Olli Lindholm tukee eturauhassyöpään sairastunutta Jussi Hakulista – kärsii itsekin eturauhasvaivoista: ”Menkää ajoissa lääkäriin” - Viihde - Ilta-Sanomat

Olli Lindholm tukee eturauhassyöpään sairastunutta Jussi Hakulista – kärsii itsekin eturauhasvaivoista: ”Menkää ajoissa lääkäriin”

Olli Lindholm on kärsinyt eturauhasvaivoista.

Julkaistu: 21.9.2017 15:00

Yö-yhtyeen keulahahmo Olli Lindholm kertoo, ettei hänellä ollut aavistustakaan bändin alkuperäisjäsenen Jussi Hakulisen terveyshuolista.

Jussi Hakulinen kertoi keskiviikkona Iltalehdessä sairastuneena eturauhassyöpään.

– Tieto Jussin syövästä tuli täysin puskista, Olli Lindholm kertoo Ilta-Sanomille.

– Emme ole olleet yhteyksissä aikoihin. Riippumatta siitä, miksi tilanne on ollut tämä, niin totta kai tuntuu todella pahalta ja valitettavalta. Toivottavasti Jussi toipuu, hän jatkaa ja toivottaa voimia bändin ex-jäsenelle.

Yö-yhtyelle muun muassa hittibiisit Joutsenlaulu ja Rakkaus on lumivalkoinen kirjoittaneen Hakulisen, 52, syöpä leikattiin viime viikolla.

Iltalehden haastattelussa Hakulinen kertoi, ettei syöpä ollut oireillut mitenkään. Muusikko on lehden mukaan sairauslomalla parisen kuukautta, mutta sädehoitoja tai kemoterapiaa ei tällä tietoa tarvita.

Jussi Hakulinen vieraili Veitola, Enbuske & Salminen -ohjelmassa viime huhtikuussa.

– Surullinen fakta on, että viidenkympin iän jälkeen iloiset uutiset ihmisen elämässä vähenevät dramaattisesti. Oikeasti, niin se vaan menee – niin siinä on käynyt mullekin, Hakulisen kanssa samana vuonna syntynyt Lindholm sanoo.

– Jos istuu autossa pitkiä matkoja, suunnilleen joka paikkaan alkaa särkeä. Jos taas haluaa käydä punttisalilla, jo hetken päästä on joku paikka rikki. Nyt mulla on juuri tästä aiheutunutta häikkää olkapäässäni.

Olli Lindholm toivottaa entiselle bänditoverilleen tsemppiä.

Tamperelaistunut Lindholm kertoo, että ennen kaikkea hänellä on ollut ongelmia eturauhasen liikakasvun kanssa.

– Olen taannoin palelluttanut eturauhaseni kylmissä keikkabusseissa ja lätkän alasarjojen jäähypenkeillä. Jos nyt syksyllä lähden esimerkiksi skootterilla kurvailemaan, mun on pakko laittaa joku huopa tai vastaava pehmuste satulan päälle. Muuten ei hyvä heilu, Lindholm korostaa.

-– Eturauhaseni tilannetta tarkastellaan vuoden välein. Tähän asti arvot ovat olleet ok, enkä pelkää tilanteen pahentumista, koska varsinkin näissä asioissa suomalainen lääketiede on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Mutta menkää hyvät ihmiset ajoissa lääkäriin, ennen kuin on liian myöhäistä.