benton ja tuolloinen tyttöystävä Holly Madison vuonna 2005.

Playboy-kartanosta tuli lapsiperheen koti

1989 Hefner sanoi tahdon ja avioitui itseään 36 vuotta nuoremman Playmaten Kimberley Conradin kanssa. Parin lapset Marston ja Cooper syntyivät 1990 ja 1991. Liitto Conradin kanssa tuntui rauhoittaneen Hefnerin, sillä juhlat Playboy-kartanossa muuttuivat aikaisempaa kesymmiksi. Conrad kertoi tuolloin haastatteluissa haluavansa tehdä kartanosta sopivan kodin lapsiperheelle, eivätkä puolialastomat naiset sovi idylliin.

– Haluan kartanon tuntuvan enemmän kodilta. Tyttöjä täällä käy edelleen, mutta heillä on nyt uimapuvut yllään. Se on mukavaa, Conrad kertoi tuolloin amerikkalaislehdille.

Ex-vaimo Kimberley Conrad kuvattuna 2011.

Kun liitto alkoi rakoilla 1998 Conrad muutti kartanon naapuriin parin lasten kanssa. Hefner kertoi People-lehdelle parin pysyneen naimisissa lasten takia, vaikka hän olisikin halunnut jättää avioeropaperit paljon aikaisemmin. Kun Nuorin lapsi Cooper täytti 18 vuotta, jättivät Hefner ja Conrad eropaperit. Ero astui voimaan 2010.

Seurusteli seitsemän naisen kanssa

Vaikka Playboy-moguli oli vielä virallisesti naimisissa, alkoivat kauniit ja vähäpukeiset naiset jälleen täyttää kartanon. Hefner iski silmänsä parikymppiseen Holly Madisoniin, joka oli lähettänyt kuviaan Playboyhin unelmanaan päästä poseeraamaan lehdelle.

Holly Madison tähditti Hefnerin kanssa ”The Girls Next Door” -tositv-ohjelmaa.

Madison on muistellut Throught the Rabbit Hole -elämäkerrassaan käyneen säännöllisesti kartanon juhlissa, kun Hefner oli ehdottanut hänelle muuttoa kartanoon.

Hefner naisten ympäröimänä Hollywoodissa vuonna 2006.

Syksyllä 2001 Madisonista tuli virallisesti Hefnerin tyttöystävä ja pari kertoi lehdissä suunnittelevansa häitä ja perheen perustamista. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa kun paratiisin rauhaa tulivat rikkomaan useammatkin vaaleat povipommit.

Madison kertoi elämäkerrassaan, että Hefner tuntui muuttaneen mielensä, eikä halunnutkaan enää naimisiin. Madison sai yllättäen kartanoon seurakseen Bridget Marquardtin, Brande Roderickin, Izabella St. Jamesin, Tina Marie Jordanin, Rachael O’Neill ja Kendra Wilkinsonin, joiden kanssa Hefner jakoi niin kotinsa kuin sänkynsäkin.

Kuvassa kaikki seitsemän tyttöystävää vuodelta 2001.

Mukana pitkäaikaiset tyttöystävät Holly Madison, Bridget Marquardt sekä Kendra Wilkinson. Kuva vuodelta 2008.

Hefnerin vierellä oikealta Holly Madison, Kendra Wilkinson, Bridget Marquardt. Kauimpaisena vasemmalla vuoden 2006 Playmate Kara Monaco.

Hefner seurusteli parhaimmillaan seitsemän naisen kanssa.

– Rakastan Hollya ja uskon meidän olevan yhdessä koko loppu elämämme. Avioliitto ei kuitenkaan ole minun juttuni. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta minulla ei ole ollut siinä onnea, Hefner kierteli julkisuudessa uteluja hänen ja Madisonin mahdollisista häistä.

Hefner ja tuolloinen tyttöystävä Kendra Wilkinson vuonna 2006.

Vasemmalta: Kendra Wilkinson, Bridget Marquardt, Hugh Hefner ja Holly Madison. Kuva vuodelta 2006.

Suhde Madisoniin päättyi 2008 kun Madison pakkasi tavaransa ja muutti pois kartanosta. Hefner ei jäänyt suremaan eroa kauaa, vaan keskitti kaiken huomionsa amerikkalaiskaksosiin Kristina ja Karissa Shannoniin, jotka muuttivat kartanoon 2008.

Kristina ja Karissa Shannon olivat hetken aikaa Hugh Hefnerin kanssa.

Hefnerin ja hänen lukuisten tyttöystäviensä elämää seurattiin valtavaksi hitiksi muodostuneessa The Girls Next Door tv-sarjassa.

Hefner itse arvioi Esquire-lehden haastattelussa harrastaneensa seksiä yli 1000 naisen kanssa.

– Kuinka voisin mitenkään tietää heidän lukumääräänsä? Naisia on takuulla yli tuhat. Elämässäni on ollut aikoja, jolloin olen ollut naimisissa, ja kun olen ollut ukkomies, en ole koskaan pettänyt vaimoani, Hefner kertoi rakkauselämästään lehdelle.

Kuvassa kuusi Hefnerin tuolloista naista: Kimberly Stanfield, Katie Lohmann, Cathi O'Malley, Tina Jordan, Tiffany Holliday sekä Buffy Tyler. Kuva mogulin 75-vuotispäiviltä.

Hefner kuuden tyttöystävänsä ympäröimänä. Vasemmalta: Sheila Levell, Izabella St. James, Zoe Gregory, Holly Madison, Bridget Marquardt ja Cristal Camden.

Morsian karkasi juuri ennen häitä

Madisonin lähdön jälkeen Hefner hullaantui Playboy-kartanossa halloweenia juhlimassa olleeseen Crystal Harrisiin, joka pääsi pian Playboyn kuviin ja muutti asumaan kartanoon.

Crystal kertoi 2013 Huffington Postin haastattelussa hänen ihastuneensa Hefnerin älykkyyteen ja kilttiin luonteeseen. Vaikka parilla oli yli 60 vuoden ikäero, oli heillä Crystalin mukaan paljon yhteistä.

– En ollut koskaan tavannut julkkista ja olin ihan, että jestas, se on Hugh Hefner! Sitten rupesimme juttelemaan. Me molemmat olemme opiskelleet psykologiaa. Hän oli hyvin kiehtova, kysyin häneltä miljoona eri kysymystä, Crystal Hefner muisteli ensikohtaamista.

Crystalista tuli Hefnerin ykköstyttöystävä ja yllättäen Playboy-moguli päättikin antaa avioliitolle uuden mahdollisuuden. Hän kosi Crystalia jouluaattona 2010.

Hefner ja hänen nykyinen vaimonsa, Crystal Hefner.

Satuhäitä piti juhlia kesäkuussa 2011, mutta morsian perui häät vain viisi päivää ennen h-hetkeä.

– Häät on peruttu. Crystal muutti mielensä, Hugh Hefner kertoi Twitterissä häiden peruuntumisesta.

Heinäkuun Playboy oli kuitenkin ehtinyt mennä jo myyntiin, ja siinä poseerasi hääpuvussaan rouva Hefneriksi tituleerattu Crystal. Karannut morsian kertoi amerikkalaislehdille pettyneensä siihen, millaista elämä Hefnerin kanssa oli. Pari kuitenkin selvitti erimielisyytensä ja palasi yhteen.

Uutenavuotena 2012 Playboy-moguli sai viimein karkurimorsiamensa.

– Avioliitto toi turvaa, se tieto, että minä olen hänelle se oikea. Kartanossa oli jatkuvasti tyttöjä ja oli tunne, että minut syrjäytetään. Hef varmisti, että en tunne itseäni enää epävarmaksi ja siitä häissä oli kyse, Crystal on kuvaillut parin avioliitoa Huffington Postin haastattelussa.

Kendra Wilkinson sekä Bridget Marquardt Hefnerin 80-vuotisjuhlissa.