Mamma Mia! -musikaalissa mukana yllätysnimiä: Paula Vesala, Laura Voutilainen, ja Tomi Metsäketo

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Supersuositun musikaalin suomenkielisessä versiossa on mukana kotimaisia huippuartisteja. Pääroolissa Donnana nähdään Laura Voutilainen.
Maailmalla mainetta niittänyt Mamma Mia! -musikaali saa suomenkielisen ensi-iltansa keväällä 2018.

Musikaalin tähtinä nähdään Laura Voutilainen, Tomi Metsäketo ja Nina Tapio. Voutilainen esiintyy pääroolissa Donnana.


ABBA-hittien käännöksestä vastaa huippusuosittu lauluntekijä Paula Vesala.

Mamma Mia! on yksi Suomen suurimmista musikaalituotannoista koskaan. Musikaali esitetään Messukeskuksen Amfi-teatterin lavalla keväällä 2018.


Musikaalin ohjaa Paul Garrington, joka on ohjannut suursuosion saavuttaneen Svenska Teaternin Mamma Mia! -musikaalin.


Supersuositusta PMMP-yhtyeestä tuttu Vesala on niittänyt Suomessa mainetta laulaja-lauluntekijänä. Hänelle myönnettiin viime vuonna arvostettu Juha Vainio -palkinto, joka annettiin hänelle tunnustuksena monipuolisesta sanoitustyöstä ja musiikin tekemisestä.

Vesala asuu tällä hetkellä Los Angelesissa poikansa Juliuksen kanssa. Näyttelijänäkin uraa luonut Vesala kertoi IS:lle kesällä, että hänellä on jälleen vireillä useita erilaisia elokuvaprojekteja.


Laulaja Laura Voutilainen nähtiin keväällä Vain elämää -ohjelmassa, jossa hän hurmasi kotiyleisöjä räväköillä tanssiliikkeillään ja riipaisevilla tulkinnoillaan muiden artistien hittikappaleista.

Vaalea kaunotar onkin kaikille tuttu jo vuosikymmenten takaa, sillä hän aloitti laulu-uransa 90-luvun alussa.


Tomi Metsäketo on laulanut itsensä suomalaisten sydämiin 2000-luvun alusta alkaen, jolloin hän julkaisi ensimmäisen albuminsa. Suomen euroviisuedustajaksikin vuonna 2006 pyrkinyt Metsäketo kertoi helmikuussa IS:lle tekevänsä edelleen surutyötä.

Tomi menetti muusikkoisänsä Martti Metsäkedon reilu vuosi sitten. Metsäketo kertoi tällöin, että hänellä on ollut paljon esiintymisiä, mutta hän ei ole pyrkinyt hukuttamaan surua työhönsä.


Nina Tapio on tuttu Taikapeili-duon toisena osapuolena. Upeaääninen laulaja on tunnettu myös Idols-tuomarina, jossa hän tuomaroi vuoteen 2011 asti.


Johanna Kokko

Kreikan upeisiin maisemiin sijoittuvasta Mamma Mia! -musikaalielokuvasta tuli sen ilmestymisvuonna 2008 välittömästi kaikkien rakastama. Elokuvan nimekkäisiin tähtiin kuuluu muun muassa Meryl Streep, Pierce Brosnan ja Colin Firth.

Elokuva onkin innoittanut lukuisia teattereita ympäri maailmaa. Mamma Mia! -musikaali keräsi suuria yleisöjä vuonna 2015 Svenska Teaternin esittämänä.

Sen näki Suomessa 137 000 katsojaa, joten siitä tuli Svenska Teaternin kaikkien aikojen eniten katsojia kerännyt tuotanto koko sen historiassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt