Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

Napakympissä tehty valinta ei ollutkaan ihan napakymppi.

Legendaarinen Napakymppi tekee tänään paluun tv-ruutuihin.

Ohjelmassa rakkautta rinnalleen kaipaavat miehet ja naiset, herra ja neiti X:t, etsivät kysymysten avulla sopivia seuralaisehdokkaita sermin takana istuvien herra ja neiti A:n, B:n ja C:n joukosta.

Joka jaksossa toisensa valinnut pariskunta voittaa itselleen matkan, jonka aikana he pääsevät tutustumaan paremmin toisiinsa.

Ensimmäisessä jaksossa neiti X eli Elina ja hänen valitsemansa herra voittavat matkan Prahaan. Pari tuntuu tulevan oikein hyvin toimeen keskenään, ja matkan voisi kuvitella olevan oikein antoisa.

Kun matkan aika koitti, kaikki ei mennytkään suunnitelmien mukaan; neiti X joutui lähtemään reissuun yksin ilman herraseuralaistaan.

Napakympin tuottaja Meira Noronen vahvistaa Ilta-Sanomille, että neiti X:n valitsema herra ei koskaan lähtenyt matkalle.

– Näin on käynyt. Elina oli yksin reissussa.

Noronen kertoo, että Elina oli huomannut lentokentällä, että seuralainen ei saapunut paikalle.

– Hän oli miettinyt, että ehkä mies ilmaantuu kohteeseen jollain muulla tavalla. Mutta näin ei käynyt, eikä hän myöskään tavoittanut miestä.

– Elina oli sitten itsekseen reissussa.

  • Katso artikkelin videolta Elinan matkapäiväkirja.

Elina on kertonut tuotannolle, että hän nautti reissusta, vaikka se ei ollutkaan yhtään sellainen, mitä hän oli ennakkoon ajatellut.

– Hän oli päättänyt nauttia matkasta, vaikka se muodostuikin ihan erilaiseksi kuin oli kuvitellut.

– Mutta totta kai hän oli ihmeissään, että miten tässä näin kävi. Olisihan hän varmasti mielellään tutustunut paremmin valitsemaansa heppuun.

Jokainen reissulle lähtenyt pari kuvaa matkaltaan videopäiväkirjaa. Näin teki myös Elina.

– Täs kävi tosiaan niin, että mä oon yksin reissussa, nainen kertoo videolla.

– *****:n kanssa ei oltu missään tekemisissä tuon ohjelman jälkeen, ja hänestä ei sit kuulunut. En tiedä miksi ei hän lähtenyt tälle reissulle.

Yksin reissaaminen ei nuorta naista kuitenkaan hirveän paljoa haitannut.

– Mulla on ollut oikein mukavaa ja mä oon tutustunut uusiin ihmisiin, ja nyt mä lähden vielä vähän kiertämään tätä viimeistä päivää Prahaa, Elina kertoo terveisensä.

Noronen kertoo, että tuotanto on yrittänyt tavoittaa kyseistä herraa useampienkin väylien kautta, mutta he eivät ole saaneet häntä kiinni.

– Tavoitteluyrityksemme ovat olleet valitettavasti tuloksettomia.

Tämä saa epäilemään myös sitä, onko miehelle sattunut jotain.

– Totta kai me toivomme, että hänellä on kaikki kunnossa, ja tälle kaikella on joku järkevä selitys.

Ilta-Sanomat ei tavoittanut neiti X:ää tai hänen valitsemaan herraa kommentoimaan tilannetta.

Napakymppiä esitettiin alun perin MTV:llä vuosina 1985–2002. Ohjelmaa juonsi aluksi Markus Similä, minkä jälkeen Amorin apulaisena toimi Kari Salmelainen, ja tunnelmaa loi pianisti Kaitsu.

Uudistetussa Napakympissä Salmelaisen saappaisiin astuu Janne Kataja, ja pianon taakse istahtaa Lenni-Kalle Taipale. Uutuutena sarjassa nähdään myös osallistujia onnistuneeseen valintaan ohjaava näyttelijä-koomikko Niina Lahtinen. Ohjelma vaihtaa myös kanavaa, sillä nyt se nähdään Nelosella.

Tuoreimmat viihdejutut somessa – seuraa IS Viihdettä Facebookissa tästä linkistä.

Napakymppi torstaina kello 21 Nelosella. Sekä Ilta-Sanomat että Nelonen kuuluvat Sanoma-konserniin.

  • Katso alla olevalta videolta IS:n Ruuturaadin arvio Napakympistä!

Edit: Juttua korjattu 22.9. kello 7:58. Lisätty tieto siitä, että myös Markus Similä juonsi aluksi Napakymppiä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?