Salakatselusta tuomitun Axl Smithin asunto myytiin – yksiöstä Helsingin kantakaupungissa pyydettiin 290 000 euroa - Viihde - Ilta-Sanomat

Salakatselusta tuomitun Axl Smithin asunto myytiin – yksiöstä Helsingin kantakaupungissa pyydettiin 290 000 euroa

Salakatseluista tuomitun juontajan rangaistusta käsitellään tänään Helsingin hovioikeudessa.

Axl Smithin salakatseluvyyhtiä käsitellään Hovioikeudessa tänään tiistaina.

12.9.2017 6:02

Mittavassa salakatseluvyyhdissä ehdolliseen vankeuteen ja korvauksiin tuomitun juontajan Axl Smithin asunto Helsingin kantakaupungissa on mennyt kaupaksi.

IS:n tietojen mukaan asuntokauppa on tehty aivan äskettäin. Kauppaa ei oltu vielä maanantaina ehditty edes rekisteröidä, joten tietoa ostajasta ei ollut saatavilla. Asunnon myynti-ilmoitus on poistettu netistä elokuun viimeisellä viikolla.

Asunto oli laitettu myyntiin sen jälkeen kun Smith oli tuomittu helmikuussa Helsingin käräjäoikeudessa. Seksikumppaneitaan salaa kuvannut Smith syyllistyi tuomion mukaan 30:een salakatseluun, neljään kunnianloukkaukseen ja kahteen yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.

Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan uhreille yli 150 000 euron korvaukset henkisestä kärsimyksestä, haitoista, ansionmenetyksistä ja oikeudenkäynti- sekä muista kuluista.

Seiska-lehti kertoi heinäkuussa, että hintapyyntö Smithin asunnosta oli 290 000 euroa. Toteutuneesta kauppasummasta ei ole tietoa.

Myynti-ilmoituksen mukaan asunto on avokeittiöllä varustettu yksiö, jonka koko on 36,5 neliötä.

Tyytyi tuomioonsa, syyttäjä valitti

Asunto meni kaupan juuri ennen salakatselujutun hovioikeuskäsittelyä, joka on tänään tiistaina. Hovioikeudessa pohditaan uudestaan käräjäoikeuden Smithille tuomitsemaa rangaistusta, joka oli vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta.

Smith itse tyytyi käräjäoikeuden tuomioon kaikilta osin. Kukaan uhreistakaan ei valittanut hovioikeuteen.

Ainoa käräjäoikeuden tuomioon tyytymätön on syyttäjä, ja hänkin vain rangaistuksen mittaamisen osalta. Kihlakunnansyyttäjä Yrjö Reenilä kertoo, että hän aikoo vaatia Smithille kovempaa rangaistusta alkuperäisen vaatimuksensa mukaisesti.

Käräjäoikeudessa syyttäjä vaati vuoden ja kuuden kuukauden ehdollista vankeutta sekä sadan päiväsakon oheissakkoa.

Koska hovioikeudessa on kyse pelkästään rangaistuksen mittaamisesta, niin uhreja ei ole kutsuttu enää kuultavaksi. Ainoa henkilökuultava on Smith itse. Hovioikeuden käsittelylle ei ole varattu kuin yksi istuntopäivä.

Koska kyse on uhrien näkökulmasta arkaluonteisista rikoksista, niin hovioikeus todennäköisesti käsittelee jutun suljettujen ovien takana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?